"Tämä kirja ei pyri olemaan tosiasioiden ja tapahtumien selostus vaan selonteko henkilökohtaisista kokemuksista, jollaisia miljoonat vangit läpikävivät kerran toisensa jälkeen."
Otava 1978/2010. Alkuteos From Death-Camp to Existentialism 1959 / Man's Search for Meaning 1963. Suom. Osmo Jokinen ja Eila Sandborg. 125 s.
Viktor E. Franklin omaelämäkerrallinen teos Ihmisyyden rajalla jakautuu kahteen osaan. ensimmäisessä osassa Frankl (1905-1997) kertoo omista keskitysleirikokemuksistaan - hän vietti vuosia keskitysleirillä toisen maailmansodan aikana -, toisessa osassa hän puolestaan hahmottelee kehittämänsä psykoterapian, logoterapian, päälinjat.
Lukukokemuksena Ihmisyyden rajalla on kaksinainen kokemus. Alkupuolen keskitysleirikuvauksen pohdituttavinta antia on kuvaus vapautumisesta. Ensimmäisistä vapauden askelista leirin portin ulkopuolella, eikä kukaan tullutkaan lyömään. Vartijoiden uudesta asenteesta, kun he tarjosivatkin yhtäkkiä tupakkaa siviilivaatteissaan. Kukkaniitystä. Katkeruuden ja koston tunteista ja toimista. Pettymyksestä - tukahdutetut tunteet eivät heränneetkään heti eloon, eikä vapaus tuntunutkaan erityisen miltään. Pettymyksestä leirin ulkopuoliseen elämään, siihen, miten kotiinpaluu ei ollutkaan sellainen kuin kuvitelmissa. Ylipäätään aiemmat kuvaukset, joita muistan lukeneeni tai nähneeni leirien vapautumisesta, ovat antaneet paljon organisoidumman kuvan. Franklin kuvauksen perusteella leiri vain eräänä päivänä lakkasi olemasta ja vangit lähtivät kuka minnekin. Kuinka järkyttävää myös vapautumisen kokemuksen on täytynyt olla!
Teoksessa toistuu useaan otteeseen Nietzschen sitaatti "Se jolla on miksi elää voi kestää melkein minkä tahansa miten". Keskitysleirikokemus toimii taustana tälle ajatukselle. Frankl kirjoittaa, että se, millaiseksi henkilöksi vanki leirillä kehittyi, riippui tämän sisäisestä päätöksestä, ei pelkästään leirin vaikutuksesta: "Periaatteessa siis kuka tahansa ihminen voi, jopa sellaisissa olosuhteissa, päättää siitä mikä hänestä tulee - pohjimmiltaan ja sielullisesti. Hän saattaa säilyttää inhimillisen arvokkuutensa jopa keskitysleirissä."
Tärkeintä on löytää tarkoitus omalle elämälleen ja välttää toisaalta eksistentiaalisen tyhjiön, toisaalta"väliaikaisen olemassaolon" tilan. "Väliaikaisella olemassaololla" Frankl tarkoittaa tilaa, jossa aika menettää merkityksensä sikäli, ettei tulevaisuutta näy ja tämä hetki on niin tuskallinen, ettei siinä kykene olemaan, jolloin henkilö sulkee silmänsä todellisuudelta ja alkaa enää menneessä, ja todellisuus menettää merkityksensä. "Väliaikaisen olemassaolon" tilaan ajoi keskitysleirivankeja se, ettei heillä ollut mitään käsitystä, milloin vankeus päättyy - vankeus näytti täysin rajattomalta ja mielivaltaiselta.
Franklin mukaan ihmisen tarve löytää tarkoitus elämälleen on hänen elämänsä primaarinen voima; ainutlaatuinen ja ihmiselle ominainen siten, että vain ihminen itse voi tarkoituksensa toteuttaa ja hänen on itse se toteutettava. "Vain siten se saa merkityksensä, joka tyydyttää hänen oman tarpeensa löytää tarkoitus." Franklin ajatukset kannustavat yksilöä löytämään oman tarkoituksensa, ja myös toteuttamaan sen.
Logoterapian mukaan elämän tarkoituksen voi löytää kolmella tavalla: 1) tekemällä jonkin teon, 2) kokemalla jonkin arvon, tai 3) kärsimällä. Kolmas kohta heijastelee Franklin omia kokemuksia, ja Ihmisyyden rajalla -teoksen läpi kulkee ajatus, että myös kärsimys voi olla arvokasta, jos ihminen asennoituu siihen sillä tavoin. On olemassa kärsimystä, jota ei voi paeta, joten on ihmisen oma valinta, kuinka hän siihen suhtautuu. Voi valita myös "olevansa kärsimyksensä mittainen".
Henkinen terveys puolestaan perustuu Franklin mukaan "jossain määrin jännitykseen, jännitykseen sen välillä mitä on jo saavuttanut ja mitä vielä tulisi saada aikaan, tai kuiluun sen välillä mitä joku on ja mitä hänestä pitäisi tulla". Ihmisellä täytyy siis olla päämääriä elämässään, päämäärä pitää yllä elämän tarkoitusta.
Ratkaisujen tekeminen ei kuitenkaan ole helppoa. Mistä ihminen tietää, kuinka toimia? Frankl sivuaa teoksessaan intuitioa, mutta selkein kannanotto intuitioon, pelkoon ja tekoihin tulee mielestäni lyhyen kertomuksen "Kuolema Teheranissa" kautta:
"Rikas ja mahtava persialainen käveli palvelijansa kanssa puutarhassa. Palvelija itki ja kertoi juuri kohdanneensa Kuoleman, joka oli uhkaillut häntä. Hän kerjäsi isäntäänsä antamaan hänelle nopeimman hevosen, jotta hän voisi kiireesti paeta Teheraniin, jonne hän voisi ehtiä samaksi illaksi. Isäntä suostui ja palvelija ratsasti pois hevosen selässä. Palatessaan taloonsa isäntä itse kohtasi Kuoleman ja kysyi häneltä: 'Miksi pelottelit ja uhkailit palvelijaani?' 'En pelotellut häntä. Olin vain hämmästynyt kun löysin hänet vielä täältä, kun olin suunnitellut tapaavani hänet tänä iltana Teheranissa', vastasi Kuolema."
Ollako siis täällä vai Teheranissa?
Teoksen loppupuolella puhuessaan vapaudesta ja vastuusta Frankl toteaa havainnollistavasti: "Ehdottaisinkin, että Yhdysvaltojen itärannikolla seisovan Vapauden patsaan täydennykseksi pystytettäisiin länsirannikolle Vastuun patsas." Näin ei liene vieläkään käynyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti