Cristian Mungiu: R.M.N. - Kylmä talvi

Paljoa kryptisempää ja mieleenpainumattomampaa nimeä elokuvalle on kyllä vaikea äkkiseltään keksiä. Mutta siinäpä jotakuinkin kaikki kriittinen, mitä haluan Cristian Mungiun elokuvasta sanoa - ja nimenkin merkitys aukeaa, jos lukee yhtäkään elokuvasta kirjoitettua arvioita. 

Elokuvan tarina sijoittuu monikieliseen Transilvaniaan. Keskushenkilö Matthias on töissä teurastamolla Saksassa, mutta kohdatessaan rasismia hän vastaa siihen väkivallalla ja lähtee takaisin Romaniaan. Kamera seuraa Matthiasta, joka hahmona on ikään kuin ulkopuolisena sivustaseuraajana vähän kaikessa, koettaa mukautua mielipiteineen vallitseviin tilanteisiin ja jos mahdollista olla sanomatta juuta tai jaata siihen tai tuohon. Ja asioita, joista sanottavaa ja mielipide muilla on, elokuvassa riittää. 

Elokuvan keskeisiä teemoja ovat rasismi, muukalaisviha ja yhteiskunnallinen murros. R.M.N. tarkastelee näitä teemoja keskittymällä kuvaamaan transilvanialaisen pikkukylän yhteisön elämää. Parasta elokuvassa on se, kuinka elokuva ristivalottaa monikulttuurisen kylän (joka tosin ei tiedosta olevansa monikulttuurinen ja olleensa sitä jo vähintäänkin vuosisatoja: tiedostamattomuus tehdään näkyväksi, kun kylän leipomolle tulee srilankalaisia työntekijöitä - monikulttuurisuus sen sijaan tehdään katsojalle näkyväksi jo elokuvan alussa, kun kerrotaan, että eri kielten tekstitykset on koodattu eri värein) eritasoisia ristiriitoja ja ongelmia. Helppoja vastauksia ei ole, ja ne jotka ovat helppoja vastauksia, ovat idioottimaisia.

Elokuva on kerronnaltaan pitkälti realistinen ja vahvasti kiinni tämän ajan ongelmissa. Elokuvassa keskisenä motiivina on karhu, minkä käsittelemisessä elokuvasta kirjoittaneet kriitikot eivät tuntuneet pääsevän kovin pitkälle. Olisiko ollut The Guardianin kriitikko, joka käsitteli tekstissään karhua jollakin lailla romanialaisessa kontekstissa ja huomioi karhun nousseen myös nykyisen sikäläisen äärioikeiston tunnukseksi, mikä vaikuttaa relevantilta tulkinnalta. Googlaamalla löytyy myös tietoa karhun merkityksestä romanialaisessa kansanperinteessä ja -uskossa, ja sitä kautta motiivi saa mielestäni syvempiäkin merkityksiä.

Elokuvan loppukohtaus löi ällikällä ja vaati purkukeskustelua lasin äärellä katsomiskokemuksen jälkeen. Väitän meidän päässeen tulkinnassamme sen suhteen vähintään yhtä syvälle kuin katsomispäivän iltaan mennessä lukemieni elokuva-arvostelujen kirjoittajatskin. Toki arvioissa täytyy  varoa juonipaljastuksia, mikä vaikeuttaa lopetuksen analysoimista.

Summa summarum: R.M.N. on vaikuttava elokuva, josta löytyy huomattavan monia tasoja.

Peter James: Kuoleman kanssa ei kujeilla

 

"Muutamaa kömmähdystä lukuun ottamatta kaikki oli mennyt suunnitelman mukaan."

Minerva 2010, 2011. Alkuteos Dead Simple, 2005. Suom. Leena Mäntylä. Nextoryn e-kirja. 469 s. 

Peter Jamesin dekkari Kuoleman kanssa ei kujeilla on viihdyttävä, koukuttava ja sujuvasti kirjoitettu teos, jonka parissa viikonloppu vierähtää kuin huomaamatta. Sisällössä on paljon nykydekkarin lajityypille ominaista, voisi sanoa kliseistäkin, mutta niin jouhevasti, että syytä kritisoida näitä seikkoja ei ole. 

Juoni lähtee liikkeelle nuorten miesten polttaripilasta, jonka toteutus menee pahasti pieleen. Miehet ovat pääosin nuoria, rikkaita menestyjiä. Dekkarin päähenkilö on poliisin edustaja, titteliltään jonkinlainen rikostutkija Roy Grace. Hän ei alun perin tutki tapausta, mutta ajatutuu tutkintaan mukaan. Hän on neljääkymppiä lähestyvä sinkkumies, joka tekee liikaa töitä ja jonka parisuhdehistoriassa on trauma. Kun tapausta aletaan tutkimaan, alkaa pinnan alta pajastua kaikenlaista. 

Lukija tietää koko ajan enemmän kuin Grace, mutta ei niin paljoa, että loppuratkaisu olisi selviö. Kuoleman kanssa ei kujeilla on siitä poikkeuksellinen nykydekkari, että väkivaltakuvauksilla ei mässäillä vaan pääpaino on mysteerin selviämisessä ja henkilöhahmojen välisissä suhteissa.

Aimo Halila: Iitin historia II - Kunnallishallinnon synnystä ja ylisen Kymenlaakson teollistumisen alkamisesta toiseen maailmansotaan

 

Iitin kunta ja seurakunta, 1966. 687 s.

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun luen paikallishistoriaa, ja se osoittautui kiinnostavaksi. Paikallishistoriaan tutustuminen havainnollistaa aivan uudella tavalla niitä historiankirjoituksesta tuttuja kohtia, joissa jokin muutos on tiivistetty yhteen virkkeeseen. 

Iitin historia II:ta lukiessa konkretisoitui esimerkiksi maatalouteen, arkeen ja asumiseen, liikenteeseen, koulutukseen ja hyvinvointivaltiota edeltäneeseen köyhäinhoitoon liittyviä seikkoja. 

Eniten teoksessa yllätti alaluvussa "Karjatalous 'vanhaan malliin'" esiin noussut fakta siitä, että suunnilleen kivikaudelta peräisin olevaksi kuvittelemani suomalaiskansallinen huussikulttuuri vaikuttaakin olevan melko uusi asia: 

"Lampaat kalusivat talon läellä metsämaita tehden siten puustolle suuria tuhoja. Siat kulkivat vanhaan tapaan yhä pitkin kylää tonkimassa. Emakot porsivat väliin metsään; porsaat palasivat 'kotiin' vasta roudan tultua. 'Oli kiire laskemaan siat ulos pahnasta aamulla, että ehtivät ensimmäisenä korjaamaan ihmisten ulostus- ym. jätteet myös naapurin rakennusten vierestä' - sioille lanta oli välttämätöntä bakteerien saamiseksi -, sillä käymälöitä ei yleensä ollut. Nehän olivat vanhan kansan mukaan herrasväen ylellisyyttä."

Luvussa käsitellään maataloutta 1860-luvulta eteenpäin, joten jokseenkin hämäräksi jää ajankohdan "vanhaan malliin" täsmentyminen. 

Iitin historia II -teoksessa viehättää myös 1960-luvun nyt vanhanaikaiselta tuntuva kirjoitustyyli ja -tapa. Oli ihmeellisen rentouttavaa irtautua hetkeksi puhelimesta ja sen sähköisistä sisällöistä ja upota teoksen maailmaan.

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille

 

S&S 2022. Nextoryn äänikirja, 5 h 5 min.

Kävin katsomassa talvella 2016 Raisa Omaheimon kirjoittaman ja esittämän monologin Läski Teatteri Takomossa, ja se jäi mieleen vaikuttavana esityksenä. Teos Ratkaisuja läskeille jatkaa samassa tematiikassa. Teos koostuu läskiyttä eri näkökulmista käsittelevistä teksteistä ja siinäkin on samalla tavalla omakohtaisuutta mukana kuten myös monologissa oli. Ratkaisuja läskeille -kirjasta jäi enemmän mieleen myös akateemisen maailman ja popkulttuurin esimerkkejä. 

Kirja muistuttaa hyvällä tavalla toiseuden kokemuksesta: jos joutuu jatkuvasti asetetuksi katseen ja huomion alaiseksi jostakin ominaisuudestaan johtuen, jossain vaiheessa palaa pinna.