Poiskatsojat @ KOM-teatteri, Helsinki

Poiskatsojien aihe on tärkeä: Gazan tilanne ja se, kuinka me Suomessa käännämme katseemme pois kansanmurhasta, jota Israel on kostoiskuina toteuttanut Gazan kaistaleella sen jälkeen, kun Hamas hyökkäsi Israelin puolelle lokakauussa 2023. Näytelmä valistaa katsojia Gazan tapahtumista ja tuo moninaisten todisteiden - somevideoiden, vallanpitäjien, auttajien sekä kansainvälisten tutkijoiden haastattelujen ja myös gazalaisten oman äänen kautta - esille kauheuksia, joita Israel on alueella toteuttanut. 

Mukana on raadollisen koskettavaa sisältöä: kätilön haastattelulle perustuva hahmo on yksi näytelmän vaikuttavimpia, ja hänen kokemustensa todistusvoima kenttäsairaaloista on pysäyttävä. Näytelmä piirtää näkyviin paraikaa toteutuvaa kansanmurhaa ja aseteollisuuden koelaboratoriota, jossa testinukkeina ovat gazalaiset. Globaalista sotataloudesta hahmottuva kuva on inhottava. Tekoälyaseista kerrotaan, kuinka ne etsivät kohteensa muun muassa laskemalla, missä ja milloin ihmiset käyttävät sosaalisen median sovelluksia ja WhatsAppia - ja sinne sitten drooni-iskut. Drooni voi äännellä myös kuin itkevä vauva, ja kun joku huolestunut menee kodistaan ulos katsomaan, kuka siellä itkee - drooni tappaa hänet. Myös ambulanssi-iskuista ja samanaikaisesta avustusten jakamisesta ja tappamisesta kerrotaan vastenmielisiä esimerkkejä. Israel - ja länsi sen tukijana - näyttäytyy sairaana ja sadistisena. 

Poiskatsojat esittää siis arvokkaan puheenvuoron. Kuitenkin näytelmässä on enemmän ongelmia kuin onnistumisia. Näkökulmaa on pyritty rajaamaan nimenomaan katseeseen, jonka luomme Gazaan tai jonka pikemminkin käännämme aktiivisesti sieltä pois. Vain muutamat uskaltavat katsoa - ja tällaisina näytelmä näyttää vasemmistopoliitikot ja ohjaaja Kuparisen hahmon, joka älypuhelimen hankittuaan kohtaa jatkuvan sotakuvien ja -videoiden vyöryn. Kuparisen hahmo pyrkinee olemaan katsojalle samastuttava, mutta se näyttäytyy pikemminkin holtittomasti doomscrollaavana keski-ikäisenä, mikä on vähän rasittavaa ja vaivaannuttavaa katsottavaa. 

Kuparisen aiemmissa dokumentaarista teatteria edustavissa Eduskunta-näytelmissä (joista kävin katsomassa trilogian toisen ja kolmannen osan) naurettiin tasaisemmin kaikille vallanpitäjille. Gaza-aiheen vuoksi Poiskatsojiin sisäänrakentuu asetelma, jossa on oikeassa olevia ihmisiä (vasemmistopoliitikot ja huolestunut ohjaajan hahmo) ja väärässä olevia poliitikkoja ja vallankäyttäjiä, joille irvaillaan. Tästä syystä Poiskatsojien huumori ei aina naurata. Näkökulma on liian valmiiksi rakennettu: oletko oikeassa niin kuin "me", vai...? Itse asiassa huumoria on mukana aika vähän. Lähinnä molempien näytösten loppupuolelle on rakennettu farssiksi yltyvä kohtaus: ensimmäisen näytöksen helvettisekoilussa on hauskuutta (ehkä, koska siinä näytetään pari perussuomalaista poliitikkoa ristivalotuksessa), mutta näytelmän loppukohtaus ei naurata: se on ylipitkä, toisteinen ja kiusaannuttava. Siitä tulee suorastaan mieleen Maaseudun tulevaisuus - samanlaista mesoamista.

Poiskatsojat on yksiselítteisesti aivan liian pitkä: jos siitä karsisi ainakin puolet pois, timantti saattaisi tulla paremmin näkyviin. Nyt vaikuttaa siltä, että tekijöille ei ole aivan selvää, kuinka he haluavat sanoa sen, mitä he haluavat sanoa, ja materiaalia on mukana liikaa. Videot ovat paikoin niin pitkiä, että ne alkavat pitkästyttää ja kohtauksissa toistuvat samat sisällöt. 

Sofia Tawast: Peukku-Suomi - Alfa-pvp ja huumekriisin uusi aikakausi

 

Storytel original -äänikirja. Lukija Sofia Tawast. 5 h 12 min. 

Sofia Tawast on toimittaja, ja tietokirja Peukku-Suomi - Alfa-pvp ja huumekriisin uusi aikakausi on kuin laaja reportaasi nimensä kuvaamasta aiheesta, siis tässä hetkessä toimivaa käyttökirjallisuutta. 

Kirjaan on haastateltu niin käyttäjiä, diilereitä, päihdetyöntekijöitä, lääkäreitä, tutkijoita kuin omaisiakin. Kokonaisuus on varsin tiivis ja piirtää kokonaiskuvaa ilmiöstä. Tavoitteena on myös purkaa stigmaa huumeidenkäyttäjien ympäriltä ja vaikuttaa tapoihin, joilla puhumme ilmiöstä ja joilla rakennamme (pikemminkin kuin puramme) yhteiskuntaamme.

Riikka Uljas: Punainen jättiläinen

 

Storytelin kautta äänikirjana, lukija Elsa Saisio, 9 h 12 min. Tammi 2026. 

Suomalainen Jaakko ja itävaltalainen Veronika eli Vroni ovat Berliinissä asuva pariskunta. Sitten paljastuu, että Jaakon äiti on sairastunut vakavasti, ja pariskunta lähtee Suomeen, Jaakon kotipaikkakunnalle. Kun maisema muuttuu, muuttuu myös pariskunnan dynamiikka ja yksilöiden identiteetti. Jaakon nuoruudessa on tapahtunut asioita, jotka hän on koettanut jättää taakseen, mutta paluu paikkakunnalle pakottaa kohtaamaan tapahtuneet ja menneisyyden tilanteet. 

Ihmissuhteiden sävyjen kuvaus romaanissa on tarkkanäköistä. Vroni katsoo Jaakon nuoruutta ulkopuolelta, hän ei oikeastaan tiedä siitä mitään. Melko pian hän kuitenkin oivaltaa, että pinnan alla on asioita. Ihmissuhteiden kuvauksen välineenä romaani käyttää tähtitiedettä ja avaruusmatkailua. Parallellien todellisuuksien idea on tavallaan hyvä, mutta tuntuu paikoin päälleliimatulta ja väljentää romaanin jännitteitä. Myös vuorikuvastoa käytetäänn samaan tapaan: Jaakon maailmaa kuvaa tähdistö, Vronin vuori tai vuoret. Molemmat ovat aika etäisiä ja vaikeasti saavutettavia, kylmiä maastoja - kuten siis Jaakko ja Vronikin. Tämä olisi välittynyt lukijalle vähemmälläkin rinnastamisella.

Sen sijaan kielen ja sanojen pohdinta tuo tekstiin syvyyttä. Vroni ja Jaakko puhuvat keskenään sekä saksaa että suomea, ja romaanin kerronta suodattuu Vronin kautta, joka opiskelee suomea ja laajentaa sanavarastoaan jatkuvasti. Suomen kieleen luotu ulkopuolisen katse näyttää kielen uudessa valossa äidinkielisellekin puhujalle.

Kokonaisuudessaan Punainen jättiläinen on kuitenkin vivahteikas romaani, joka näyttää, että ei ihminen aina ole sama, eikä aina tunne itseään tai muita. 

Caro Claire Burke: Eilisvuosi

 

Alkuteos Yesteryear. Suom. Outi Järvinen. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Anniina Piiparinen. 14 h 19 min. Gummerus 2026.

Eilisvuosi on Caro Claire Burken esikoisromaani: koukuttavaa luettavaa, joka vetää maton lukijansa jalkojen alta. Kerronnan epäluotettavuudesta annetaan vihjeitä, ja lukijaa kuljetetaan eri aikatasoilla, jotka ristivalottavat päähenkilö Natalien elämää eri tavoin. 

Eilisvuoden keskeisiä teemoja ovat uskonto, valta, vihaisuus, naiseus ja arvovalinnat. 

Natalie emännöi Eilisvuoden tilaa. Hän on naimisissa ja uskonnolla ja omavaraisuudella on perheessä keskeinen rooli. Lapsia syntyy sitä mukaa kuin luoja suo, ja Natalien ajatukset täyttyvät vuoronperää kiitollisuudesta ja anteeksipyytelystä - onnellisuuden kulissi ei tunnu pysyvän kasassa edes Natalien mielessä, puhumattakaan sitten siitä, mitä on todellisuus ja millainen on se kuva, jonka Natalie Eilisvuoden tilasta somevaikuttajana maailmalle representoi. 

Todellisuuskin kuitenkin rakoilee: mikä pitää paikkansa ja mikä ei? Millainen ihminen Natalie fasadinsa alla oikein on? Menneessä aikatasossa kuvataan Natalien lapsuudenkotia ja opintojen aikaa yliopistolla. Nykyhetkessä otetaan kantaa myös amerikkalaisen politiikan ääri-ilmiöihin Natalien miehen isän presidentinvaalikampanjan ottaessa kierroksia. 

Eilisvuoden teemat ovat tässä ajassa resonoivia, ja sen maailmasta tulee mieleen myös Tara Westoverin omaelämäkerta Opintiellä, joka kertoo hämmästyttävän tarinan tytöstä, joka ponnistaa akateemiseen koulutukseen taustasta, josta kouluttautuminen näyttää miltei mahdottomalta. Eilisvuosi on hieno, vaikuttava ja viihdyttävä romaani, joka onnistuu tarkentamaan satiirikon katseensa nykyajan ilmiöihin.

Philippe Collin: Ritzin baarimestari

 

Alkuteos Le Barman du Ritz. Suom. Saana Rusi. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Juhani Rajalin.10 h 52 min. Siltala 2026.

Hesarissa kehuttiin Philippe Collinin romaania Ritzin baarimestari, ja sitä kautta teos päätyi lukulistalleni. No, täytyy todeta, että makuni poikkeaa kriitikon suosituksesta. Romaanin asetelma on kieltämättä kiehtova: eletään toisen maailmansodan aikaa Pariisissa, jossa alkaa saksalaismiehtitys. Ja tunnetuimman loistohotellin baarimestari on juutalainen. Romaani perustuu tositapahtumiin.

Tarinassa on siis aineksia, mutta kerronta ei ole kummoista. Ajoittain tuntuu, kuin sisältö olisi lähinnä namedroppailua: kuka kuuluisuus tai korkea-arvoinen Saksan armeijan edustaja baariin milloinkin tulee, ja kuinka hillitysti ja charmikkaasti päähenkilömme häntä palveleekaan. Tällaisina hetkinä mieleen muistuu joskus muinoin lukemani Gertrude Steinin Alice B. Toklasin omaelämäkerta. 

Romaanin loppupuolella tarinaan tulee hetkellisesti imua, kun natsit pakenevat Pariisista ja liittoutuneiden maihinnousu etenee kohti kaupunkia. Baarimestari käy tuttavuuksiensa kanssa joitakin raadollisia ja naamiottomia keskusteluita, jotka puolestaan muistuttavat Sándor Márain oivallisen romaanin Kynttilät palavat loppuun asetelmasta. 

Kokonaisuudessaan Ritzin baarimestari jää kuitenkin melko heppoiseksi lukuromaaniksi. 

Katja Kettu: Brita-Kajsa

 

"Sivakoin niin lujasti ko sikiö mahassa antaa myöten."

Otava 2026. 329 s.

Katja Ketun romaani Brita-Kajsa kertoo Lars Leevi Laestadiuksen vaimon Brita-Kajsan tarinan. Samalla se toki kertoo myös Laestadiuksen tarinan ja kertomuksen lestadiolaisuuden synnystä. Romaanissa rinnakkain elävät erilaiset kulttuurit - ruotsalaisuus, saamelaisuus, suomalaisuus - ja myös erilaiset uskonnot, kristinusko ja siitä syntyvä Laestadiuksen tulkinta sekä saamelainen luonnonusko. Ketulle tyypilliseen tyyliin myös tässä romaanissa ruumiillisuus on keskeisessä osassa.

Romaanin kehyksinä on hetki Lars Leevi Laestadiuksen kuolinvuoteen äärellä vuonna 1861, kun hänen vaimonsa Brita-Kajsa valvoo ja odottaa kuolemaa. Sisäkertomuksena on Brita-Kajsan muistelu omasta elämästään. Jääkö naisen ääni historiaan, ja entä sitten, jäipä tai ei? Sisäkertomus etenee kronologisesti alkaen vuodesta 1810. Juonessa ei siis ole kyse siitä, mitä tapahtuu, vaan miten päätepisteeseen tullaan. 

"Nyt aatellen olin kyllä aika kevyin eväin liikenteessä, mutta silloin mie olin vain päättänyt ottaa ja lähtiä", ennakoidaan sisäkertomuksessa romaanin nykyhetkestä käsin, kun kerrotaan Brita-Kajsan lähdöstä Leevin perään. Brita-Kajsa on raskaana Leeville, eikä Leevi lupauksista huolimatta ole palannut hänen luokseen. Niinpä hän lähtee itse miehen perään. Brita-Kajsa näyttäytyy romaanissa vahvana naisena, joka selviää elämässä eteenpäin, vaikka tilanteet ovat vaikeita ja epävarmoja, ja vaikka hän monin paikoin on niissä aika yksin.

Erinäisten mutkien kautta Brita-Kajsa ja Leevi vihitään, ja Brita-Kajsasta tulee papin vaimo. Laestadius on uransa alussa kunnianhimoinen, mutta hänen kunnianhimonsa suuntautuu tieteeseen. Siinä hän ajautuu hännystelemään ranskalaisia tutkimusmatkailijoita koettaessaan pyrkiä tieteellisiin piireihin, mutta ovet eivät ota auetakseen. Välillä viina vie ja uskottomuutta on. Myös mielenterveyden kanssa taitaa olla ongelmia, näkyjä on. Viimeinen  ryyppyreissu yltyy pahaksi ja ottaa sekä mielen että fyysisen terveyden päälle. Ja siihen liittyy uskoon tulemisen käänne - toki pappina Laestadius on varmasti koko ajan jollakin tavoin vähintäänkin edustanut kirkkoa, mutta nyt jokin muuttuu. Ja muutoksen myöstä muuttuu myös avioparin elämä:"Sie tunnuit hylänneen kaikki turhat Akatemian haavehet ja nyt oliki niin, että autuaita ovat yksinkertaset, net jokka syämellä näkkee." Alkaa herätysliike.

Herätysliikkeen voima välittyy romaanista vahvasti. Mutta se, että heränneet ovat saamelaisia, jotka alkavat herätä myös omiin oikeuksiinsa, ei ruotsalaisille käy. Sekä Laestadius itse että herätysliikkeen, "kapinan", jäsenet joutuvat vainon kohteiksi. 

Brita-Kajsa on romaani, joka kuvaa useita teemoja: muutosta, kunnianhimoa, rakkautta, maailmankatsomuksia, ääriliikkeitä, valta-asetelmia. Ketun kielessä yhdistyy ylevä ja groteski, ja myös vaikuttavia kielikuvia on. Esimerkiksi erästä romaanin naisista kuvataan pysäyttävällä luontovertauksella, että hän on "ko kosken keskelle antautuva avanto, kirkas hetki keskellä ajan ja tapahtumain kaaosta".

Saara Henriksson ja Aino-Maija Korhonen: Tyttö sinä olet keski-ikäinen

Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Pirjo Heikkilä. 4 h 51 min. Into 2026. 

Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Korhosen kirjoittama Tyttö sinä olet keski-ikäinen on napakka ja suorasanainen hyvän mielen kirja. Teos ei käsittele keski-ikää niinkään hormonaalisesta vaihdevuosien näkökulmasta, vaan sosiokulturaalisena ilmiönä. Keski-ikä on se hetki, kun ihminen tajuaa olevansa aikuinen - se tyyppi, joka hoitaa hommat: kestää teini-ikäisten lastensa vittuilun ja järjestää vanhenevien vanhempiensa asioita. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tämä näyttäytyy niin, että keski-ikäinen on se, jolla on valtaa: nuoren aikuisen täytyy raivata tilaa itselleen ja näkemyksilleen ja edelleen kapinoidakin, koska valta ei ole hänellä, ja keski-iästä seuraava vaihe on puolestaan vanhuus, jolloin vallankahvasta olisi hyvä ymmärtää höllätä. 

Tyttö sinä olet keski-ikäinen toimii siis hyvänä tsemppikirjana. Joitain käytännön vinkkejäkin teoksesta löytyy, ja runsaasti konkreettisia, itseironisella otteella kerrottuja käytännön esimerkkejä.