Bistro Alley, Helsinki

Bistro The Alley Fleminginkadulla oli todella hyvä ruokailukokemus. Ravintola on sisustettu viihtyisäksi ja saapujat otetaan heti ovella huomioivasti vastaan. Kokemukseni mukaan pöytävarauksen tekeminen on suositeltavaa. Menu on lyhyt ja kiinnostava. Allergioista ja ruokarajoituksista kysytään erikseen, ja palvelu on muutoinkin onnistunut yhdistelmä ystävällisyyttä ja välittömyyttä sekä kohteliaisuutta ja asiantuntemusta: annokset esiteltiin pöytään tuotaessa, niistä sai nauttia rauhassa ja tarjoilijat osasivat tiedustella sopivalla tavalla, kaivattaisiinko jotakin lisää. Konseptista tulee mieleen toinen uusi ravintolatuttavuus, Birbie Numnum Hakaniemessä.

Valitsimme kolmen ruokalajin menun, johon kuuluu kaksi alkupalaa jä pääruoka (39 e). Kaikki oli herkullista ja sellaisella ihanalla tavalla ravintolatasoista, ettei pystynyt täysin päättelemään, kuinka ruoka on tehty. Alkupalalistan lohi-crudo oli raikas, panzanella-salaatti samanaikaisesti ruokaisa ja pirteä ja lehtikaalisipsit toivat sienipateeleipäannokseen rapeutta. Pääruokana tarjoiltu parsarisotto oli maltettu jättää sellaiseksi, että siinä oli suutuntumaa, jota lisäsivät vielä parsanpalat. Upean herkullista oli myös talon oma hapanjuurileipä. 

Tähän ravintolaan menen mielelläni toistekin! 

Jung Chang: Villijoutsenet - Kolmen kiinattaren tarina

Alkuteos Wild Swans. Three Daughter of China. Otava 2023. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Johanna Kokko. 25 h 34 min.

Jung Changin kirjoittama elämäkerta Villijoutsenet - Kolemn kiinattaren tarina kertoo elämästä Kiinassa kolmen sukupolven naisten kautta: kirjailijan isoäidin, äidin ja hänen itsensä. Kiinasta vain pinnallisesti tietävälle lukijalle teos tarjoaa kulttuurishokkeja toisensa perään: kuinka voimakas on yhteisön paine, kuinka väkivaltaisia piirteitä kunkin sukupolven naisen elämään liittyy ja miten historia ravisuttelee ihmiskohtaloita.

Isoäidin tarina alkaa keisariajan Kiinasta ja hänen sukupolvikokemuksestaan voimakkaimmin mieleen jäi naisten jalkojen sitomisen traditiosta kertominen. Isoäiti kuului sukupolveen, jossa jalkojen sitominen oli vielä valtavirtaa, mutta kaikkien jalkoja ei kategorisesti sidottu, vaan ilmiö alkoi osoittaa murtumisen merkkejä. Isoäidin vanhemmat päättävät kuitenkin sitoa tämän jalat, koska silloin nainen näyttäytyy naimakelpoisena ja siveellisenä. Tuntuu järkyttävältä, että näin väkivaltaista, alistavaa ja kärsimystä aiheuttavaa tapaa on edes ikinä keksitty. No, tehokas kontrollin keino on naamioitu estetiikaksi. Mitä vastaavia tapoja nykyajassamme on? Ehkäpä niitä ihmetellään sadan vuoden päästä.

Äidin tarina kulkee käsi kädessä kommunistisen vallankumouksen (Kiinan kansantasavalta perustettiin vuonna 1949) ja kommunistisen yhteiskuntajärjestelmän eri vaiheiden kanssa, mikä osoittautuu hänen elämänsä tragediaksi - tai kenties vielä enemmän kirjailijan isän elämän tragediaksi, sillä tämä osoittautuu suoraselkäiseksi ja kunnolliseksi maolaiseksi, joka uskaltaa kritisoida jopa Maoa itseään ja todellakin saa maksaa siitä (ja sitä kautta myös hänen vaimonsa ja perheensä). Äidin vaiheissa kerrotaan valvontayhteiskunnan kehityksestä, pakkotyöleireistä, Mao-kultin rakentamisesta ja kulttuurivallankumouksen traagisista seurauksista.

Ehkä kaikkein ällistyttävintä kirjassa on se, kuinka vähäjärkisenä idioottina Mao näyttäytyy. Kun tykkejä piti tehdä, Mao laittoi kaikki kansalaisensa sulattamaan wokkipannunsa - mistä johtuen kotona ei voinut enää laittaa ruokaa. Kun Mao tuli valtaan, hän lupasi ruokaa kaikille, ja kaikki söivätkin yhteisruokaloissa. Maatyöläiset kuitenkin laiskottelivat pellolla päivät pitkät töidenteon sijaan, koska loputtomasti ruokaa oli luvattu - ja niinpä varastot oli pian syöty tyhjiksi ja koitti nälänhätä. Nälänhätään johtaneita muitakin yksityiskohtia kirjassa kerrotaan. Kaiken huippuna näyttäytyy kuitenkin Maon sivistystä kohtaan kokema viha, katkeruus ja kosto, joka tiivistyi kulttuurivallankumoukseen (1965-69). Oppilaat saatiin nousemaan opettajiaan vastaan, ja opettajia kidutettiin ja tapettiin. Ihanteena pidettiin lukutaidotonta maatyöläistä. Yliopistoon pääsi suhteilla, ei "porvarillisilla" pääsykokeilla. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja hulluutta jatkui kiihtyvässä määrin Maon kuolemaan saakka (1976).  

Kirjailijan itsensä tarina limittyy hiljalleen mukaan isoäidin ja äidin näkökulmiin, ja teoksen loppupuolella keskitytään hänen näkökulmaansa. Erinäisten vaiheiden kautta Jung Chang pääsee yliopistoon opiskelemaan englannin kieltä, ja hiljalleen hänessä alkaa herätä vaarallinen ajatus siitä, että ehkäpä Mao ei olekaan sellainen jumala, jona häntä palvotaan. Aivopesu on ollut tehokasta ja siitä vapautuminen on vaarallista ja hidasta. Kielitaito avaa kirjailijan maailmankuvaa, kun hän pystyy ymmärtämään satunnaisesti kohtaamiaan ulkomaalaisia, englanninkielisiä lehtiä ja sitä, miten niissä kirjoitetaan Kiinasta. Lopussa kirjailija saa stipendin Britanniaan ja jää sille tielleen. Tiananmenin aukion tapahtumiin viitataan lyhyesti teoksen lopussa. 

Villijoutsenet on laaja elämäkerta, joka kattaa ihmiselämän mittakaavassa pitkän ajanjakson. Teoksen kerronta on tarinallista ja se tuntuu pikemminkin romaanilta kuin elämäkerralta.  

Tuula ja Pirkko - Meil on aina toro @ Studio Pasila, Helsinki

Tuula ja Pirkko -näytelmä Meil on aina Toro kertoo kahdesta rääväsuisesta vanhenevasta naisesta (oliko heidän ikäsnä yhteensä 170 vuotta tai sinnepäin?), jotka pelaavat kotikaupungissaan yhdessä Kimbleä etäyhteyden välityksellä ja päättävät lähteä Espanjaan etismään toisen kadonneita sukulaisia ja sukujuuria. Juoni sitoo tapahtumia yhteen löyhästi, olennaista ovat osuvat ja koomiset huomiot naisten välisestä ystävyydestä  - ja toisaalta myös äiti-tytär-suhteesta, sillä molemmilla heistä on aikuinen tytär. 

Siinä missä Tuula ja Pirkko ovat keskenään hyvin erilaisia, niin ovat tyttäretkin. Toinen on ylihuolehtivainen äitiään kohtaan, toisella ei puolestaan ole äidilleen koskaan aikaa. Komedia vitsailee ihmissuhteilla ja tulee samalla paljastaneeksi niihin liittyviä traagisuuksia, niin kuin kunnon komedian kuuluukin. Väliajan jälkeen tapahtuva asetelman kääntäminen toimii hienosti, ja lopussa farssi ottaa kunnon kierroksia. Ria Kataja ja Minna Kivelä ovat lavalla aivan pidättelemättömiä!

 

Ravintola Lumi, Helsinki

Ravintola Lumi on uusi japanilainen ravintola Miina Sillapään kadulla Hakaniemessä. Ulkoapäin ravintola näyttää vain myyntitiskin kokoiselta, mutta se on vain optinen illuusio. Ravintolasali on tiskin vasemmalla puolella, ja paikan päällä on useita pöytiä. Miljöö on kotoisa. Palvelu on ystävällistä ja sushi tuoretta ja maittavaa. 

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta IV

Kosmos 2026. Suom. Sanna Manninen. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Rosanna Kemppi. 7 h 4 min.

Solvej Ballen Tilavuuden laskemisesta -septologiasta on ilmestynyt suomeksi neljäs osa. Neljännen osan tematiikka keskittyy elämän tarkoitukseen ja yhteisöön. Päähenkilö Tara Selter kohtaa muitakin marraskuun 18. päivään jääneitä, ja he muodostavat kartanoon hiljalleen yhteisön. Kun ihmisiä on enemmän, myös hälyä, mielipiteitä ja arvomaailmoja on enemmän. Esimerkiksi tapa, jossa kokousten aiheet kirjoitetaan lapuille ja laitetaan kuppiin, josta niitä saatumanvaraisesti nostetaan keskusteluun, muodostuu ongelmalliseksi: kun ihmisiä on paljon, aiheita on paljon, ja kokoukset myös venyvät, koska puheenvuorojakin on enemmän.

Myös arvomaailmojen erot alkavat tulla näkyviin: pitäisikö tämänkin yhteisön keskiössä olla idean jatkuvuudesta, siis lisääntymisen, ja mikä on terveydenhuollon ja hyvinvoinnin rooli yhteisössä, jonka jäsenet, vaikkakin ovat jumissa yhdessä ja samassa päivässä, silti alati vanhenevat? Enstä pitäisikö maailmasta pyrkiä tekemään parempi paikka niille, jotka eivät ymmärrä marraskuun 18. päivän toistuvan, ja tehdä elämän tarkoitukseksi toisten elämän pelastaminen, ts. esimerkiksi onnettomuuksien ehkäiseminen - ne kun tapahtuvat joka päivä samaan aikaan ja samalla tavalla?

Koska neljännessä osassa on enemmän henkilöhahmoja, se on myös lukijalle kakofonisempi. Kerronta suodattuu Taran henkilöhahmon läpi, ja introverttinä pohdiskelijana hänkin kärsii ajoittaisesta levottomuudesta, vaikka hän onkin ystävystynyt joidenkin kanssa. 

Kiinnostavaa on, mihin suuntaan kirjailija sarjaa ohjaa: lisääntyykö kaaos ja häly, odottaako lopussa sekasorto? Vai keskittyykö jokainen sarjan osa jonkin teeman tarkastelemiseen, kuten tähänkin saakka, ja eroaako Tara yhteisöstä tai etsiikö hän toisen yhteisön? Onko marraskuun 18. ikuinen toistuva tila, vai palaako aika raiteilleen - ja mitä silloin tapahtuisi, jos päivään tietoisesti ja tiedostamattomasti jumiin jääneet alkaisivat taas edetä ajassa samaa tahtia? Ei auta kuin jäädä odottamaan teosten ja niiden suomennosten etenemistä.  

Ravintola Birdie Numnum @ Helsinki

Hakaniemeen Sävelen paikalle avautunut ravintola Birdie Numnum vaikutti heti kiinnostavalta - ja ensikäynti teki erittäin positiivisen vaikutuksen. Tunnelmaltaan paikka on rento ja välitön, mutta ruokalista on pikemminkin fine diningiä: täällä kannattaa syödä kolmesta viiteen ruokalajin menu. Menuista on olemassa sekä sekasyöjän että kasvissyöjän versio, ja tarjoilijan kanssa kannattaa keskustella, sillä menuja voi myös yhdistellä ja juomasuosituksistakin on iloa. Menut päivittyvät jokusin väliajoin.

Käyntikerrallamme viiden ruokalajin menu (joka muutoin kasvismenu, mutta kalapääruoalla) näytti tältä:

...ja kaikki oli superherkullista ja monin paikoin sillä tavoin yllättävää, että en osaisi kotikeittiössä loihtia vastaavia monitasoisia makuja ja rakenteita. Kylmä alkukeitto oli yksi suosikeistani: se oli raikas ja tulisuutta tuli jalapenosta. Keitossa oli sattumina helmimuotoon leikattuja paloja jostakin makeahkosta, ehkä cantaloupesta tai kurkusta (tarjoilija kyllä kertoi ruoista, mutta kokonaisuus oli sellainen ilotulitus, että olen unohtanut osan faktoista). Keiton kanssa tarjoiltiin lämmin, päältä rapea ja sisältä muhkea briossi. 

Lämpimänä alkuruokana oli nälkä kasvaa syödessä -tyyppinen risotto, joka oli täyteläinen ja suussasulava. Pääruoaksi otimme sekamenupuolelta lohta. Lohiannoksessa ei ollut mitään moitittavaa, mutta oma nynneröinti jäi ehkä vähän kalvamaan: lohi kuulosti paremmalta kuin kasvismenussa pääruokana ollut muistaakseni kikherne-jokin, mutta kokonaiskokemuksen jälkeen luulen, että kasvisannos olisi ollut kiinnostavampi ja yllättävämpi. Ensi kerralla rohkeammin.

Tässä kohdin olo alkoi olla aika täysi. Täydellisenä siltana kohti jälkiruokaa tarjoiltiin drinksu, jossa raikas sorbettikvenelli sai seurakseen friteerattuja inkivääripaloja ja poksurakeita. Kokonaisuus oli ihanan hapan ja herätteli huomaamaan jälkiruokavatsan olemassaolon. Vaikka suolaisten ruokien jälkeen hetkellisesti ihmetytti, kuinka jälkiruoan jaksaisi syödä, sen saapuessa pöytään ihmetys oli haihtunut. Jälkiruoan jäätelökvenellin täytelyys oli oivallista vastapainoa sorbetille, ja kakkupala jäätelön alla oli ihanan mausteinen ja mehevä (en tyypillisesti lämpene ns. kuivakakuille näin paljoa).

Upeaa, että Hakaniemeen on auennut laaturavintola, joka poikkeaa muuta tarjonnasta näin omaperäisesti. Kannattaa todellakin käydä! 

Anu Ojala: Jääsilkkitie

 

Like 2021. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Anna Saksman. 7 h 33 min.

Anu Ojalan Jääsilkkitien tapahtumat sijoittuvat Meri-Lappiin, Kemin ja Tornion alueelle sekä Ruotsin puolelle Haaparantaan. Dekkarissa päästään seuraamaan poliisin ja tullin arkea pohjoisiin rajakaupunkeihin, joiden huumepiireihin alkaa virrata fentanyyliä, jonka lähde on epäselvä. 

Jääsilkkitie keskittyy huumekaupan vaikutuksiin niin käyttäjäpiireihin kuin siihen, miten vaikutus leviää ympäriinsä, kun piirit ylipäätään ovat pienet. Keskushenkilöiden taustatarinoiden kautta käsitellään myös sellaisia teemoja kuin äidin muistisairaus ja lähdisuhdeväkivalta.

Jääsilkkitien vahvuus on poliisityön arjen kuvaus.