sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Lux Helsinki 2022

Lux Helsinki 2022 järjestettään 5.-9.1.2022. Jälleen pahentuneen koronatilanteen vuoksi taideteokset oli hajautettu ympäri kaupunkia, joten kaikkia ei voinut edes yrittää nähdä kerralla, ja useamman teoksen näkeminen muistutti tänä vuonna vaellusretkeä. Lux Helsingin viimeisenä päivänä, sunnuntai-illan pakkasessa, keskustassa oli kuitenkin runsaasti ihmisiä katsomassa teoksia.

Valitsimme reitiksemme Alppipuisto-Olympiastadion-Töölölönlahden reunaa pitkin keskustaan, ja kokonaisuudessaan illalle kävelyä kertyi lähes yhdeksän kilometriä.

Alppipuistossa oli hauska Gijs van Bongin (NL) valo- ja ääniteos PING, joka toi mieleen jonkin Linnanmäen laitteen.


 

Olympiastadionilla oleva Dan Acherin (CH) Borealis oli ehdottomasti illan vaikuttavin teos: Olympiastadionin sisään oli taiottu revontulet, ja äänimaisema lisäsi teoksen maagisuutta.


 

Olympiastadionin ulkopuolella oli puolestaan todella ärsyttävä teos: särisevä sininen pylväs (Sun Effects: Virtaa!), josta ei tehnyt mieli edes ottaa kuvaa.

Oodin vieressä olevan talon seinään oli heijastettuna Soil Searchers Collectiven teos Sen lauluja laulamme, jonka äänimaisema muistutti kurkkulaulua. Teoksessa oltiin jossakin alkueläinten maailmassa.


 

Myös Eduskuntatalo oli valaistu vaihtelevin värein Lux Eduskuntataloksi.

Forumin kulmassa, missä yleensä on iso mainoslakana, nähtiin Otso Vartiaisen (FI) Pixels, joka oli ihanan eloisa ja kasarihenkinen teos. Siitä tuli mieleen ruotsinlaiva ja aerobic- tai karaokevideoiden estetiikka. Puhelimeni kameran kapasiteetti ei riittänyt ottamaan teoksesta kovinkaan tunnelmaa välittävää kuvaa. Pixels-teoksen kanssa jonkinlaisen yhteisteoksen muodosti saman tekijän Makkaratalon kattoterassin kaiteeseen tekemä Bling the Roof, joka loi aika tavanomaisen jouluvalovaikutelman.

Lux Helsinki toi jälleen valoa vuoden alkuun. Teokset olivat kiinnostavan erilaisia keskenään - ja niitä tosiaankin olisi ollut ympäri kaupunkia muuallakin, esimerkiksi Mustikkalaamma ja Korkeasaaressa.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Hanna Weselius: Sateenkaariportaat


 

WSOY 2021. Nextory 7 h 44 min.

Pidän Hanna Weseliuksen tavasta kirjoittaa. Nautin paljon hänen esikoisromaaninsa (Alma! 2016) lukemisesta. Alma!-romaanissa on nykyajassa oleva minäkertoja, joka kertoo 1900-luvun alussa eläneestä Almasta, säveltäjä Gustav Mahlerin vaimosta, ja kommentoi tämän elämää varsin kipakkaankin sävyy. Sateenkaariportaiden kerrontarakenteessa on jotakin samaa: päähenkilö on aivan erilainen, nykyajassa elävä akateeminen ja varsin vastenmielinen keski-ikäinen mies nimeltä Egon, mutta kertoja tarkastelee hahmoa osin samaan tapaan kuin Alma!-romaanissa. Esimerkiksi romaanin lopulla kertoja, kerrottuaan ensin romaanin aikana Egonista kaikenlaista, toteaa päähenkilöstä jotakin sellaista, että "Egon, minä jätän hänet nyt tähän", hylkää päähenkilön ja keskittyy kuvailemaan Egonin henkäyksen kulkua maailman paikoista toisiin.

Sateenkaariportaat kertoo paitsi päähenkilön elämästä - alkoholismista, äitisuhteesta, naissuhteista, pojasta, työstä yliopistolla - myös nykyajan ilmiöistä ja nyky-Helsingistä ja -helsinkiläisyydestä.

tiistai 4. tammikuuta 2022

Anja Snellman: Kaikki minun isäni

 


"...Tunnustan velkani myös sneppiautoille, myymälävarkauksille ja ville vallattomuudelle."

WSOY 2021. 238 s.

Mielestäni Anja Snellman on parhaimmillaan kirjailijana silloin, kun hän kirjoittaa omaelämäkerrallisesti: niin lähellä olevista asioista, että jos niitä uskaltaa katsoa, niistä paljastuu jotakin universaalia ja väistämättä osuvaa, koskettavaa ja kipeääkin. Kaikki minun isäni on tällainen romaani. Romaanissa keskitytään ennen kaikkea Ensio Kaurasen tarinaan ja isä-tytärsuhteeseen sekä lapsuudenperheen elämän tarkastelemiseen (jonka olennaisena osana on isän alkoholismi). "Vanhempien ja lasten välinen suhde ei noudattele minkään muiden ihmissuhteiden lainalaisuuksia - -. Se ei ole mikään varsnainen ihmissuhde, koska vanhemmat eivät ole ihmisiä. Isä on isä. Äiti on äiti."

Kuitenkin romaanin nimi Kaikki minun isäni jo vihjaa siihen, että romaani tarkastelee isien merkitystä laajemmin kuin vain lapsuudenperheen kontekstissa. Isyyttä tutkitaan myös esimerkiksi taiteellisena isyytenä (perinteisempää olisi puhua esikuvista) tai isähahmojen etsimisenä laajemmin, ja pohditaan myös muiden kuin minäkertojan isäsuhteita. Siinä missä kirjoittaminen on rohkeutta katsoa asioita, lukeminen näyttäytyy eskapismina: "Sinusta kerrotaan, että opit lukemaan jo 4-vuotiaana. Yhtä hyvin voisi sanoa, että opit pakenemaan jo 4-vuotiaana."

Isäsuhteiden tematiikkaan laajemmalla tasolla liittyy se romaanin taso, jolla tarkastellaan ilmiöiden aikasidonnaisuutta ja nykyajan ideologisuutta, johon romaani on tärkeä puheenvuoro:

"Kun kirjoitat isästäsi omistat hänet, ehkä joku sanoisi, että syyllistyt perheensisäiseen kulttuuriseen omimiseen. Totta, ammennat isäsi karjalaisesta taustasta, alkoholismista ja pakolaisuudesta, ja haluaisit sanoa taloon kokoontuneille kuulijoillesi, laman lapsille, että kulttuurisen omimisen käsitteen uskonpuhdistuksellinen viljely johtaa lopulta fiktion loppumiseen, maailmaan joka pursuaa vain niin sanottuja autenttisia purkauksia, loputon määrä faktatarkistettuja minäpositiivisia blogeja ja podcasteja. - - Pysähdyt miettimään, sensuroidaanko sinunkin teoksistasi tulevina vuosina epäkorrektit ilmaukset, epäsopivat henkilöhahmot ja sopivaisuuden vastaisiksi määritellyt mielipiteet, vaikka kuvaisitkin ne kaikenkarvaisten henkilöhahmojesi ominaisuuksiksi."

Romaanissa on ikään kuin kaksi aikatasoa: toinen, jolla pohditaan ja muistellaan epälineaarisesti, ja toinen, jossa kirjailija istuu autossa "toukokuun talon" edessä ja pohtii kirjailijanuraansa ja teostensa vastaanottoa sekä suhdettaan lukijoihinsa, sillä hän on menossa taloon lukijatapaamiseen kertomaan teoksestaan. Tähän asetelmaan liittyy retrospektiivisyys ja ajallisuuden pohdinta. 

"Ja kyllä, on eri asia vihata miehiä kun on 25 tai kun on 65. Vaatii vuosirenkaita ymmärtää miksi."

Kaikki minun isäni on myös metoo-keskusteluun liittyvä puheenvuoro ja sellaisena kyseessä olevaa keskustelua ristovalottava. Päähenkilön elämään liittyy nimittäin keskeisesti myös Jan-niminen taiteilijamies, johon päähenkilö on tutustunut jo nuorena. Myöhemmin Jan on joutunut metoo-myrskyn silmään, tullut canceloiduksi ja ehkäpä siihenkin liittyen tehnyt itsemurhan.

Yhtä lailla kuin Kaikki minun isäni osoittaa kulttuurisen omimisen käsitteen ongelmallisuuden suhteessa fiktion olemassaoloon ylipäätään, romaani muistuttaa ihmisen kompleksisuudesta ja ristiriitaisuudesta inhimillisenä ominaisuuutena. Romaani ei väitä, että metoo-tyyppinen toiminta olisi oikein tai suotavaa, mutta mielestäni pyrkii osoittamaan sen, että kaikkiin ihmisiin kuuluu monenlaisia ominaisuuksia, ja on yksisilmäistä leimata toinen ottaen huomioon vain osan niistä:

"Kertokaa! Miten olisit voinut olla rakastamatta Jania, karismaattista, lahjakasta, anteliasta nautiskelijaa, jolla oli myös ilmeisiä heikkouksia ja tunnettuja paheita? Sillä eikö rakastamisessa ole aina myös vaaramomentti mukana, se momentum, jossa toisen näkee ensi kertaa ilman rakkauden hormonimyrskybaskeria?"

Kaikki minun isäni on siis samanaikaisesti sekä ajaton romaani perhesuhteiden merkityksestä ja identiteetistä että tässä ajassa kiinni oleva puheenvuoro.

maanantai 3. tammikuuta 2022

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen


 

"Minä ei ole kenenkään ensimmäinen sana."

Like 2021. 287 s.

Hanna-Riikka Kuisman romaani #Syyllinen on koukuttava, trillerimäinen romaani nuoresta suomalaisesta naisesta, jonka maailman keskeisenä osana sosiaalinen media on. Sosiaalisen median tematiikan avulla #Syyllinen kertoo jotakin olennaista myös ajastamme: siitä, kuinka sosiaalisen median todellisuuskupla vaikuttaa tosimaailman elämäämme, ajattelutapoihimme ja toimintaamme ja kuinka ottamalla osaa sosiaalisen median sisältöjen tuottamiseen tuotamme todellisuutta somen ehdoilla (ja molemminpuolinen oravanpyöräikiliikkuja onkin valmis). 

Romaani lähtee liikkeelle pidätyssellistä, jossa nainen on epäiltynä henkirikoksesta. Romaanin loppuratkaisu siis tiedetään jo alussa, mutta tarina siitä, kuinka loppuratkaisuun oikein päädytään, vetää maton lukijan jalkojen alta useaan otteeseen. Tämä kerrontaratkaisu tekee näkyväksi sen, kuinka erilaisissa kokemusmaailmoissa elämme, ja toisaalta rinnastuu siihen versioon todellisuudesta, jonka sosiaalinen media esittää: millä tavoin asiat ovat niitä, mitä ne näyttävät olevan?

#Syyllinen lukukokemuksena saa miettimään, millaista elämää oiken elämme tällä hetkellä ja voisiko valintoja tehdä toisin. Romaani käsittelee mielenterveyttä, parisuhdetta, perheväkivaltaa, henkistä väkivaltaa, äitisuhdetta, taloudellista menestymistä ja velkakierrettä, kauneus- ja terveysihanteita ja sitä loputonta voimaantumis- ja menestyspuhetta, jota somen inspiraatiomietelausekuvat ja self help -kirjallisuus (tai romaanin maailmassa pikemminkin -äänikirjat ja -podcastit) tarjoavat.

Vaikka #Syyllisen maailmassa ja tarinassa on keskeisiä eroja verrattaessa Kuisman edelliseen romaaniin, Kerrostaloon, kerronnan intensiteetissä ja kertojanäänessä on samaa. Ja siinä missä Kerrostaloa ei ollut malttaa laskea käsistään, sama pätee myös #Syylliseen.

maanantai 20. joulukuuta 2021

Marie Kondo: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika

 


Bazar 2015 / Nextoryn e-kirja. Suom. Päivi Rekiaho. Alkuteos Jinsei ga tokimegu katazuke no maho, suomennos tehty englanninkielisestä käännöksestä The Life-Changing Magic of Tidying, 2011. 219 s.

Joulun alla luin kodijärjestämisklassikon: Marien Kondon KonMari-kirjan (tai kuten minulle paljastui: kirjoista ensimmäisen, tai ainakin siinä mielessä ensimmäisen, että tunnetuimman) Siivouksen elämänmullistava taika. Kirjassa on eittämättä jotakin kiehtovaa: ajatus siitä, että kodin järjestäminen saa elämänkin "järjestykseen", on houkutteleva. Kirja on kirjoitettu helposti lähestyttäväksi ja eittämättä siitä saa inspiraatiota tavaratulvakärsimyksen selättämiseen ja olennaisen kirkastamiseen, vaikka mikään minimalismin sanansaattaja Kondo ei vaikutakaan olevan. Kondon tunnettu kysymys on, "Säkenöikö se iloa?": mikäli vastaus on kyllä, tavara tulee säästää, mikäli ei, siitä tulee luopua. 

Ennen kuin säkenöivän ilon ja elämänmullistuksen äärelle päästään, Kondo kehottaa lukijaa visualisoimaan haluamansa elämäntyylin. Tämän on ymmärrettävästi tarkoitus auttaa siivoamisen punaisen langan löytymisessä. Elämäntyyli on elämäntavan manifestaatio, ja siltaa lukijan ihanne-elämäntyylistä kohti ihanne-elämäntapaa Kondo kehottaa kulkemaan miksi-kysymysten avulla: 

"Miksi haluat aromaterapiaa ennen maatamenoa? Miksi haluat kuunnella klassista musiikkia samalla kun joogaat? Jos vastaat: 'koska haluan rentoutua ennen kuin menen nukkumaan' ja 'haluan joogata, jotta saisin painoni putoamaan', kysy miksi haluat rentoutua ja miksi haluat laihduttaa. Ehkä vastauksesi ovat: 'en halua lähteä aamulla väsyneenä töihin' ja 'haluan laihduttaa ulkonäkösyistä'. Kysy jälleen kunkin vastauksen kohdalla: 'Miksi?' Toista nämä vaiheet kolmesta viiteen kertaa kaikkien kohtien osalta."

Miksi-kysymysten avulla lukija koetetaan saattaa ydinarvojensa äärelle, ja niiden äärellä Kondo esittelee aristoteelisen lopputuleman: "- - päädyt mutkattomaan oivallukseen: tavaroiden karsimisen ja säilyttämisen perimmäinen tarkoitus on tehdä sinut onnelliseksi."

Kondo ohjaa karsimaan tavarat seuraavassa järjestyksessä: vaatteet, kirjat, paperit, sekalaiset (japaniksi "komono") ja lopuksi tavarat, joilla on tunne- ja muistoarvoa. Tavarat tulee käsitellä ryhmä kerrallaan (ei siis esimerkiksi sijainti kerrallaan) ja siten, että kaikki karsittavan ryhmän tavarat ovat kerralla esillä ja jokainen tavara otetaan vuorollaan käteen. Kondo kehottaa kiittämään jokaista esinettä, josta lukija päättää luopua: "Voit vapaasti sanoa: 'Kiitos, että tuotit minulle iloa, kun ostin sinut' tai 'Kiitos, että opetit, mikä ei pue minua' ja sen jälkeen päästää siitä irti." Kiittämisen merkitystä Kondo korostaa sellaisten esineiden kohdalla, jotka herättävät lukijassa tunteen, ettei hän voi "heittää niitä pois": "Kun kohtaat esineen, jota et voi heittää pois, mieti tarkkaan sen todellista tarkoitusta elämässäsi. Huomaat hämmästykseksesi, kuinka moni omistamasi tavara on jo tehnyt tehtävänsä. Kun tunnustat niiden roolisuorituksen ja päästät niistä irti kiitoksen kanssa, pystyt panemaan kotisi ja elämäsi ojennukseen." 

Kondo on järjestämisen ytimen äärellä kiteyttäessään tavaroista luopumisen ja niiden kiittämisen seuraavasti: "Nyt paljastan salaisuuden: kodin järjestäminen on hauskaa. Kun puntaroit, millaisia tunteita sinulla on omistamiasi tavaroita kohtaan, kun poimit joukosta ne, jotka ovat jo tehneet tehtävänsä ja lausut niille kiitokset ja jäähyväiset, tarkastelet loppujen lopuksi omaa sisimpääsi. Kyseessä on siirtymäriitti, jolla aloitat uuden elämän." Tavaroista luopuminen kääntää katseen menneisyydestä tulevaisuuteen: "Kotimme tulisi palvella sitä ihmistä, joka meistä on parhaillaan kehittymässä, eikä sitä, joka olimme joskus menneisyydessä."

"Jos valintaprosessin aikana kohtaat jotain, mikä ei tuota iloa mutta josta et silti henno luopua, pysähdy hetkeksi kysymään itseltäsi: 'Onko minun vaikeaa heittää tätä pois, koska takerrun menneisyyteen vai koska pelkään tulevaisuutta?' Kysy näin kaikkien vaikeiden esineiden kohdalla. Silloin sinulle alkaa hahmottua, millaista kaavaa noudatat esineiden omistajana. Kaavoja on kolme: kiintymys menneisyyteen, turvallisen tulevaisuuden toivo ja näiden kahden yhdistelmä. On tärkeää ymmärtää suhteesi omistamiseen, koska se ilmentää elämääsi ohjaavia arvoja. Kysymys siitä, mitä haluat omistaa, on pohjimmiltaan kysymys siitä, miten haluat elää elämäsi."

Järjestämistä siirtymäriittinä Kondo tarkastelee myös kirjoittaessaan kodin järjestämisen olevan paras tie itseoivallukseen: "Tavaramme kertovat hyvin tarkasti, millaisia päätöksiä olemme tehneet tähän mennessä elämässämme. Kodin järjestäminen on myös tilannekatsaus. Se paljastaa, mistä aidosti pidämme."

Kiittämisellä tuntuu olevan myös synninpäästön funktio: jokaisella on varmasti esimerkiksi velvollisuudesta säilytettyjä tavaroita tai tavaroita, joihin on vahva tunneside ja joista on siksi vaikeaa luopua; toisaalta moni nykyihminen varmasti tuntee huonoa omatuntoa luonnon rajallisten resurssien tuhlaamisesta (millä viittaan tässä ylipäätään turhan roinan olemassaoloon, omistamiseen ja omistajuudesta luopumiseen). "Järjestäminen on läksiäisjuhla asunnosta poistuville tavaroille." Eli kiitos kaunis ja heippa vaan!

KonMari käsittelee siivoamista ja järjestämistä hyvin yksilökeskeisesti. Kaikki, mikä ei tuota iloa, "heitetään pois". Kondo kertoo asiakkaistaan, jotka ovat "heittäneet pois" niin-ja-niin-monta jätesäkillistä tavaraa ja neuvoo lukijaakin varaamaan runsaasti jätesäkkejä ulottuvilleen karsimista aloittaessaan. Tämä eittämättä särähtää korvaan: ehkäpä teoksen julkaisuvuonna luontoarvot eivät olleet vielä niin tärkeitä, ehkäpä "heittää pois" on vain kielikuva... toisaalta, nykypäivänä "kierrättäminen" tai "tavaroiden kiertoon laittaminen" tuntuu sekin monin paikoin olevan viherpesukielikuva yhtä lailla kuin "päästökauppa" tai "hiilijalanjäljen neutraloiminen": joillekin tavaroille varmastikin löytyy onnellinen seuraava omistaja, mutta rehellisesti sanoen osa tavarasta on silkkaa roskaa. Ja esimerkiksi lumppukeräys, jos sitä on, on toteutettu niin hämyisesti, etten itsekään tiedä, minne kannattaisi toimittaa ne vaatteet, jotka eivät takuulla tuota iloa enää kenellekään. Matonkuteitakaan ei voi loputtomasti tehdä.

No, takaisin Kondon metodien äärelle. On todettava, että myös Kondo tuo esille tavaroiden karsimisen aiheuttavan epämiellyttäviä tunteita: "Tavaroidensa kohtaaminen ja valikointi voi tehdä kipeää. Se pakottaa ihmisen kohtaamaan myös omat vikansa ja puutteensa ja menneisyydessä tekemänsä tyhmät päätökset. - - Omistamamme tavarat ovat todellisia. Ne ovat olemassa tässä ja nyt, menneisyydessä tehtyjen päätösten seurauksena." Järjestäminen näyttäytyy Kondolle siis identiteettityönä ja elämän ohjien omiin käsiinsä ottamisena. Ja koska kyse on suuremmista asioita kuin vain pölyjen pyyhkimisestä, Kondo korostaa jokaisen yksittäisen tavaran läpikäymistä yksitellen, jakamattoman huomion kohdistamista kuhunkin tavaraan: "- - vastustan sekä tavaran kasaamista että sen hävitämistä ilman asianmukaista harkintaa. Vasta kun kohtaamme tavaramme yksitellen ja koemme niiden herättämät tunteet, ymmärrämme kunnolla, millainen suhde meillä on niihin. Voimme suhtautua tavaroihimme kolmella tavalla: kohdata ne nyt, kohdata ne joskus myöhemmin tai karttaa niitä kuolinpäiväämme asti."

Vaatteiden karsimisen kohdalla Kondo tarttuu monen helmasyntiin, vaatekappaleiden alentamiseen kotivaatteiksi, ja kieltää moisen toiminnan: "Haaskaamista ei ole se, että heität pois epämiellyttäviä vaatteita, vaan se, että käytät niitä, vaikka yrität luoda ihanteellisen tilan ihanteelliselle elämäntyylille."

Tunnearvoesineiden läpikäyminen on vaikeinta, ja niinpä se on Kondon listan viimeisenä. Valokuvista Kondo toteaa: "Valokuvien ainoa tarkoitus on näyttää tietty tapahtuma tai hetki. Tästä syystä niitä on katsottava yksitellen. Yllätyt, kuinka selvästi huomaat eron puhuttelevien ja yhdentekevien kuvien välillä." Kuvien tulvaa - varsinkin digiajassa - käsittelee myös Maria Stepanova romaanissaan Muistin muistolle. Vaikka kuvat ovat tärkeitä, ehkä niihinkin pätee vähemmän on enemmän -mentaliteetti.

Kondokin sivuaa nykyajan informaatiotulvaa: hän kehottaa esimerkiksi repimään teksteillä varustetut suojakelmut pakkauksista, mikäli niitä ei halua lukea uudelleen ja uudelleen, sillä "Kun poistat tarpeettomat visuaaliset ärsykkeet, jotka eivät tuota iloa, kodistasi tulee levollisempi ja viihtyisämpi".

Kun tavarat on karsittu, on aika laittaa ne paikalleen. Järjestämiseen, viikkaamiseen ja muihin säilytysratkaisuihin Kondo antaa yksityiskohtaiset ohjeet. Keskeinen ajatus kuitenkin on, että jokaiselle tavaralle pitää nimetä paikka. "Tavarat ovat mullin mallin vain kahdesta syystä: tavaroiden pois laittaminen on liian vaivalloista tai tavaroiden paikka ei ole selvillä." "Ihminen on onnellinen, kun hän saa oman tilan. Kun hän tuntee tilan omakseen, hän haluaa pitää sen siistinä."

Kondo kannustaa lukijaa tekemään omannäköisiään ratkaisuja, mikä perustelee myös subjektiivista ilon perusteella tehtävää valitaa säilytettävistä ja karsittavista esineistä: "Mutta älä keskity yksinomaan tavaroista luopumiseen tai niiden tehokkaaseen sijoitteluun vaan valitse esineitä, jotka tuottavat iloa, ja nauti elämästä oman mittapuusi mukaan."

Siivouksen elämänmullistava taika oli siis ristiriitainen lukukokemus. Yksilökeskeisyydessään se sivuuttaa kulutusyhteiskunnan kritiikin ja maapallon kestävyyden punnitsemisen. Toisaalta sen lopputulemana on elämä vähemmän mutta merkityksellisemmän tavaran keskellä - mitä voisi pitää myös kulutusyhteiskunnan tavoitteena. Ennen kuin tavoitetta voi kuitenkaan saavuttaa, täytyy kuitenkin "heittää pois" kaikki iloa tuottamaton. KonMarin bestseller-asemaan vaikuttaa varmasti myös se, että paitsi että teos ohjaa konkreettiseen toimintaan ylikulutuksen seurauksena koteihin kertyneen tavaravuoren taltuttamiseen, teos on myös suoraviivaista self helpiä. Elämäkin järjestyy ja sen merkitys kirkastuu, kun tavarat ovat järjestyksessä.

lauantai 11. joulukuuta 2021

Fumio Sasaki: Hyvästit tavaroille - Vapauttava minimalismi


 

Viisas Elämä, 2021. Suom. Artturi Nurmi. Japaninkielinen alkuteos Bokutachini, mou mono wa hitsuyou nai, 2015. Suomennoksen tukena käytetty myös englanninkielistä käännöstä Goodbye, Things. The New Japanese Minimalism, 2017. 229 s.

Minimalismi- ja järjestelykirjallisuuden lukemisessa on oma rentouttava, hypnoottinen vireensä. Moni lukemistani teoksista - kuten Teemu Kunnon Minimalismi - tuntuu rakentuvan kirjoittajan kokemukselliseen tunnustukseen elämänmuutoksen välttämättömyydestä ja sen toteuttamisesta, ja lopussa kerrotaan, kuinka uusi elämä on monin tai kaikin tavoin parempi kuin vanha entinen, ja kannustetaan lukijaa tekemään samoja - mutta tietenkin aivan omia ja omaehtoisia - ratkaisuja elämässään. Niihin kirja antaa paitsi esimerkkitarinan myös konkreettisia ohjeita.

Fumio Sasakin Hyvästit tavaroille - Vapauttava minimalismi on juuri tämän genren kirja. Teoksella on varmastikin kirjoittajalleen suuri merkitys, mutta genrensä edustajana Sasakin teoksesta ei jää lukijalle kovinkaan mullistunutta tai muutosvoimaista oloa. Ihan leppoisaa luettavaa Hyvästit tavaroille on, mutta varsin kertakäyttöisestä teoksesta on kyse. Teoksen mieleenpainuvinta antia on Steve Jobsin nimiin laitettu sitaatti: "Olen tekemättä jättämisistämme yhtä ylpeä kuin tekemisistämme."

tiistai 7. joulukuuta 2021

Silja Liukkonen: Vippi-ihmisiä

 

Otava 2021. Nextory 7 h 40 min.

Silja Liukkosen esikoisromaani Vippi-ihmisiä on kertomus päähenkilön pitkittyneestä nuoruudesta ja päihde-elämästä Helsingissä. Kolmikymppinen nainen asuu kämppiksensä Marian kanssa Itä-Helsingissä, ja päivät kuluvat aineisssa hilluessa kotona ja kaupungilla. Väärältä ihmiseltä Vaasankadun baarissa pöllitty lompakko toimii yllykkeenä tehdä elämänmuutos, joka ei kuitenkaan ole helppo juttu. Koska päihde-elämää on jatkunut pitkään - tavallaan aina -, häivähdyksiä elämänmuutoksesta on ollut jo aiemminkin. Hyviäkin päihdehetkiä on, mutta mukaan mahtuu myös paljon huonoa.

Romaanin keskeisiä teemoja ovat myös ystävyys, perhe ja rakkaus. Vippi-ihmisiä on otteessan pitävä lukukokemus, joka aihepiiristään johtuen muistuttaa myös nuortenromaania. Päähenkilö kuitenkin on selkeästi aikuinen ainakin ikänsä puolesta, joten romaani kuvaa pikemminkin elämäntapaa (tai elämänvalintoja, jos niiden ajatellaan olevan valittavissa olevia asioita) kuin ikävaihetta.