Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

Otava 2024. Storytelin äänikirja, 9 h 35 min.

Terhi Törmälehdon romaani He ovat suolaa ja valoa on hienovarainen romaani, joka kertoo vaikeasta aiheesta. Romaanin keskiössä on kahden kehityslinjan seuraaminen. Toisen päähenkilön kautta tarkastellaan kysymystä, kuinka fundamentalistisesti ajatteleva henkilö radikalisoituu. Toisen päähenkilön muutostarina on erilainen: voiko rakastuminen muuttaa ihmistä?

Romaanin kerronta fokalisoituu kahden päähenkilönaisen, Anun ja Susannan kautta. Molemmat ovat uskovaisia suomalaisia naisia, kristittyjä. Anu on rovaniemeläinen yläkoulun saksanopettaja, joka on keski-ikäinen sinkku. Susannakin on keski-ikäinen nainen, mutta hän on naimisissa liberaaliuskovaisen pappi Villen kanssa, johon hän on tutustunut opiskeluaikana, ja heillä on teini-ikäinen lapsi Emppu. Susanna on uskossaan fundamentalistinen konservatiivikristitty, eikä Anukaan mitään laimean tapakritistyn hahmoa edusta. Lisäksi romaanissa on minäkertoja, enkeli, jonka tehtävänä on seurata tai vartioida Anua ja Susannaa.

Romaani alkaa, kun naiset - jotka eivät tunne toisiaan ja joita yhdistää romaanin tarinan ajan lähinnä maantiede - istuvat lentokoneessa matkalla kohti Israelia kevättalvella 2023. Anu on ensimmäsitä kertaa matkalla pyhälle maalle, mutta hänen vanhempansa ovat käyneet Israelissa useasti. Anu etsii elämälleen jotain uutta suuntaa, jotain sisältöä ja merkitystä, joka olisi enemmän kuin mitä elämä tähän mennessä on tarjonnut. Susannan Israelin-matkalla sen sijaan on selkeä tarkoitus: hän on Israelin ystävä ja matkustaa Israeliin toimiakseen Israelin puolesta - tai sillä tavoin hän itse asian käsittää. 

Romaanin kerronnassa käytetään paljon uskonnollista kieltä, mikä auttaa pääsemään romaanihahmojen tajuntaan ja tapaan hahmottaa maailmaa. Tällainen uskonnollinen kieli (maailmallisuus, henkivallat ja niin edelleen) ei kuulu siihen kuplaan, jossa itse elän, ja siksi osin romaani onkin niin kiehtovaa kuunneltavaa. Se todella avaa sellaisia todellisuuksia, jotka eivät ole minulle tuttuja. Molemmat päähenkilöt näkevät, pyytävät ja lukevat merkkejä, ja molemmille heistä todellisuus on muutakin kuin vain se, mitä konkreettisesti näemme. Sekä Jumala että Saatana tekevät jatkuvasti töitään.

Sinkku-Anu kohtaa Jerusalemissa miehen, ja Jerusalemin-matka muuttaa Anun ajattelua Israelista hitaasti mutta peruuttamattomasti. Anu pohtii useasti, onko muutos peräisin Saatanasta vai onko ajattelun muuttaminen perusteltua. Jos on oppinut uskomaan totuuteen, joka on muuttumaton - saako silloin muuttua? 

Myös Susanna muuttuu. Hänkin kohtaa Israelissa asioita, jotka eivät tunnu aivan siltä kuin mitä hän oli niiltä odottanut. Susanna on aina elämässään, lapsuudenperheestään asti, tuntenut vierautta. Ja vaikka hänellä on mies ja lapsi, hänestä usein tuntuu, kuin hän ei vieläkään tulisi täysin nähdyksi ja ymmärretyksi. 

Susannan hahmossa Törmälehto kuvaa harvinaisen hienovaraisesti ja uskottavasti sitä, kuinka ihminen voi radikalisoitua. Nyt kyseessä on vain radikaali kristinusko, ei radikaali islam, jota olemme tottuneet tarkastelemaan tuomitsevasti nykyajassa. Susanna on keski-ikäinen, perheellinen, valkoinen lääkäri - ja hän radikalisoituu. Hän on uskoontulemisestaan alkaen ollut konservatiivi ja fundamentalistikristitty, mutta pandemian aikana hän löysi internetistä kanavia ja materiaaleja, joiden kautta hän löysi vielä äärimmäisempää ajattelua kuin mitä suomalaisissa herätysliikkeissä harjoitettiin. 

Susannan hahmon kautta tulee näkyväksi ääriliikkeiden rahankeruumetodit ja ihmiskauppaan tai -salakuljetukseen rinnastuva toiminta, jota ääriliikkeet rahoittavat. Israelin siirtokuntapolitiikkaa päästään tarkastelemaan ruohonjuuritasolla. Susannan kehitys on huima: näinkö nopeasti kalteva pinta vie mennessään, jos ympärillä on ihmisiä, jotka pitävät toimintaa ja ajattelua normaalina?

He ovat suolaa ja valoa on ajankohtainen ja tarkkanäköisesti kirjoitettu romaani, joka näyttää asioita, tekoja ja ajatuksia, mutta jättää tulkintojen tekemisen lukijalle. Wau, hieno kirja. Uskaltaisikohan raati nostaa tällaista romaania mukaan Finlandia-kuusikkoon?

Helena Immonen: Operaatio Tulikettu

Docendo 2024. Storytelin äänikirja, 14 h 19 min.

Operaatio Tulikettu on Helena Immosen Operaatio Kettu -sotakirjasarjan neljäs ja viimeinen osa. Operaatio Tuliketun tarina jatkuu suoraan siitä, mihin Operaatio Napakettu jäi. Operaatio Tuliketun tapahtumat sijoittuvat pitkälti Itämeren ympärysvaltioihin, lähinnä Suomeen ja Venäjän Suomea tai Itämerta lähellä oleviin osiin. Toiminnan keskiössä ovat sisarukset Riina ja Joni Koivu. 

Riinan mies Mikael on edelleen vangittuna Pohjois-Venäjällä jäätyään kiinni Jäämeren operaatiossa. Riina pääsee tiedustelutehtävissä kentälle aloittelevana agenttina. Joni puolestaan saa komennuksen erikoisjoukko-operaatioon toisensa perään. Myös Operaatio Aavikkoketusta saakka lukijalle tutuksi tullut CIA:n agentti Peto on mukana kuvioissa.

Operaatio Tuliketussa Venäjä eskaloi Ukrainan sotaa pohjoiseen Eurooppaan ja Venäjä-Kiina-Usa-akselin suurvaltapolitiikka ottaa kierroksia. Romaanissa on toimintakohtauksia niin erikoisjoukkojen operaatioista kuin agenttihommistakin, mutta Operaatio Tuliketun painopiste on tiedustelutoiminnassa ja sen kuvaamisessa. Romaanin erilaiset ainekset ovat hyvin tasapainossa. 

Siinä missä aiemmissa osissa henkilöhahmot säännöllisesti muistelevat kotirintamalla olevaa perhettään, nyt ihmiskuvausta laajennetaan himpun verran. Jonin erikoisjoukkotoverista Antista ei lukijallekaan aiemmin ole kerrottu juuri muuta kuin se, että hän on kotoisin Lapista ja että hän harrastaa runoutta. Romaanisarjan viimeisessä osassa Antin henkilökuvaa syvennetään ja sitä kautta muistutetaan siitä, että on muitakin elämänmuotoja kuin lapsiperhe. 

Operaatio Tulikettu päättää Operaatio Kettu -sarjan hienosti. Immonen onnistuu sotakvartetissaan kirjoittamaan näkyviin 2020-luvun ajankuvaa ja asenneilmapiiriä viihdyttävästi ja jotain olennaista ajastamme havaiten.

Helena Immonen: Operaatio Napakettu

Docendo 2023. Storytelin äänikirja, 12 h 29 min.

Helena Immosen Operaatio Kettu -sarjan kolmas osa, Operaatio Napakettu, sijoittuu pohjoiseen. Lapissa - niin Suomen kuin Norjankin alueella - alkaa tapahtua. Suomen Lapissa valmiusjoukkojen harjoituksissa oleva Joni joutuu tapahtumien polttopisteeseen, ja pian Natoon liittyneen Suomen joukkoja lähetetään ratkomaan myös tilanteita Norjassa.

Tiedustelun parissa työskentelevä Riina lähtee ulkoministeriön matkalle Huippuvuorille, mikä ei sekään jää pelkäksi lomailuksi, koska paikalla on Aavikkoketusta tutuksi tullut amerikkalainen agentti Peto. 

Mikael on pitkälti siisteissä sisätöissä, mutta pääsee pariinkin otteeseen myös kentälle. Esikunnan hommissa korostuu cyberrikollisuus, minkä myötä Hilla-nimisen murteellisesti puhuvan nörttihahmon rooli korostuu. Hillan esikuva löytynee Stig Larssonin tuotannosta.

Jonin puoliso Meri saa myös hieman enemmän roolia Operaatio Napaketussa kuin aiemmissa sarjan osissa, nimittäin hän toimii yliopstolla vaihto-opiskelijoiden parissa ja hänen vastuullaan on eritoten kiinalaisen Wein tutustuttaminen suomalaiseen kulttuuriin. Pohjoisessa - Lapissa ja Jäämerellä - läsnä on toki Venäjä, mutta miten ne muut suurvallat intresseineen ja teknologioineen...

Operaatio Napaketussa on monenlaisia aineksia: cyber- ja hybridisodankäyntiä, suurvaltapolitiikkaa, biologista sodankäyntiä, monia lokaatioita, maskirovkaa, vakoilua, perinteistä sodankäyntiä, teknologiaa... Romaani päättyy totaaliseen cliffhangeriin, mikä viittaa paitsi siihen, että sarja jatkuu, ehkä myös siihen, että kolmannen osan juonenkäänteitä ja tematiikkaa olisi voinut rajata tarkemmin, jos sarjaa on tarkoitus voida lukea myös itsenäisinä teoksina. No, kannattaa takoa, kun rauta on kuumaa - ja lukijana ei kuin kohti neljättä osaa.

Helena Immonen: Operaatio Aavikkokettu

Docendo 2022. Storytelin äänikirja, 11 h 47 min.

Operaatio Kettu -sarjan toisessa osassa soditaan pitkälti Suomen rajojen ulkopuolella. Joni on lähtenyt Afganistaniin Suomen joukkoihin. Operaatio Aavikkoketun toinen juonilinja sijoittuu Suomen maaperälle: Joakim Karhu salamurhataan Novitšokilla Joensuussa. Karhu on ollut Operaatio Punainen kettu -kirjassa kuvatussa Suomen ja Venäjän välisessä sodassa loukkaantuneen Riina Koivun huonetoveri sairaalassa, ja toki tuttu nimi myös Riinan aviomiehelle Mikaelille, joka on siirtynyt työskentelemään tiedustelun parissa. 

Operaatio Aavikkokettu kuvaa siis toisaalta sotimista kansainvälisessä kontekstissa - niin yhteistyötä kuin eturistiriitojakin -  ja toisaalta tiedustelua ja informaatiosodankäyntiä.

Kerronta on ykkösosasta tuttua Immosta: henkilöhahmot jatkavat elämäänsä siitä kohdin, mihin ykkösosassa jäätiin, ja luonnon personointi Linnan tyyliin jatkuu. Lapsiperhetematiikka on edelleen läsnä, mutta keskeisimmäksi hahmoksi perhe-elämän kuvauksen suhteen nousee tässä osassa selkeästi Riina. Riina on leijonaäitimäinen suhteessaan poikaansa Topiakseen, ja toisaalta Riinan hahmon kautta kuvataan parisuhdeongelmia, joita sodassa haavoittuneilla ja traumatisoituneilla voi olla.

Uyghur Noodle House, Helsinki

Hakaniemen Lyyra-kortteliin on auennut uiguuriravintola Uyghur Noodle House. Paikan hittituote on käsintehdyt, paksut nuudelit, jotka on nostettu myös ravintolan logoon. Muitakin annoksia on tarjolla, ainakin keittoja, piirakoita ja dumplingseja. 

Lägmän-nuudeliannoksissa saa valita nuudelityypin (käsintehty vai udon), täytteen (liha / kana / katkarapu / tofu) ja tulisuusasteen (mieto - keskivahva - tulinen). Se minulle ei ensikäynnillä aivan auennut, mikä ero on lägmän 1 ja 2 -annoksilla - kenties jotakin chilin määrään liittyvää. Itse valitsin keskivahvan tulisuusasteen ja se oli omaan maukkin sopiva. Suolaa annoksessa oli liikaa omaan makuuni, mutta muutoin ruoka oli herkullinen. Tällaisessa ravintolassa en ole aiemmin Suomessa (tai tarkemmin ottaen missään päin maailmaa) käynyt, eli uutuus on tervetullut.

Annokset valmistetaan sitä mukaa, kun niitä tilataan, eli kiireisen lounastajan valinta Uyghur Noodle House ei ainakaan tällä hetkellä ole, koska lounasasiakkaita riitti ravintolan täydeltä. Alkupala kuuluu hintaan, samoin kahvi, joten lägmän-annoksen hinta 12,90 on sopiva. Annos on sen verran suuri, että sen jälkeen koittaa ruokakooma, josta selviämiseen tarvitaankin vähintään kahvia.

 

Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu

Docendo 2022. Storytelin äänikirja, 12 h 20 min.

Helsingin Sanomat on ehkä pariinkin otteeseen viime aikoina nostanut esiin Helena Immosen Operaatio Kettu -sarjan sotajännärit. Operaatio Punainen kettu on romaaneista ensimmäinen. Se kertoo Venäjän aggressiosta Itämerellä. Romaani sijoittuu tarkemmin nimeämättömään nykyaikaan, jossa Suomen presidentti on Sauli Niinistö ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. 

Operaatio Punaisen ketun tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun Ruotsi ilmoittaa liittyvänsä/liittyneensä Natoon ja Gotlannin valtaavat pienet vihreät miehet. Suomi pyydetään apuun takaisinvaltauksessa. Sen jälkeen aggressio eskaloituu: Suomenkin alueella alkaa tapahtua. On ilmatilaloukkauksia, informaatiosotaa, infrastruktuuriin kohdistuvia hyökkäyksiä, tunnuksettomia vihreitä miehiä valtaamassa maanpuolustuksellisesti tärkeitä kohteita, sotalaivoja - ja lopulta maasotakalusto vyörymässä itärajan yli ja perinteisen sodankäynnin mukaisia taisteluita. 

Sodankäynnin etenemisen kuvauksessa Immosen romaani vakuuttaa realistisuudellaan. Immonen soutelee kirjallisesti osin samoilla vesillä kuin Ilkka Remes, mutta Immonen kirjoittaa uskottavammin. Jännitystä ja imua romaanista ei siltikään jää puuttumaan. 

Jännäreille tyypillisesti henkilöhahmot ovat melko stereotyyppisiä ja ohuita. Operaatio Punaisessa ketussa keskiössä on kaksi pariskuntaa, Mikael ja Riina sekä Joni ja Meri. Pariskuntia yhdistää sukulaisuus: Riina ja Joni ovat sisaruksia. Mikael on töissä esikunnassa ja Riina on käynyt armeijan. Jonikin on käynyt armeijan ja kuuluu valmiusjoukkoihin. Meri on siviili. Mikaelilla ja Riinalla on alle kouluikäinen poika Topias, Meri puolestaan on romaanin alussa viimeisillään raskaana Jonille. 

Keskeisten henkilöhahmojen kautta pystytään siis kuvaamaan sodankäyntiä erilaisten tasojen ja näkökulmien kautta: Joni päätyy heti tapahtumien käynnistyttyä tositoimiin, koska hän kuuluu valmiusjoukkoihin. Mikaelilla on asemansa vuoksi enemmän tietoa kuin muilla, mutta hänen päivänsä kuluvat suojatuissa bunkkereissa kaukana etulinjasta. Riinan kautta päästään puolestaan kuvaamaan sotimista naisnäkökulmasta - ja jostain syystä juuri Riina on kirjoitettu sellaiseksi hahmoksi, jolle ihmisen ampuminen ensimmäisen kerran tuottaa eniten hankaluuksia, koska Riina alkaa miettiä, onkohan vihollismies kentis isä ja eihän kenenkään isää nyt voi ampua. 

Immosen kirjoitustyyli on velkaa myös Väinö Linnalle. Useissa luvuissa on luonnon personointia Linnan tyyliin: on mustarastas, kuukkeli tai aurinko, joka pohtii jotain tai toimii jollakin lailla - tyyli on samanlainen kuin Linnan 20 markan seteliin päätynyt sitaatti Tuntemattoman sotilaan lopusta: "Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan. Aika velikultia."

Oopperan kummitus @ Kansallisooppera, Helsinki

Kansallisoopperan Oopperan kummitus on näyttävä ja mukaansatempaava oopperamusikaali. Lavastus on upea. Jos joskus aiemmin lavastus on ollut maltillinen tai jopa tylsä, nyt näyttämöstä otetaan kaikki irti. Toki myös teos mahdollistaa sen: Oopperan kummituksessa eletään vuotta 1861 Opera Populairessa, missä esitetään ja harjoitellaan erilaisia oopperoita. Alussa katsoja pääsee muinaiseen Egyptiin Hannibal-tunnelmissa, sitten on kevyttä rakkausjuonioperettia ja lopulta synkeää Don Juan -meininkiä. 

Tärkeintä on kuitenkin Opera Populaire esiintyjineen ja taloa piinaava kummitus. Kummituksen ympärille rakentuu tarina, jonka voi tulkita perinteiseksi kolmiodraamaksi tai kuvainnolliseksi tarinaksi elämänvalinnoista tai valinnasta taiteen ja rakkauden välillä. 

Keskiössä on nuori laulaja Christine Daae. Christine oppii laulamaan upeasti, koska Musiikin enkeli - Oopperan kummitus - on opettanut häntä. Yleisöön saapuu nuori mies, joka on tuntenut Christinen jo lapsena ja rakastuu. Myös Oopperan kummitus rakastuu Christineen. (Rakkauskuvauksessa on myös jotain ummehtunutta: molemmat miehistä lupaavat Christinelle turvaa, suojelusta ja johdatusta - eihän pöljä tytsi nyt itse osaisikaan päätöksiä tehdä tai ottaa vastuuta elämästään, eikös niin.) Christine on tilanteessa, jossa hänen on tehtävä valinta kahden miehen välillä. Kuvaannollisesti voisi ajatella myös, että ihminen - Christine - tekee valinnan pimeyden ja valon tien välillä, tai sen välillä, myykö hän sielunsa ja omistaako elämäsnä taiteelle vai siirtyykö arkisten askareiden ja perhe-elämän turvalliseen huomaan (ja siis myös hylkää taiteen ja jatkaa korkeintaan harrastelijana). Mikä on Christinen valinta - ja kuvaako se ihmisen elämänvalintoja vai sitä, mitä nainen valitsee tai naisen tulee valita?

Tarina on riittävän nopeatempinen ja viihdyttävä pitääkseen hyppysissään esityksen ajan, mutta upeinta on musiikki ja lavastus. Musiikissa toistuvat samat teemat, joita varioidaan läpi esityksen. Ja se lavastus! Lavaa hyödynnetään kokonaisuudessaan. Tunnelmat vaihtuvat, mutta vaikuttavinta on, kun katsojat viedään oopperan kellariin kummituksen kotiin: lukuisat portaat nousevat ja laskevat ja kohtaus on elokuvallinen. Synkkyys on käsinkosketeltavaa. Loppumatka taittuu veneellä, joka lipuu äänettömästi mustassa vedessä mutkitellen. Kummituksen koti on pelkkää pimeyttä, goottilaista kiveä, kalliota, kaltereita ja mustia oksia. Kynttilöiden liekit lepattavat valoa tuomassa. Makuuhuoneen punainen sänky on dominoiva, eroottisesti latautunut ja uhkaava.

Oopperan kummitus on upea musiikillinen ja visuaalinen elämys.