maanantai 29. marraskuuta 2021

Haukankierros & Punarinnankierros @ Nuuksion kansallispuisto, Espoo

Nuuksion kansallispuiston merkityt rengasreitit toimivat mainioina päiväretkiluontokohteina myös marraskuussa. Kansallispuistossa oli varsin paljon väkeä, mutta näillä kompakteilla rengasreiteilläkään ei tarvinnut kävellä jonossa, vaikka vastaantulijoita ja ihmisiä kyllä riittikin. Korona-ajan luontokohteiden suosiosta lukiessani odotin pahempaakin ruuhkaa.

Haukankierros on 3,7 kilometriä pitkä, sinisin opastein merkitty rengasreitti, joka kulkee kuusikkomaisessa, monin paikoin kallioisessakin maastossa. Aurinkoisena loppusyksyn päivänä reitin loppupään alhossa kasvavat koivut höyrysivät upeasti kuurassa auringon säteissä - mutta kameraan tuo valkoinen huuru ei tallentunut:

Punarinnankierroksella (2,4 km) oli yllättäen väljempää kuin Haukankierroksella, vaikka reitin nuotiopaikalla olikin kovasti väkeä. Punarinnankierros oli lähes kokonaan leveää polkua, miltei kävelytiemäistä reittiä metsässä, ja se on merkattu punaisin tunnistein.

 

Pienemmissä lammissa oli jo ohut jääpeite.


lauantai 27. marraskuuta 2021

Pintaremontti @ Kansallisteatteri, Helsinki

Pintaremontti-näytelmä perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin ja on oivallinen, kepeä mutta koskettava draamakomedia, jolla on hyvä korkata koronan kokoinen teatterissakäymisen aukko. Moni muukin on ollut samaa mieltä, sillä loppusyksyn näytännöissä ei enää liiemmälti ollut tilaa.

Pintaremontti kertoo ihmissuhteista, ja remontti itsessään jää hyvinkin muutaman repliikin mittaiseksi kielikuvaksi. Näytelmän keskushenkilö on 39-vuotias Sami, ja muita tärkeitä hahmoja ovat hänen lapsuudenperheensä ja ystävänsä sekä hyvinvointibloggaaja-podcastaaja Sini, jonka somesisältöjä Samin sisko Hanna seuraa.

Kaikki Pintaremontin hahmot etsivät suuntaa elämässään. Sami yrittää löytää sen oikean, Hanna yrittää saada lapsen, Samin isä on juuri kuollut ja Samin äiti koettaa oppia elämään uudessa tilanteessa. Toinen Samin ystävistä hoitaa yksin kolmea lasta, koska vaimo on masentunut ja poissa arjesta. Toinen ystävä tekee liikaa töitä ja on lisäksieronneiden vanhempiensa omaishoitaja.

Pintaremontti siis koomisessa valossa elämän erilaisia vaiheita ja niiden kipupisteitä, joita on näytelmässä siinä määrin, että kuka tahansa aikuiskatsoja voi löytää näytelmästä samastumispintaa.

perjantai 26. marraskuuta 2021

Tove Ditlevsen: Lapsuus

 

S&S 2021. Suom Katriina Huttunen. Nextory, 3 h 1 min.

Tove Ditlevsenin pienoisromaani Lapsuus on omaelämäkerrallinen romaani lapsuudesta 1930-luvun Kööpenhaminassa. Romaani koostuu tuokiokuvista, joista muodostuu jatkumo, jota sävyttää päähenkilön kokemus erilaisuudesta ja erillisyydestä.

Toven lapsuudenperhe on köyhä työläisperhe. Tovella on äiti, isä ja isoveli. Varsinkin suhde äitiin on kompleksinen, mutta isäkin jää etäiseksi: vaikka isästä välittyy ajoittain lämpö Tovea kohtaan, isä ei kykene ilmaisemaan tunteitaan tyttärelleen. Suhde isoveljeen on varhaislapsuudessa etäinen, mutta lämpenee myöhemmin.

Tovella on lapsuudessaan yksi ystävä, Ruut, jonka seurassa hän kokee erilaisia seikkailuja ja josta hän pitää, mutta myös suhteessa Ruutiin Tove tunnistaa erilaisuutensa. Toven erilaisuudenkokemus liittyy hänen herkkyyteensä ja runojen kirjoittamiseen - muut työläiskorttelin ihmiset ovat ronskimpia ja heidän elämänsä kiinnittyy enemmän konkreettiseen arkeen. Ruut on tästä elämästä äärimmäinen esimerkki, sillä hänet on adoptoitu ja hän on rohkea ja villi. Tove tunnistaa Ruutissa "kadun elämän", jota hän ei itse edes työläistaustansa vuoksi edusta. 

Lapsuudessa kirjoitetaan lapsuudesta sillä tavoin universaalisti, että vaikkei lukija olekaan elänyt samaan aikaan ja samassa paikassa kuin romaanin päähenkilö, kokemus on tunnistettava. Romaanissa käsitellään paitsi perhesuhdedynamiikkaa ja erilaisia lapsuuden tapahtumia, myös lapsuuden herättämiä tunteita. Lapsuus on tiivis ja intensiivinen pienoisromaani, jonka kerronnassa ja kielessä on kuulautta. Romaani on alun perin 1970-luvulla ilmestyneen trilogian ensimmäinen osa - nyt täytyy vain odottaa muiden osien suomentamista.

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Cary Joji Fukunaga: No Time to Die

Uusin James Bond -elokuva, No time to Die (2021), on viihdyttävä ja mukaansatempaava seikkailu, eikä liki kolmituntinen pituuskaan lopulta ole liikaa. Tarinaan on kirjoitettu myös syvyyttä, ja se tuntuu erään aikakauden lopulta. 

Takaa-ajokohtaukset ovat bondmaisen koukuttavia: samanaikaisesti postikortteja, jotka sijoittuvat maailman eri kolkkiin, ja Q:n luomien viihdyttävien teknologisten ihmeiden esittelyä.

No Time to Dien pääpahis on Lyutsifer Safin, joka paljastuu Bondin antagonistiksi niin työtehtävän kuin henkilökohtaisen elämänkin saralla. Pääpahikselle tyypillisesti Safinin tukikohta on ankea teknologiabunkkeri syrjäisellä saarella. Eläköitynyt Bond asustaa elokuvan alussa trooppisella saarella, mutta työn imu on niin voimakas, että hän ei voi olla palaamatta agenttihommiin.

Itse juoni heijastelee nykyhetkeä, sillä Safin rakentaa biologista dna:han pohjautuvaa asetta, jonka prototyypin hän on varastanut (niin mistä...). 

Daniel Craigin esittämä Bond on edelleen supermaskuliininen sankarihahmo, mutta hahmoon on kirjoitettu myös pehmeyttä, ja sänkyyn Bond ei pääse (eikä ehkä pyrikään) kaikissa tilanteissa, joissa hän naishahmoja kohtaa. Naisille on elokuvassa kirjoitettu perinteistä Bond-rämistelyä enemmän ruutuaikaa.

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Ravintola Davai davai, Helsinki

Uusin Ville Haapasalon luotsaama ravintola, Davai davai, on neuvostoliittohenkinen paikka ydinkeskustassa. Sisustus on lämminhenkinen, samanaikaisesti elegantti ja kodikas yhdistelmä nostalgiaa ja kitschiä. Esimerkiksi naistenhuoneen tekokukkarunsaus puhutteli.

Listalla on tarjolla niin venäläisen, georgialaisen kuin ukrainalaisenkin keittiön herkkuja, ja myös juomalista on rakennettu entisen Neuvostoliiton alueelta tuoduista juomista. Alkuruoaksi nautitut borssikeitto ja georgialainen salaatti olivat sopivan kokoisia, ja pääruoan blinipaletti täyttävä ja herkullinen.



Taustalla soi venäläinen popmusiikki ja pöydistä kantautui puheensorina. Davai davain tarjoilijat ovat täyttä timanttia: palvelu on samanaikaisesti asiantuntevaa, mutkatonta ja lämminhenkistä, ja toisin kuin joissakin ruokaravintoloissa, täällä asiakasta ei kiirehditty siivoamaan pois pöydästä heti, kun lautanen oli tyhjä. 

Nyt täytyy siis sanoa, että Davai davaissa on konsepti kohdillaan joka piirtoa myöten, toisin kuin kokemukseni mukaan Haapasalon toisessa Helsingissä sijaitsevassa ravintolassa, Purpurissa. Edullinen ravintola Davai davai ei ole, mutta kylläkin hintansa väärti - paikka, jonne tulee mielellään toistekin.

tiistai 16. marraskuuta 2021

Édouard Louis: Väkivallan historia



Tammi 2020. Suom. Lotta Toivanen. Nextory 6 h 13 min.

Väkivallan historia on yksi raskaimmista romaaneista, joita olen lukenut, mutta samalla myös ehtottoman tärkeä puheenvuoro väkivallasta ja väkivallan kokemuksen seurauksista yksilölle.

Romaanin päähenkilö, samanniminen kuin kirjailija, raiskataan, ja raiskaus on niin väkivaltainen, että siihen liittyy murhayritys. Romaanin kerronta etenee kolmella tasolla: päähenkilö on kertonut raiskauksesta sisarelleen, ja hän on sisarensa luona kylässä ja kuuntelee, kun sisar selittää tapahtunutta miehelleen. Samanaikaisesti päähenkilö käy itse läpi muistojaan yöstä, jolloin hänet raiskattiin. Tähän limittyy raiskauksen jälkeinen elämä: rikosilmoituksen tekeminen ja se, kuinka päähenkilö koettaa elää elämäänsä eteenpäin. Sisällöllisesti romaani on lyhyydestään huolimatta varsin toisteinen, mikä tuntuu perustellulta ratkaisulta: traumaattinen kokemus toistuu jonkilaisena luuppina ja värittää kaikkea, mitä päähenkilö sen jälkeen kokee.

Lukukokemuksen raskaus liittyy romaanin aiheen tarkkaan rajaukseen: siinä missä Louisin esikoisromaani Ei enää Eddy köyhyys- ja kurjuuskuvauksestaan huolimatta sisältää lopussa poispääsyn lapsuuden vaikeasta maailmasta kohti opintoja ja uutta elämää, Väkivallan historia keskittyy vain raiskauskokemuksen välittämiseen.

Väkivallan historia on tärkeä romaani, mutta ei varmastikaan sovi luettavaksi kaikkiin elämäntilanteisiin.

 


maanantai 15. marraskuuta 2021

Ravintola Junk y Vegan, Helsinki

Loppusyksystä Kallioon avautui Junk y Vegan -ravintola, ja se on tervetullut lisä alueen ravintolatarjontaan. Miljöö on rento ja välitön, ja ravintola on sopuhintainen. Listalla on pikkupurtavaa, burgereita, tacoja, flättileipiä ja bowleja - ja luonnollisesti kaikki on vegaanista, mikä tekee ravintolasta helpon käyntikohteen seurueen kuin seurueen kanssa, kun erityisruokavaliokysymysten kanssa ei tarvitse kamppailla joka ruokalajin kanssa erikseen.

Parin testauskerran jälkeen voi todeta, että burgerinälkään paikka on oivallinen. Burgereissa on sopivasti erilaisia vaihtoehtoja ja ne ovat ruokaisia ja herkullisia - tosin lisäksi kannattaa tilata ranskalaiset ja jokin dippi. Flättileivät näyttivät ruokaisilta, mutta ainakin meillä ne olivat jääneet raaoiksi. Myös tacoannos oli hyvä.