maanantai 5. huhtikuuta 2021

Pajtim Statovci: Bolla

 


"Luotuaan maailman jumala alkoi katua aikaansaannostaan."

Otava 2019. 239 s.

Pajtim Statovcin romaani Bolla on upea. Se on monitasoinen lukokokemus, joka jää mietityttämään pitkäksi aikaa. Romaanin päähenkilö on Arsim, kosovolaismies. Bolla kertoo mielestäni ihmisen yrityksestä elää omaa elämäänsä ja tehdä oikeita ratkaisuja. Romaani  ristivalottaa oivallisesti niin henkilöhahmonsa kuin ne olosuhteetkin, joissa he elävät. Pahuus ja hyvyys ovat rinnakkain läsnä, eikä niitä ole aina edes mahdollista erottaa toisistaan. Bolla on tragedia, ja juuri siksi niin puhutteleva.

Bolla jakautuu kolmeen osaan, mikä mielestäni kuvastaa Arsimin kolmea elämänvaihetta tai elämää. Lisäksi romaanissa on useita aikatasoja ja kollaasimaisia piirteitä. Romaanissa on paljon teemoja: rakkaus, perhe-elämä, sota, ulkopuolisuus, pakolaisuus, taitelijuus, elämänvalinnat... ja oikeastaan Bollasta on hyvin hankalaa kirjoittaa, koska sen sisältöä ei tee mieli paljastaa, vaikka kyse ei perinteisestä juoniromaanista olekaan. Bolla saa tarkastelemaan kriittisesti sitä, kuinka helppoa ulkoapäin on itse tuomita ihmisiä ja maailman ilmiöitä. Tästä aihepiiristä on helppoa poimia myös sitaatti kohdasta, jossa päähenkilö perheineen pakolaisena "Euroopassa" (mahdollisesti Saksassa) pohtii sitä, kuinka hänen lapsiinsa suhtaudutaan koulussa:

"Se, että lapsemme puhuvat sujuvasti eri kieliä, tuntevat erilaisa tapoja ja uskomuksia, ei heistä ilmeisesti rikastuta poikiemme elämää, päinvastoin rasittaa. Heidän opettajansa ajattelevat, etteivät lapsemme tarvitse albanian kieltä yhtä paljon kuin niitä kieliä, joita puhutaan ja opiskellaan heidän koulussaan, eikä Kosovoon ole jäänyt mitään sellaista, mitä ilman he eivät pärjäisi ja mistä kannattaisi tietää enemmän kuin niistä asioista, joista heille koulussa kerrotaan. - - Kun lapsemme eivät pärjää kokeissa, opettajat eivät anna heille tukiopetusta, vaan kohauttavat olkiaan ja sanovat, että huono menestys johtuu kaksikielisyydestä. Kun lapsemme aloittavat tappelun jonkun kanssa, opettajat eivät sano heille, että lyöminen on väärin, vaan että vaikka te olette tulleet tänne väkivallan keskeltä, täällä sitä ei suvaita, täällä ihmisiä ei saa lyödä, ja kun he myöhästyvät koulusta tai häiriköivät tunneilla, opettajat eivät anna heille jälki-istuntoa, vaan sanovat, että tämä maa ei ole mikään Kosovo, tässä maassa kouluun tullaan ajoissa ja toisten oppilaiden oikeutta oppia pitää täällä kunnioittaa."

Vaikeampi esimerkki samasta aihepiiristä on kosovolaisesta mielisairaalasta: ikään kuin "eurooppalaisin silmin" (joita romaanissa tässä kohdin edustaa tv-dokumentti ja osin myös Arsim) katsottuna suljetun laitoksen olot näyttäytyvät ihmisarvon vastaisina, samoin kuin se logiikka, joilla "potilaat" ovat laitokseen valikoituneet, mutta romaani näyttää oivaltavasti myös sen, millaista "potilaan" elämä laitoksen ulkopuolella voi olla.

Bolla käsittelee ihmisyyttä ja näyttää sen varsin raadollisena, kuitenkaan ottamatta kantaa tai moralisoimatta, mikä on romaanin vahvuus. (Niin kuin romaanissa heikkouksia olisi: ei ole.) Ja ehkä jonkinlaista armollisuutta on siinä, että vaikka Arsimin elämän voisi nähdä romaanin traagisuuden valossa vain sarjana virheitä, Arsim ei kuitenkaan jää rakentamaan identiteettiään sen varaan, mitä kaikkea hän on tehnyt ja kokenut, vaan jollakin lakonisella tavalla jättää lopulta aina entisen taakseen:

"Kävelen ohi toiselta puolelta katua ja käännän katseeni nopeasti pois. En tiedä, miksi edes käyn siellä, sillä en voi sanoa tuntevani syyllisyyttä, enkä velvollisuutta auttaa. Pikemminkin ajattelen, että minä saan olla ottamatta vastuuta. En voi sanoa tuntevani tuota miestä, vaan hänet joka tuo mies joskus oli, ja hänetkin pinnallisesti - -. Enkä tunne miestä, joka joskus tiesi jotakin tuosta miehestä, sillä häntäkään ei enää ole. Eikä sitä, mitä näiden kahden miehen välillä joskus tapahtui ja oli."


sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Lauri Järvilehto: Tee itsestäsi mestariajattelija


 

Tammi 2012. 223 s.

Mielenfilosofi Lauri Järvilehdon teos Tee itsestäsi mestariajattelija käsittelee ajattelemisen vaikutuksia, mekanismeja ja tekniikoita. Teoksessa on ajattelemisen aihetta kaikille, joita ajattelemisen prosessit ja niiden vaikutus elämään kiinnostavat. Ainoastaan teoksen luku, joka käsittelee verkkoälyä, sisältää vanhentuneita vinkkejä, jotka ovat hyvinkin sidoksissa teoksen julkaisuajan teknologiaan ja sovelluksiin, mutta näidenkin vinkkien pohjalta pystyy itse miettimään nykypäivään soveltuvia esimerkkejä.

Tee itsestäsi mestariajattelija käsittelee ajattelemista, ajattelemisessa vaikuttavia voimia ja muistia. Teoksen mukaan on olemassa kolmenlaista ajattelemista: rationaalista, intuitiivista ja tunteisiin perustuvaa. Intuitiivisen ajattelemisen mekanismeja avataan kiinnostavalla tavalla, ja intuitiivinen ajatteleminen selittääkin pitkälti ajattelemisen nopeutta - rationaalinen ajatteleminen on huomattavasti hitaampaa. Teos ottaa intuitiivisen ajattelemisen näkökulmasta kantaa myös niin sanotun valistuneen arvauksen käsitteeseen: jos ihminen on alan asiantuntija, onnistunut intuitiivinen ajatteleminen on mahdollista, koska ihmisellä on paljon tietoa aihepiiristä, mutta jos intuitiivista ajattelemista tapahtuu aiheesta, josta ihminen ei paljoa tiedä, kyseessä on todennäköisemmin tunteisiin perustuva ratkaisu ja rationaalinen ajattelu olisi tällaisessa tilanteessa suotavampaa.

Burnoutia ja flow-tilaa - ääripäinä toisilleen - teoksessa tarkastellaan kiinnostavasta näkökulmasta. Teoksen mukaan ihmisen tietoinen työmuistin kapasitetti on seitsemän yksikköä. Jos työmuisti on vapaa, voi parhaimmillaan työskennellä miellyttävässä flow-tilassa, jossa ajantajukin katoaa - jos käytettävissä on kaikki seitsemän huomiokanavaa, flow-tilaan on mahdollista päästä helposti. "Jokainen päähän pälkähtävä ajatus tai ympäristöstä kumpuava keskeytys varaa kuitenkin tietoisesta mielestä yhden huomiokanavan. Jos koko työmuisti tukkeutuu, on tuloksena loppuunpalaminen eli burn-out: seinät kaatuvat päälle. Stressitaso riipuu siis pitkälti työmuistin toiminnasta. Jos työmuistin kapasiteetti tilttaa nollaan, ei pysty tekemään tietoisesti enää yhtään mitään."

Tee itsestäsi mestariajattelija esittelee useita tekniikoita ja harjoituksia, jotka antavat ajattelemisen aihetta, vaikka eivät kaikki ainakaan itselleni uusia tai tuntemattomia olleet. Järvilehto havainnollistaa harjoituksia käytännön esimerkein, joten harjoituisten ideasta on helppoa päästä jyvälle. 

Teoksessa tarkastellaan myös luovuutta ja siihen liittyviä prosesseja, ja teos sopii hyvin luettavaksi stressistä ja työelämän kaoottisuudesta kärsiville lukijoille.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Elina Koskelainen & Heikki Saure: Perinnetaidot - Käsikirja kaikille

 


SKS 2020. 175 s.

Perinnetaidot-kirjan alaotsikko voisi olla paitse se, mikä se on - Käsikirja kaikille -, myös "Käsikirja kaikelle". Teos nimittäin opastaa tekemään monenlaisia perinnetöitä ja -tuotoksia saunavihdasta kukkaseppeleeseen, pärekorista ryijyyn ja pirtanauhasta kalakukkoon.

Perinnetaidot-kirjan ohjeet ovat selkeitä ja ne on havainnollistettu kuvin. Kirjan lukeminen on inspiroivaa ja se saa haluamaan kokeilla ohjeita. Lankojen käsinvärjäys kuulostaa kiinnostavalle, ja neuleohjeita kirjassa on esimerkiksi polkupyörän satulan "lohkolämmitin" ja älylapanen. Mikäli neulominen on täysin vierasta, kirjassa opastetaan siihen ihan silmukoiden luomisesta alkaen.

Kirja on kirjoitettu modernilla ja ekologisella otteella. Monista perinnekäsitöistä esitellään nykyaikaan sopiva versio - esimerkiksi mikäli pärekorin tekemiseen ei ole päreitä saatavilla, teos kertoo, mitä muita materiaaleja siinä voi hyödyntää. Sytytyspalojen esteettiseksi ja ekologiseksi korvikkeeksi teos esittelee sytykeruusujen tekemisen kananmunakennoja ja kynttilänjämiä hyödyntäen ja vinkkaa, että sytykeruusut ovat oiva mökkituliainen  - ja sitä on myös kirja itse.

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Hiski Haukkala: Suuren pelin paluu - Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa

 

Otava 2020. 263 s.

Hiski Haukkalan kirjoittama tietokirja Suuren pelin paluu - Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa on kiinnostava katsaus Suomen ja maailman nykytilanteeseen. Haukkala on kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa, Suomen Kuvalehden kolumnisti ja tasavallan presidentin entinen neuvonantaja. 

Suuren pelin paluu antaa paitsi perspektiivin Suomen historiaan ja nykyhetkeen, se ennen kaikkea pyrkii kurottamaan tulevaisuuteen, ja menneisyydestä ja nykyisyydestä käsin hahmottelemaan Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Teos tarkastelee Suomea maailmassa ennen muuta poliittisena toimijana, mutta huomioi alaotsikon mukaisessa "kriisien maailmassa" myös ainakin talouden ja teknisen kehityksen näkökulmia. Teos on opettavaista luettavaa, ja vaikka en kaikkia kirjoittajan näkemyksiä jaakaan, niistä oli kiinnostavaa ja silmiä avaavaa lukea. Vaikka Suuren pelin paluu on kirjoitettu melko neutraalilla tyylillä, se on myös selvä kannanotto asioihin.

Teoksen ensimmäisen luvun "Suomen kansainvälisen toimijuuden synty" lopussa esitellään kaavio "Kansainvälisen toimijuuden kolmio", joka luvussa myös selitetään auki. Kaavion mukaan Suomen kansainvälistä toimijuutta ja asemaa määrittää kolmio, jonka kärkiä ovat aika, mittakaava ja tila. Kolmio konkretisoi hyvin kansainvälistä toimijuutta ja kolmio toimii viitekehyksenä teoksen myöhemmissä luvuissa esiin tuotaville asioille.

Suuren pelin paluu keskittyy käsittelemään Suomea, mutta kansainvälisen politiikan ja kriisien kontekstissa. Teoksen lukeminen auttaa ymmärtämään jollakin lailla sitä toimintaympäristöä, jossa Suomen hallinto tälläkin hetkellä koettaa ratkaista koronakriisiä. Teos on julkaistu vuonna 2020, ja koronakriisiä käsitellään siinäkin.

Luvussa "Ihmiskunnan uupuva toimijuus" Haukkala tuo esiin useita näkökulmia tulevaisuuden potentiaalisista kriiseistä. Tekoaälystä kirjoittaessaan Haukkala pohtii sen vaikutuksia muun muassa yhteiskuntarakenteisiin ja työelämään: "Vaikka uusia työpaikkoja varmasti myös syntyy, edessä on vaikeita kohtaanto-ongelmia, joissa esimerkiksi ihmisten taidot ja uudet tarpeet sekä ihmisten omat toiveet mielekkäistä työurista ja tarjolla olevat tilaisuudet eivät tule kohtaamaan. Myös prosessien eritahtiset aikaraamit [tekoälyn nopea kehitys versus ihmisen hidas muuttuminen] tuovat mukanaan vaikeita ongelmia, sillä jo nyt on nähtävissä tekoälypohjaisten sovellutusten nopea esiinmarssi ja vaikutukset, mutta ihmiset kykenevät mukautumaan muutoksiin hitaammassa, lajilleen ominaisemmassa aikataulussa - kokonaisista kansakunnista nyt puhumattakaan. Lisäksi käsillä ei ole pistemäinen muutos, joka aikanaan pysähtyy johonkin uuteen tasapainotilaan, vaan alati etenevä ja todennäköisesti myös kiihtyvä prosessi. Pohtia siis sopii, ovatko uuden talouden kellokkaiden visioimat näyt loputtomasti ja joustavasti osaamistaan ja työnkuvaansa päivittävistä, keikkatöissään iloisina ahertavista ihmisistä alkuunkaan realistisia."

Teknologiautopioiden tarkastelemiseen - etenkin niiden puolestapuhujien näkökulmasta - Haukkala ehdottaa Rawlsin tietämättömyyden verhon laskemista: "Olisi hyvä, jos ihminen ei itse tietäisi omaa osaansa utopiassa, jota on muille tarjoamassa."

Suuren pelin paluussa esitetään Suomelle toimivan strategian rakentuvan kolmen sisäkkäisen turvallisuuden kehän varaan. Sisin kehä on kansallinen turvallisuus, keskimmäinen kehä alueellinen ja laajemmin kansainvälinen turvallisuus ja uloin globaaliturvallisuus. Haukkala näkee kehät voimakkaasti keskinäisriippuvaisina ja sisimmän niistä tärkeimpänä, minkä hän tuo esiin konkreettisin kielikuvin:

"On todennäköistä, että kriiseiltä ei voida täysin välttyä ja että joka tapauksessa ainoaksi vaihtoehdoksi  jää varjeu ja suojautuminen. Ei ole Suomen tai Euroopan etu asettautua ristille maailman syntien edestä. Tällöin vaihtoehdoksi jää kyyhöttäminen luostarimme seinien sisällä. Se ei ole kuitenkaan helppo ratkaisu, sillä mikäli maailmamme ongelmat eivät maagisesti katoa, edessä on vaikeita tai jopa tuskallisia valintoja. Pahimmillaan tämä voi kuvaannollisesti tarkoittaa omaan pelastusveneeseemme pyrkivien ja sen kantokyvyn ylittävien ihmisten käsien katkomista kirveillä."

Teoksen viimeisessä luvussa "Pienen maan suuri strategia" Haukkala hahmottelee tulevaisuuden toimijuutta Suomelle. Luvun lopussa esitellään kymmenen periaatetta, jotka Haukkala esittelee "eräänlaisena huoneentauluna Suomelle" ja jotka tiivistävät kirjan sanoman. Suuren pelin paluu päättyy sanoihin "Maailma ja tulevaisuus kuuluvat niille, jotka toimivat", ja teos esittelee yhden toimintasuunnitelman ja perustelut sille.

lauantai 27. helmikuuta 2021

Helena Telkänranta: Eläin ja ihminen - Mikä meitä yhdistää?

 

SKS 2016. 181 s.

Evoluutiobiologi ja tietokirjailija Helena Telkänrannan kirjoittama tietokirja Eläin ja ihminen - Mikä meitä yhdistää? käsittelee yleistajuisesti ja helposti lähestyttävästi mutta kuitenkin tieteellisesti eläinten ja ihmisen yhtäläisyyksiä ja eroja.

Kirjassa on esimerkkejä monenlaisista eläinlajeista: ihmistä biologisesti lähellä olevista kädellisistä, ihmistä arjessa lähellä olevista lemmikkieläimistä kuten kissoista ja koirista, ihmiselle älykkäinä jo aiemmin näyttäytyneistä lajeista kuten delfiineistä - mutta myös laajemmin, sillä teoksessa kerrotaan tutkimuksia myös vaikkapa kaloista, ravuista ja hyönteisistä.

Teoksen sisältö on monipuolinen. Telkänranta kirjoittaa eläinten musikaalisuudesta, laskutaidosta, ajantajusta ja kielitajusta, mutta myös empatiasta ja yksilöllisistä eroista. 

Eläin ja ihminen on viihdyttävää korna-ajan luettavaa, jota voi nauttia pieniäkin annoksia kerrallaan ja joka saa katsomaan maailmaa eri tavoin.

maanantai 22. helmikuuta 2021

Sukupuuttoparatiisi (striimi)

Työryhmä Mekaanisen joutsenen nukketeatteriesityksestä Sukupuuttoparatiisi oli kiinnostava kritiikki Helsingin Sanomissa, ja kun kävi ilmi, että esitystä pääsi katsomaan striimauksena, oli aika ensimmäisen korona-ajan teatterikokemuksen.

Edellisestä teatterikäynnistä olikin aika lailla vuosi, joten näytelmänälkä on päässyt syntymään. 

Sukupuuttoparatiisi käsittelee lapsettomuutta valintana - ja samalla luonnollisesti myös sen vaihtoehtoa, lasten saamista. Päähenkilö Eeva on keski-ikäinen nainen, joka on korkeasti koulutettu tutkija, joka tutkii Itämerta. Työyhteisöön kuuluu muitakin naisia, joiden kautta valotetaan erilaisia elämänvalintoja perhe-elämän suhteen. Sukupuuttoparatiisi herkuttelee erilaisten stereotypioiden ristiinvalotuksella aiheestaan, mutta lopulta oli hankala hahmottaa, mikä näytelmän sanoma oli. Jokainen tekee valintoja, ja se on tosi ok? Jos näin, niin hiukan latteaksi jäi. Tai sitten missasin jotain olennaista.

Joku kulttuuribloggari toi esiin sosiaalisessa mediassa sen, kuinka toisten sieluntyö (näytelmä) latistuu joksikin aivan liian arkiseksi, kun sitä katsoo tietokoneen näytöltä striiminä ja näytön vieressä tursuavat tiskit - tai mitä se kotitodellisuus sitten kenelläkin on. Me olimme järjestäneet teatteri-illan, mutta itsekin jäin miettimään striimaamisen eri puolia. Ensinnäkin: olen todella iloinen, että nyt kun kulttuurin äärelle ei minnekään pääse, esityksiä kuitenkin on ja niiden striimauksia tarjotaan. Sukupuuttoparatiisin striimaus oli myös teknisesti varsin hyvin onnistunut. Mutta - sitten tulee mutta. 

Teatterikokemuksella ja tv-ruudusta katsottavalla audiovisuaalisella materiaalilla on olennaiset eronsa. Elokuvat ja tv-sarjat on tehty audiovisuaalisiksi tuotteiksi, ja ruudulta katsottu teatteri on lopulta - videoitua teatteria. Kokonaisvaltaisuus katoaa striimissä. Sukupuuttoparatiisissakin oli hienon näköinen merellinen ääni- ja valomaailma, mutta tv-ruudussa taustakohina vaikeutti puheen kuulemista niin paljon, että ajoittain kaipasin tekstityksiä, ja valaistuksen puolesta kokonaisuus näytti usein lähinnä hämärältä. Teatterin lavalla toimivat lavastueslementit ja liikehdintäkään eivät välity samalla tavoin tv:n kautta.

Koetan ajatella, että tämän on nyt tämän hetken sovellus teatterista - parasta, mitä nyt voidaan tehdä ja mitä me voimme saada. Ja arvostan sitä, että tekijöitä vielä on. Ehkä striimauskokemukset saavat meidät myös arvostamaan livetapahtumia aivan uudella tavalla. Toivottavasti pääsisi taas ihan oikeaan teatteriin...


torstai 18. helmikuuta 2021

Valter Lang: Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoria

 

SKS 2020. Suom. Hannu Oittinen. Vironkielinen alkuteos Läänemeresoome tulemised, 2018. 405 s.

Virolaisen arkeologian professorin kirjoittama tietokirja Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoria on kiinnostavalla ja kohtalaisen helposti lähestyttävällä tavalla kirjoitettu teos, joka pyrkii luomaan kokonaiskuvaa itämerensuomalaisista niin arkeologian, kielitieteen kuin genetiikankin avulla. Jollakin lailla teoksesta - sen lähestymistavasta - tulee mieleen Yuval Noah Hararin tuotanto: Langin tyyli ei ole yhtä popularisoiva tai poleeminen, mutta Homo Fennicus on ensimmäinen sellainen lukemani kirja, jossa kielihistoria asetetaan selvästi osaksi laajempaa kontekstia. Juuri tämä tekee teoksesta mielenkiintoisen. 

Lang ottaa teoksessaan kantaa erilaisiin kielitieteen historian selitysmalleihin siitä, millaisena itämerensuomen syntyhistoria on nähty ja miten kielen vaiheet on historiaan sijoitettu. Kielitieteen historiasta saa siis teoksesta jonkinlaisen kokonaiskuvan, jota vasten Lang peilaa omaa tulkintaansa. 

Koska teoksessa kielihistoria asetetaan ajalliseen kontekstiin suhteessa arkeologiaan, kirjassa käsitellään melko pitkästi ja mielestäni yksityiskohtaisesti esimerkiksi erilaisia keramiikkakulttuureja. Ymmärrän tämän tarpeellisuuden; oma kiinnostukseni arkeologiaa kohtaan ei kuitenkaan ole näin yksityiskohtaista, kuin mitä Langin teoksen sisältö paikoin on, joten näissä kohdin koin kirjan hieman puuduttavaksi.

Lang alleviivaa - riittävän monessa kohdin teosta, jotta se lukijalle selväksi tulee -, että "yhtäläisyysmerkki tulee poistaa arkeologisen kulttuurin ja kielen ja geenien väliltä". Lang kritisoi teoksessaan ennen muuta kampakeraamista teoriaa, jossa kampakeramiikka on liitetty suomalais-ugrilaisiin, ja Kalevi Wiikin tulkintaa, jonka mukaan suomalais-ugrilaista asutusta ja kieltä olisi ollut Suomessa ja Virossa jo pysyvästi jääkauden jälkeisestä ajasta asti.

Homo Fennicus on ajattelemisen aihetta antava kirja, jossa selväksi tulee myös se, että etenkin genetiikka etenee tällä hetkellä sellaisin harppauksin, että uusia tutkimustuloksia saattaa tulla nopeaankin tahtiin. Tämä jättää lukijan odottavalle kannalle - ehkäpä Langin teoksen tyyppisiä kokonaisesityksiä on tulossa enemmänkin.