torstai 4. elokuuta 2022

Kuten haluatte @ Suomenlinnan kesäteatteri, Helsinki

Ryhmäteatterin kesän 2022 kesäteatterinäytelmä Suomenlinnassa on Jussi Nikkilän ohjaama William Shakespearen Kuten haluatte. Kesäteatteri on ollut suosittu kaikkina kesinä, ja myös tänä kesänä näytös vaikutti loppuunmyydyltä. Korona-aika on varmastikin opettanut luovuutta ja selvitysmistaitoja kaikkien alojen työntekijöille, mutta eritoten kulttuurialan, mikä näkyi hienosti illan esityksessä.

Ennen esityksen alkua narria näyttelevä Santtu Karvonen piti mainion johdannon siihen, kuinka luvassa on "maailman ensi-ilta": yksi näyttelijöistä oli nimittäin puhekiellossa, ja hänen roolinsa dubbasi toinen näyttelijä; toinen näyttelijä puolestaan oli sairastunut, mistä oli saatu tieto neljä tuntia ennen näytöstä, mutta hänen tilalleen oli kuitenkin saatu korvaaja - siis neljän tunnin varoajalla.

Edellä mainitut seikat tekivät näytelmästä oikeastaan nautittavamman. Dubbausratkaisu nimittäin toimi erinomaisesti, ja sairastunutta näyttelijää paikkaava näyttelijä veti kaikki roolinsa upeasti - se, että hänellä oli paikoin plari kädessään, teki vain kiinnostavalla tavalla näyttelijäntyön prosesseja näkyväksi.

Itse näytelmä oli mukavaa katsottavaa kesäteatteriin - oli pitkästä aikaa kivaa ylipäätään käydä teatterissa ja toisekseen käydä katsomassa hyvän mielen näytelmä, joka keskittyi kertomaan rakkauden kiemuroista ja jossa on onnellinen loppu.


keskiviikko 3. elokuuta 2022

Tibor Noé Kiss: Inkognito

 

"Astun kynnyksen yli."

S&S, 2021. Suom. Saarni Laitinen. 157 s.

Tibor Noé Kissin pienoisromaani Inkognito on omaelämäkerrallinen teos, jonka päähenkilö on Tibor/Noémi. Romaanin keskiössä on vieraus, jota päähenkilö kokee sukupuolessaan - mutta ennen kuin tähän keskeiseen teemaan päästään, lukija saa tietää päähenkilön lapsuudesta ja lapsuudenperheestä. 

Aluksi syntyy onnellinen vaikutelma: Tibor pelaa jalkapalloa, ja hänen isänsä kannustaa ja tukee häntä siinä (toisaalta voisi myös sanoa, että painostaa). Hiljalleen esiin alkaa tulla säröjä: perheväkivaltaa, alkoholismia, mielenterveysongelmia, rahaongelmia. Lopulta Tibor lopettaa jalkapallon pelaamisen, ja koettaa alkaa käsitellä ahdistustaan kuljeskelemalla kaupungilla ja kirjoittamalla.

Ahdistus on romaanin läpäisevä tunnelma, ja sitä kuvataan osuvasti:

"On kuin juuttuisin nojatuoliin, kuin juuttuisin täydellisesti jousitettuun nojatuoliin, sekunneissa mitattuun aikaan. Ahdistuksen jokainen hetki on sietämätön. Ahdistuksen aikayksikkö on sekunti, seinäkellon kuuden asteen kulma, näytön pikseleiden rytmikäs uudelleenjärjestäytyminen."

Romaanissa on myös paljon listaamista, laskemista ja ympäristön yksityiskohtien huomioimista, jotka liittyvät päähenkilön ahdistuksen kuvaamiseen. Päähenkilö on jatkuvasti kaiken tarkkailija ja tuntuu pyrkivän kontrolloimaan elämäänsä tarkkailemisella, tai toisaalta pakenemaan ahdistustaan irrottautumalla tarkkailijaksi: 

"Hiushalkeamia rappauksessa. Siperian joet, Ob, Jenisei, Lena. Maaliläikkäkuvioita. Romanian jälki, Saksan jälki, jäljissä pikkuruisia muhkuroita. Brașov, Turda, Cluj-Napoca, Craiova, Dresden, Dortmund, Nürnberg, Bremen. Muhkuroiden mielivaltainen verkosto, kuvitteellisten viivojen yhteensitoma, kolmio, neliö, kahdeksankulmio, pyramidi, hökkeli, linnoitus, kruunu, yhä mutkikkaampia kuvioita katossa."

Paikoin tarkkaileminen saa myös symbolisia merkityksiä, kuten eräässä erityisen ahdistavassa tilanteessa, jossa päähenkilö on kylpyhuoneessa ja kiinnittää huomionsa kylpyhuoneen laatoitukseen:

"Tuijotin laattoja. Valkoisia laattoja yksi toisensa jälkeen, tämä laatta juuri samanlainen kuin tuokin, muttei sittenkään. Yhdessä oli maalitahra, toiseen oli takertunut kuivunut karva. Laatat muistuttivat toisiaan vain kaukaa, läheltä katsottuna edessäni avautui laattojen monimuotoinen maailma. Laattojen ihmeellinen maailma." 

Päähenkilön ahdistuksen keskeinen syy liittyy sukupuoleen. Tibor on syntynyt pojaksi, mutta jo lapsena hän tykkäsi pukeutua salaa äitinsä vaatteisiin. Aikuisena hän on nimennyt itsensä naisena Noémiksi, ja joskus on mies-Tibor, joskus nais-Noémi. Hänessä tuntuu ikään kuin elävän kaksi ihmistä, ja hän ei itsekään tiedä, kuka tai mikä on tai haluaisi olla. Mielestäni romaani käsittelee erityisen onnistuneesti juuri kysymystä siitä, jos itselläkään ei ole tietoa tai lopullista vastausta siihen, kuka tai mikä on.

Se, mitä mahdollisuuksia Noémilla on ja miten häneen suhtaudutaan, ahdistaa häntä erityisen paljon. Hän liikkuu Noémina lähinnä vain pimeän tullen ja toivoo, ettei rappukäytävässä törmää kehenkään; toivoo, ettei "jäisi kiinni", eli ettei kukaan kiinnittäisi huomiota siihen, että hän ei ole nainen vaan naiseksi pukeutunut mies.

Tavallisuuden ja ikään kuin näkymättömyyden kaipuu on päähenkilössä vahva:

"Haluaisin vain istuutua pöydän ääreen. Tilata lasin viiniä, juustolla täytettyä kalkkunanrintaa ja paistettuja perunoita, jälkiruoaksi vaniljajäätelöä. Sytyttää tupakan, puhaltaa sen savua keuhkoistani. Haluaisin vain muuttua näkymättömäksi, sulautua tuntemattomiin ilman että minun tarvitsee kohdata heidän katseitaan ja heidän kasvoilleen kirjoitettuja kysymyksiä. Mutta tätä kukaan heistä ei ole vielä koskaan tullut ajatelleeksi, ajattelen."

Edellä kuvattu sai itseni havahtumaan siihen, kuinka raskasta on olla sellainen ihminen, jota syystä tai toisesta tuijotetaan ja jonka olemuksen kommentoimista pidetään ikään kuin oikeutena, ellei jopa velvollisuutena. Ymmärrän, että sellainen, joka poikkeaa oman elämän normaalista - olipa kyseessä sitten toinen ihminen, jokin elämäntapa tai vaikkapa jokin arkkitehtoninen tyyli tai niinkin banaali asia kuin liikennemerkki - näyttäytyy erikoisena, kiinnostavana, outona tai pelottavana, mistä johtuen huomio kiinnittyy siihen, mikä puolestaan voi ilmetä vaikkapa tuijottamisena tai kommentoimisena. Mutta ehkäpä kaikkea ei tarvitse tuijottaa tai ainakaan kommentoida - ehkäpä voisi muistaa myös kohteliaisuuden ja hienotunteisuuden ja ajatella sitä, kuinka pahalta tuntuu olla jatkuvasti sirkuseläimen roolissa. 

Tiborin irrallisuutta kuvaa osuvasti myös lyhyt monologi Tiborin ja hänen äitinsä välillä. Tibor on katsomassa äitiään mielisairaalassa:

"Minun pitää mennä, tänään on paljon töitä, hyvästelen, kaikki järjestyy, poikakulta, äiti halaa minua kyynelehtien, mutta tiedämme molemmat ettei kumpikaan puhu totta."

Kuinka vaikeaa onkaan kohtaaminen ja rehellisyys, ja kuinka tunnistettavaa valehteleminen.

Inkognito on romaani, joka ei anna erityisesti vastauksia, mutta on juuri siksi niin onnistunut: voidakseen olla olemassa ei tarvitse tietää kaikkea, edes itsestään. Tämän Tibor/Noémi ymmärtää niinä hetkinä, joina hänen neuroottisuutensa vähenee ja joina hän kykenee olemaan paremmin hetkessä läsnä:

"En laske, en etsi esineiden symmetriaa, en käännä katsettani jos joku katsoo minua, elän. En kuule omia sydämenlyöntejäni, en tunne tärinää, käsivarteni ei puudu, en hikoile, en huohota, elän. En tunne ruumiini taakkaa, voin olla mies, voin olla nainen, ei väliä, elän. En tiedä kuka olen, mutta olen vihdoin se joka haluan olla. Elän."

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Kaija Koo @ Allas Sea Pool, Helsinki

 

Kaija Koon keikka oli Allas Sea Poolilla heinäkuun lopussa. Keikka oli loppuunmyyty ja täytyy sanoa, että nyt on nainen kovassa keikkavedossa! Kuka keksi rakkauden kuultiin melko alkupuolella settiä, mikä oli toimiva ratkaisu, koska se sai ansaitsemansa tilan ja antoi hyvin tilaa muillekin biiseille.

Allas Sea Pool on varsin kiva keikkapaikka - alue on yllättävn intiimi ja kompakti. Festarityyliin tosin juomajonoilta ei voinut välttyä.



keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Kieltolaki-illallisristeily Kauppatorilta @ Royal Lines

Royal Linesin Helsingin Kauppatorilta lähtevä kieltolakiteemainen illallisristeily on hauska tapa illallistaa ja samalla katsella lähisaaristoa ja Helsingin ja Espoon rannikkoa uudesta näkökulmasta. Risteilyn kesto on 2,5 tuntia ja risteilylippu maksaa 25 euroa. Kesto on juuri sopiva illallisen nauttimiseen: minnekään ei ole kiire, mutta tylsääkään ei ehdi tulla.


Alkupala-buffetpöytä maksaa 29 euroa, ja se on kalapainotteinen, mutta myös kasviksia ja salaattia on tarjolla sekä hiukan lihaa. Kylmän buffetin lisäksi voi halutessaan tilata lämpimän ruoan keittiöstä, ja buffethintaan kuuluu myös jälkiruokakakkupala, joskin kahvi pitää halutessaan tilata erikseen. Palvelu on mukavaa ja hyvää.

Kieltolaki-teema näkyi illallisristeilyllä siten, että risteilyn alkuajan kaiuttimista kuului englanniksi ja suomeksi tietoa teemaan liittyen, mikä oli ihan kiinnostavaa ja sopi hyvin ruokailun taustanauhaksi. Sen jälkeen äänimaisema vaihtui kasarislovareiksi, mikä oli sekin toimiva ratkaisu, sillä puhe tuli ääentoistosta sen verran kovalla, että sen aikana keskusteleminen oli hieman hankalaa. Yllättäen aivan risteilyn loppumetreillä palattiin vielä kieltolaki-teemaan, mikä tuntui hiukan erikoiselta ratkaisulta.

Illallisristeilykokemus oli hauska, ja sitä voi suositella kaikille, joille tarjottava ruokavalio sopii.

Vallisaari, Helsinki


Vallisaari Suomenlinnan vieressä avautui yleisölle jokunen vuosi sitten, ja nyt kävimme siellä päiväretkellä. Lautat lähtevät Kauppatorilta Vanhan kauppahallin takaa ja edestakainen lippu maksoi 6,90 euroa. Vallisaari on entinen armeijan saari, ja sen sotahistoria ulottuu vuosisatojen taa. 

Saareen on kunnostettu helposti kuljettava kävelytiemäinen reitti, Aleksanterin polku, jonka varrella on erilaisia kohteita ja niihin liittyvät opastukset. Kahviloita sijaitsee koko reitin varrella, samoin wc-tiloja. Kahvilat ovat kivoja ja niiden terasseilla pääsee myös sateelta suojaan - retkellemme osui niin sadetta kuin paistettakin.

Se, missä saarella saa liikkua, on tarkoin rajattua. Koko eteläkärki on suljettu, sillä siellä sijaitsee vielä niin huonossa kunnossa olevia rakennuksia, etteivät ne ole turvallisia. Polulta poistuminen on ilmeisesti luontoarvoihin vedoten kiellettyä, sillä luonto saarella on todella rehevää ja ymmärrettävästi esimerkiksi sammaleet kärsisivät, mikäli niitä tallottaisiin. Saarella onkin hyvin vihreää: on niittyjä, lampia, upea vanha lehmuskuja. 


 







lauantai 16. heinäkuuta 2022

Pierre Lemaitre: Verihäät


"Istuaallaan, selkä seinää vasten, jalat pitkällään, raskaasti hengittäen."

Minerva 2018. Suom. Kaila Holma. Ranskankielinen alkuteos Robe de marié, 2009. 358 s. Nextoryn e-kirja. 

Pierre Lemaitren Verihäät on todella piinaava ja koukuttava trilleri. Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä, Sophie ja Franz. Romaani alkaa Sophien näkökulmalla. Sophie on noin kolmikymppinen nainen, josta tuntuu, että hän on tullut tai tulossa hulluksi. Hän on hyvin, hyvin väsynyt, unohtelee ja sekoittaa asioita, ja nyt vaikuttaa sillekin, että hän on jopa murhaaja. Sophien tilannetta keritään alussa pikku hiljaa auki, ja lukijalle alkaa paljastua, mitä kaikkea Sophielle on oikein tapahtunut.

Lemaitremainen tvisti romaaniin tulee, kun kerronta siirtyy näkökulmahenkilöistä toiseen, eli Franziin. Eivätkä käänteet todellakaan jää vain yhteen, vaan niitä rakennetaan pitkin romaania. 

Verihäät on kirkkaasti parasta Lemaitren kärkituotantoa.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Pierre Lemaitre: Silmukka

 


"Joulukuun lopulla vuonna 1999 Beauvalia kohtasi yllättävä sarja traagisia tapahtumia, joista merkittävin oli luonnollisesti pienen Rémi Desmedtin katoaminen."

Minerva 2017. Suom. Susanna Hirvikorpi. Ranskankielinen alkuteos Trois jours et une vie, 2016. Nextoryn e-kirja. 277 s.

Pierre Lemaitren Silmukka on Rikos ja rangaistus -tyyppinen dekkari, jossa päähenkilönä on murhaaja Antoine, jonka syyllisyydentunnon ja kiinni jäämisen pelon kuvaus on teoksen keskeisintä antia. Murha tapahtuu Antoinen ollessa 12-vuotias: naapurin 6-vuotias pikkupoika Rémi seuraa usein yksin leikkivää  Antoinea aina silloin tällöin metsään, ja erään kerran käy niin, että Antoine mielenkuohussa ja raivostuneena lyö Rémiä kepillä päähän. Rémi kuolee, ja Antoine päättää kätkeä ruumiin.

Rémin katoaminen saa pikkukylän suunniltaan, ja romaanin ensimmäinen osa keskittyy kuvaamaan Rémin katoamisen jälkeisten päivien tapahtumia. Romaanin toinen osa sijoittuu vuoteen 2011, kun Antoine on jo nuori aikuinen.

Lemaitremaiseen tapaan Silmukkakin sisältää monia juonenkäänteitä, mutta kerronta on yksilöpsykologisesti kiinni päähenkilö Antoinessa. Rikos ja rangaistus ovat romaanin keskeisiä teemoja: millä tavoin syyllisyys ilmenee, millä tavoin siihen voi koettaa sopeutua, miten teon kanssa voi elää? 

Antoinen äiti tuntuu aavistavan poikansa liittyvän jollakin tavoin pikku-Rénen katoamiseen, ja hänen defenssejään dekkarissa kuvataan näin:

"- - rouva Courtinilla oli metodinsa. Hän rakensi häiritsevien tosiseikkojen ja mielikuvituksensa välille lujan ja korkean muurin, jonka läpi pääsi tihkumaan vain hienosta ahdistusta. Sitä hän lievitti lukuisilla rutiineilla ja rituaaleilla, joista mikään maailmassa ei saanut häntä luopumaan. Elämän oli jatkuttava, miten hän rakastikaan tuota sanontaa. Se tarkoitti, että elämän täytyi antaa vain jatkaa kulkuaan, ei entisenlaisena vaan sellaisena kuin sen halusi antaa jatkuvan. Todellisuuden olemus riippui tahdonvoimasta, miksi antautua turhien huolten valtaan, kun ne saattoi välttää sulkemalla niiltä silmänsä. Metodi ei pettänyt koskaan, koko hänen elämänsä todisti sen erinomaisesta tehosta."

Pikkukylän henkilöhahmojen välisistä suhteista paljastuu pinnan alta monenlaista, ja Antoine ei koskaan ole oikein tuntenut kuuluvansa kylään; murha saa hänet haaveilemaan erilaisista pakenemisen mahdollisuuksista vielä konkreettisemmin. Pikkukylän ilmapiiriä kuvataan homogeenisenä ja normittavana, ja seesteisen pinnan alla tapahtuukin monenlaista - mistä pienin asia ei luonnollisestikaan ole Antoinen salaama murha.