Nathan Hill: Wellness

 

Gummerus 2024. Suom. Antero Tiittula. Storytelin äänikirja, 24 h 21 min.

Nathan Hillin romaani Wellness sopii hyvin sekä kuunneltavaksi että luettavaksi. Hillin tyylissä kertoa tarinaa ja etenkin kontekstualisoida henkilöhahmojaan on mielestäni jotakin samaa kuin Milan Kunderan esseistisessä tavassa kirjoittaa romaaneja. Nautin todella paljon Wellnessin maailmasta: siinä oli sekä inhimillistä että yhteiskunnallista syvyyttä, ja vakavuuden vastapainoksi myös (tragi)komiikkaa.

Wellnessin päähenkilöt ovat Jack ja Elizabeth. Romaanin keskiössä on heidän suhteensa: kaikki lähtee liikkeelle Jackin ja Elizabethin kohtaamisesta parikymppisinä yliopisto-opiskelijoina 1990-luvun alun Chicagossa. Romaanin nykyhetkessä he ovat 40+-ikäinen pariskunta, jolla on yksi lapsi, Toby. Keski-ikä näyttäytyy jämähtämisen aikakautena: tavallaan kaikki on hyvin, mutta ei sitten kuitenkaan. 

Tästä kehyksestä käsin romaani lähtee syventämään sekä keskilännen maaseudulta kotoisin olevan Jackin kuin rikkaan teollisuussuvun tyttären Elizabethin henkilökuvaa kertomalla avainkohtauksia molempien lapsuudesta ja nuoruudesta ja lähtökohdista. Sekä menneisyyttä kuvaavissa jaksoissa että romaanin nykyhetkessä liikuttaessa kerrontaa laajentaa yhteiskunnallisten teemojen käsitteleminen. Nykyhetkessä tällaisia teemoja ovat muun muassa sosiaalinen media algoritmeineen, hyvinvointipuhe ja manifestoiminen, oikeuden ottaminen omiin käsiin, kuplautuminen ja asumisjärjestelyt.  Kaikkia teemoja käsitellään ymmärtävän empaattisesti, eikä kirjoittaja sorru missään kohdin paasaamaan tai luennoimaan, vaikka romaanin kirjoittaminen varmasti on vaatinut myös paljon lähteiden tutkimista. 

Wellness onnistuu kertomaan jotakin olennaista toisaalta ihmisyydestä universaalisti ja ajattomasti, toisaalta ajasta, jossa elämme. Hieno ja vaikuttava romaani!

Marja Pirilä: Valon tähden @ Taidehalli, Helsinki

Marja Pirilän valokuvanäyttely Valon tähden Taidehallissa on puhutteleva kokonaisuus. Nimenomaan valo kuvissa on vaikuttavaa, ja camera obscura -tekniikkaa hyödyntävissä teoksissa on kauniilla tavalla moniuloitteisuutta ja limitteisyyttä.

Taidekoti Kirpilä, Helsinki

Kävin Taidekoti Kirpilässä Töölössä, Eteläisellä Hesperiankadulla. Mikä viehättävä kokemus! Kodista on tehty taidemuseo, jonka seinillä on runsaasti tauluja, ja koti-maisuutta miljööseen tuo se, että huoneistossa, joka kattaa koko ylimmän kerroksen, on myös huonekasveja ja melko runsaasti erilaisia sohvia ja nojatuoleja, joilla saa myös istua ja ihailla taidetta. 

Taidekoti Kirpilä on reumalääkäri Juhani Kirpilän ja hänen puolisonsa, antiikkikauppias Karl Rosenqvistin koti, joka Kirpilän testamentin mukaisesti hänen kuoltuaan on muutettu taidemuseoksi. Kokoelma on kiinnostava (siitä kerrallaan näytillä on noin puolet) ja tunnelma kodissa on kutsuva. Jos osuu paikalle opastuksen aikana, se tuo kokemukseen lisää syvyyttä. Opas osaa kertoa elävällä tavalla niin Kirpilästä kuin taiteestakin.

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

"Muodot nousevat tyhjästä."

Tammi 2022. Alkuteos The Paper Palace, 2021. Suom. Tuulia Tipa. 453 s.

En ole koskaan aiemmin kuullutkaan Miranda Cowley Helleristä, mutta tartuin Paperipalatsiin, koska se vaikutti lupaavalta lomalukemiselta. Kannen pastellisävyt ja maisema, vanhanaikainen fontti teoksen nimessä, takakannen bestsellerille tyypillinen lupaus "intohimosta, rakkaudesta ja perheitä tuhoavista salaisuuksista". Tavallaan Paperipalatsi lunastaakin lupauksensa, mutta mikään unohtumaton lukukokemus romaani ei ole.

Paperipalatsi on yhdenpäivänromaani. Romaani alkaa "Klo 6.30" ja viimeinen luku tapahtuu 24 tunnin sisällä ensimmäisestä. Tavallaan romaanin nykyhetki siis etenee suunnilleen samassa tahdissa kuin aika lukijankin kellossa. Nykyhetkestä tehdään sitten takaumia päähenkilö Ellen lapsuuteen, nuoruuteen ja nuoreen aikuisuuteen, ja niiden avulla pyritään syventämään henkilökuvausta.

Romaanin tapahtumat lähtevät raflaavasti liikkeelle siitä, että päähenkilö Elle on kesänvietossa Paperipalatsi-nimisessä lomakylässä, jossa hän aina viettää kesänsä, ja on juuri paneskellut lapsuudenystävänsä/nuoruudenrakkautensa Jonasin kanssa edellisillan juhlissa. Ellellä on perhe ja myös Jonas seurustelee. Lukijalle luodaan kuva siitä, että Elle ja Jonas ovat tunteneet hyvin pitkään ja heitä yhdistää erityslaatuisen vahva side, jonka on tarkoitus luoda romaanin kertomuksen intohimoinen pohjavire. Jotenkaan romaani ei onnistu vakuuttamaan tässä, mikä syö romaanin jännitettä. 

Toinen romaanin jännitettä syövä tekijä on se, että hahmojen luonne ei piirry selvästi esiin. Elle paljastuu korkeasti koulutetuksi ranskalaista kirjallisuutta opiskelleeksi naiseksi, joka ilmeisesti on paraikaakin töissä yliopistolla, mutta silti hänestä piirtyy ajoittain white trash -henkinen vaikutelma esimerkiksi sen perusteella, kuinka hän puhuu muille ihmisille. Ajoittain jäin myös miettimään suomennosratkaisuja:

"Uimarannan pysäköintialue on kuin pätsi. Nousen autosta hiekkaiselle asfaltille ja kiljahdan. 'Perkeleen perseensuti.' Hyppään takaisin Saabiin. 'Jalkapohjista taisi palaa iho.'"

Perkeleen perseensuti? - Hieman erikoinen ratkaisu tässä kohdin. Jäin melko pitkäksi aikaa toisaalta miettimään, mitäköhän tämä on ollut alkukielellä, toisaalta miettimään, tulisiko tällaisessa tilanteessa huudahdettua tuolla yhdistelmällä (jos tyylivalinnan pohtiminen sivuutetaan).

Jotkin romaanin juonikuviot, kuten sukupolvissa toistuva insestikokemus, tulevat vähän yllättäen.

Paperipalatsissa on siis sinänsä perusteltuja elementtejä niin tyylin, sisältöjen kuin juonen ja miljöönkin kannalta, mutta kuuluvatko kaikki elementit samaan teokseen - siitä en niinkään vakuuttunut.

Jen Beagin: Viileä vaalea

Otava 2023. Alkuteos Big Swiss. Suom. Maria Lyytinen. Storytelin äänikirja, 14 h 34 min.

Lukukokemukseni ytimessä Jen Beaginin romaanista Viileä vaalea oli tunne siitä, että tämä on amerikkalainen tarina. Romaanin päähenkilö on Greta, varhaiskeski-ikäinen nainen, joka vaikuttaa elämän ajelehtijalta. Hän on muuttanut uuteen kaupunkiin, ystävänsä Samanthan taloon, ja aloittaa uudessa työssä Om-nimisen terapeutin terapiaistuntojen litteroijana. 

Terapiaistuntojen litteroiminen avaa Gretalle aivan uuden näkökulman kaupunkilaisiin - vaikka hän saa tietää terapiassa käyvästä vain nimikirjaimet, äänistä tulle hänelle tuttuja ja hän tunnistaa terapia-asiakkaita kaupungilla. 

Greta ihastuu terapia-asiakkaista naiseen, jota hän kutsuu Big Swissiksi. He tapaavat koirapuistossa ja aloittavat suhteen. Suhteen dynamiikka on outo ja rakentuu valheen varaan: Greta tietää terapiaistuntojen litterointien kautta Big Swissistä enemmän kuin mitä tämä kertoo Gretalle itsestään, ja Gretan on myös kehitettävä itsestään valeidentiteetti nimeä myöten Big Swissille, jottei jäisi kiinni siitä, että on terapiaistuntojen litteroija.

Romaanin kerronta koostuu toisaalta terapiaistunnoista (eli kuulostaa näytelmädialogilta: sanotaan, kuka puhuu, ja sen jälkeen repliikki; välissä saattaa olla litteroija-Gretan kommentteja), toisaalta tavanomaisesta kerronnasta. Juonessa on absurdin oloisia sisältöjä. Esimerkiksi Gretan ja Sabinan elämä Sabinan 1700-lukuisessa talossa on varsin boheemia: Sabina myy pilveä, keittiössä on mehiläispesä, jossain vaiheessa pihaan hankitaan miniaaseja. 

Romaanissa on joitakin oivalluksia nykykulttuurista ja -yhteiskunnasta, esimerkiksi terapiakulttuurista ja traumapuheesta. Gretan ja Sabinan boheemi elämä tuo mukaan humoristisia käänteitä. Amerikkalaisuuden kokemusta romaaniin mielestäni rakentaa se, että jostakin syystä olen viime aikoina alkanut kiinnittää tarinoissa huomiota siihen, jos ne kuvaavat elämää valtiossa, joka ei ole hyvinvointivaltio. Viileä vaalea on ehdottomasti tällainen romaani. 

Greta on omillaan tai ystäviensä ja satunnaisesti muiden ihmisten varassa. Raha on ansaittava elantonsa eteen itse. Kun Gretan koira tarvitsee lääkäriä, eläinlääkärin voi tilata kotiin, mutta lasku on suuri. Greta ei itse tajua sitä: kun hänen ystävänsä eläinlääkärin lähtiessä sujauttaa tälle shekin, Greta luulee kyseessä olevan puhelinnumeron antamisen ja treffien sopimisen. Jos ihminen joutuu sairaalaan, se maksaa. Sabinan ja Gretan talo on tavallaan vahna ja hieno, mutta sen tarkempi kuvaus välittää kuvan lähes asuinkelvottomasta rötisköstä: keskuslämmitystä tai eristystä ei ole, joten talvella ollaan kaminan ja hiustenkuivaajan varassa. Verhoissa talvehtii luteita. Keittiön mehiläispesän valtaavat toukat. Valtavassa maassa voi kyllä muuttaa sen äärestä toiseen ihan milloin huvittaa eikä sitä kukaan vahtaa, mutta kukaan tai mikään taho ei myöskään auta. Gretakin tuntuu saapuneen uuteen kaupunkiin suunnilleen reppu selässä ja siinäpä se. 

Viileä vaalea on ristiriitainen ja kiinnostavakin romaani, mutta erityistä klassikkoainesta en romaanissa aisti.

Jukka Lindström: Stand upin deadline @ Kapsäkki, Helsinki

Stand upin katsominen todennäköisesti piristää, niin tälläkin kertaa. Jukka Lindströmin Stand upin deadline -esityksessä musiikkiteatteri Kapsäkissä oli kaksi vierailevaa koomikkoa, joita Lindström hostasi ensimmäisellä puoliajalla, ja toinen puoliaika oli Lindströmin omaa showta.

Käsiohjelman mukaan tässä konseptissa Lindström työstää vuoden 2024 show'taan, eli yleisö on koekaniinin roolissa ja vitsejä hiotaan vielä. Itseäni naurattivat autenttisimmin keski-iän kriisillä vitsailevat jutut.