maanantai 24. huhtikuuta 2023

Benjamin Labatut: Maailman kauhea vihreys

 


Tammi 2023. Alkuteus Un verdor terrible. Suom. Antero Tiittula. Nextoryn äänikirja, 5 h 55 min.

Benjamin Labatutin Maailman kauhea vihreys kuuluu niihin romaaneihin, joita on miellyttävää kuunnella mutta jotka sopisivat varmastikin paremmin nautittaviksi luettuina kuin kuunneltavina kirjoina.

Romaanissa liikutaan 1900-luvulla ja seurataan tunnettuja tiedemiehiä, heidän keksintöjensä ja oivalluksiensa syntyä ja niiden seurauksia. Romaani on osittain faktaa ja osittain fiktiota - missä määrin mitäkin, on ainakaan minun lukijana mahdotonta luonnontieteellisen tietämykseni pohjalta sanoa, mutta uskoisin suuntaviivojen menevän niin, että tiede on tiedettä ja tuntemusten, ajatusten ja houreiden kuvaus puolestaan fiktiota.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Platonin Akatemia XXVII

27. Platonin Akatemia järjestettiin Kallio-Kuninkalan kartanossa Järvenpäässä teemanaan Mielen tilassa.

Avajaisissa kuultiin upeaa sellomusiikkia Olga Chistiakovalta ja paneelikeskustelussa keskusteltiin otsikolla "Tästä haluaisin puhua". Panelisteja puhututti eniten tekoäly, unelmointi ja tekoälyn vaikutus työelämään.

Työpajoissa käsiteltiin muun muassa Afrikan konflikteja, luovuutta ja rohkeutta, Platonin kappaleita, avaruuden ja ajan suhteellisuutta ja pakopelin muodossa Aleksis Kiveä ja mielenterveyttä.

torstai 13. huhtikuuta 2023

Sultanaatti @ Vallilan Kansallisteatteri, Helsinki

Laura Ruohosen 30-vuotisjuhlanäytelmä Sultanaatti ei saanut kovin kehuvaa arviota Hesarissa, mutta en ymmärrä miksi. Näytelmä on hienosti rytmitetty, hauska, teräväkielinen - näyttelijäntyö on oivallista ja lavastus oivaltava. 

Sultanaatti on satumais-fiktiivinen näytelmä, jolla on historiallinen pohja ja johon on rakennettu anakronismeja, joiden olemassaolo tehdään näkyväski mutta joita ei alleviivata. Tapahtumat sijoittuvat Osmanien valtakuntaan 1500-luvulle, Suleiman I Suuren - näytelmässä tuttavallisesti Supiksi kutsutun - valtakaudelle. 

Näytelmän alussa Supilla on tylsää. Häntä ahdistaa makoilla pehmuistetuilla tyynyillä palatsissaan ja hänestä tuntuu, ettei maailma ole sellainen kuin hän haluaisi eivätkä hänen toiveensa toteudu. Toiveiden toteutumattomuus tuodaan näytelmässä toistuvasti esiin sillä, että Supi haluaisi kupin kahvia, mutta syystä tai toisesta hän ei tainnut kertaakaan päästä nauttimaan kahvikupposesta näytelmän aikana.

Itse asiassa katsojat johdatellaan näytelmän tarinan pariin aivan toisella tavalla kuin äsken kerroin. Nimittäin valojen sammuttua näyttämölle kurottelee ensin käsi, sitten jalka ja lopulta kokonainen ihminen - venetsialainen vakooja. Venetsialaisen vakoojan tehtävä Sultanaatissa on vähän samanlainen kuin kuoron tehtävä antiikin näytelmissä: hän kertoo katsojille muista henkilöistä ja yhteiskunnasta, kommentoi tapahtumia ja kuljettaa juonta eteenpäin. Neljättä seinää Sultanaatissa ei monesti rikota, mutta alussa venetsialainen vakooja esittää kysymyksen: Tuossa on ovi sultanaattiin, mitäs sanotte, mennäänkö sisään? Venetsialainen vakooja tuo Sultanaattiin postmodernismille tyypillisen merkitysten pakenevuuden ja se tehdään selväksi paitsi tasaisin välijoin pitkin tarinaa, myös heti alussa: Kun vakooja on avaamassa ovea ja johdattamassa yleisöä sultanaatin maailmaan, ovi katoaa. Vakoojan ei auta kuin tuhahtaa että jahas, no mennään sitten toista kautta.

Sultanaatin tulkinta muuttuu erilaiseksi riippuen siitä, nimeääkö päähenkilöksi Supin van Rossan. Rossan hahmo saapuu näytelmän alkupuolella lavalle vähän samaan tapaan kuin venetsialainen vakooja, nimittäin raaja kerrallaan. Sulttaanin hovissa oleva kesy karhu on syödä Rossan, mutta tämä pelastuu tai pelastetaan karhun syleilystä. 

Jo heti ensikohtaaminen Supi-sulttaanin ja Rossan (joka on mikä? karannut orja? huijari? sivistynyt nainen? spekulaatioita pyöritellään hovissa villisti, mutta varmaa vastausta ei saada) välillä säkenöi. Rossa hurmaa Supin, jota kyyninen visiiri koettaa saada vakuuttuneeksi naisten petollisuudesta. Se, mitä Rossa puolestaan tuntee Supia kohtaan, jää monien tulkintojen varaan. Onko Rossa kiipijä? Manipulaattori? Vallanhimoinen? Rakastunut - sillä tavoin kuin läpeensä epätasa-arvoisessa maailmassa ja yhteiskunnassa voi tai kannattaa olla?

Supin ja Rossan suhde alkaa kehittyä, ja Rossalla on myös paljon ideoita valtakunnan kehittämiseksi, mistä hovin muu väki, etunenässä visiiri, eivät pidä yhtään - toisaalta siksi, että Rossa on nainen ja naisista on vain ongelmia, toisaalta siksi, että Rossan vallan kasvaminen nakertaa heidän omaa valtaansa.

Sultanaatin teemoja ovat tasa-arvo, valta ja hallitseminen. Teemoja käsitellään huumorin ja kärjistysten avulla, mistä johtuen näytelmä ei lainkaan sorru saarnaavuuteen, mikä on poikkeuksellista. Katsoja pääsee nauramaan yhteiskunnan ja yksilöiden narrimaisuuksille moneen kertaan, ja kuitenkin samalla pohtimaan sitä, kuinka vähän asiat syvimmiltään sadoissa vuosissa muuttuvat.

Sultanaatti oli ensimmäinen kerta, kun kävin Kansallisteatterin Pienen näyttämön väistötiloissa Vallilan Konepajan alueella. Tilaratkaisu oli viehättävä: tiloissa oli sekä rouheutta että onnistunut, kaunis sisustus. Ainoa miinus oli se, että narikka oli itsepalvelunarikka, jota ei varsinaisesti vartioitu esityksen aikana. Muutoin pidin tiloista erittäin paljon, enkä ainakaan äkkiseltään jäänyt kaipaamaan Pienen näyttämön tiloja laisinkaan. Jos Kansallisteatteri jossakin vaiheessa muuttaa takaisin vanhoihin tiloihinsa remontoinnin jälkeen, jonkin muun teatterin tai klubin kannattaisi vahtia silmä tarkkana näiden tilojen vapautumista.