Duncan Macmillanin kirjoittama ja Kansallisteatterin Willensauna-näyttämölle Mari Lehtosen ja Ilja Peltosen ohjaama näytelmä Kaikki hienot jutut käsittelee rankkoja teemoja. Keskiössä on (äidin) mielenterveysongelmat ja itsetuhoisuus.
Kaikki hienot jutut on yhden näyttelijän (Ilja Peltonen) show, joka muuntuu kerrasta kertaan. Willensaunaan on rakennettu intiimi ja pelkistetty tila, jossa tarina etenee. Näytelmä on kasvutarina, ja sen päähenkilö on alussa 7-vuotias poika. Yleisö pääsee seuraamaan pojan kasvua pojasta mieheksi. Näytelmässä käydään läpi lapsuutta ja nuoruutta ongelmineen ja iloineen, joista suurin osa on vahvasti samastuttavia, vaikka näytelmän päähenkilö joutuukin kantamaan myös sellaisia murheita ja taakkoja, joita meille kaikille ei ole annettu.
Kaikki hienot jutut on helposti lähestysttävää ja koskettavaa teatteria, joka puhuu tärkeistä aiheista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste improvisaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste improvisaatio. Näytä kaikki tekstit
torstai 31. lokakuuta 2019
perjantai 9. toukokuuta 2014
Platonin Akatemia XVIII
Kahdeksastoista Platonin Akatemia järjestettiin poikkeuksellisen viileässä säässä Kallio-Kuninkalan kartanossa Järvenpäässä ja sen teemana oli Suuret tunteet. Teemavalinta oli kerrassaan onnistunut, sillä ohjelma valotti sitä monipuolisesti eri suunnilta ja ohjelmassa oli runsaasti taidetta, niin kokemisen kuin tekemisenkin kautta.
Tapahtuman avasivat musiikkiesityksillään Frederike Hoffman (Alkusoitto) ja Valter Aikio (Halleluja). Sen jälkeen kirjailija ja filosofi Jukka Laajarinne alusti Tove Janssonista ja suurista tunteista. Laajarinne tunnusti kykenevänsä samastumaan Tove Janssonin kyllästymiseen Muumi-hahmoihin, ilmeisesti hän on saanut puhua muumeista enemmän kuin tarpeeksi, mutta onneksi kyllästyminen ei kuulunut alustuksen sisällössä, joka oli mielenkiintoinen. Laajarinne luki erinäisiä näytteitä Muumi-kirjoista, ja lähti kohti tunteita ja filosofiaa lukunäytteiden analyysilla ja tulkinnalla. Laajarinteen lähestymistapa havainnollisti osuvasti myös sitä, kuinka kirjallisuuden lukemisen (lue: analyysin ja tulkinnan) taidot liittyvät todellisuuden lukemisen taitoihin - ymmärrys liittyy ymmärrykseen.
Työpajoissa sekä aamu- että iltapäivällä oli tarjolla taidetta ja tekemistä kokeellisen taiteen Painajaiset-pajassa ja improvisaatioryhmässä. Filosofisempaa sisältöä edustivat puolestaan muun muassa alustukset ja keskustelut uskonnollisesta fundalismista, Philosoton-metodista, onnellisuuden psykologiasta, mystiikan traditiosta ja luonnontieteen ja matematiikan kehityshistoriasta filosofian näkökulmasta.
Leonora-salissa näytettiin upeita ja oivaltavia nuorten tekemiä lyhytelokuvia (Pertti, Pelko, Ylpeydestä vihaan - 37 tunnetta, This is your life - Aleksis Kivi) ja järjestettiin konsertti.
Taas kerran - hieno ja onnistunut kulttuuritapahtuma!
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Katriinamiesklubi @ Kustaa Vaasa, Helsinki
Guggenheim projektz
Guggenheim projektz on yksi sympaattisimmista kokoonpanoista, joita olen kuullut, johtuen toisaalta käytetyistä instrumenteista (kitara ja monisointinen Casio, osin jopa kaksi), toisaalta kappaleiden naivismista ja lopulta ihan soittajista itsestään - Guggenheim projektzia on yksinkertaisesti kivaa katsoa ja vielä kivempaa kuunnella.
Katriinamies
Katriinamies, joka on antanut nimensä koko klubille, oli minulle sekä duona että ideana uusi tuttavuus, jonka kohtaamista suosittelen lämpimästi! Katriinamies on improvisaatioduo. Samaan tapaan kuin improvisaatioteatterissa, duo kysyy yleisöltä kappaleidensa aiheet ja tyylilajit ja toteuttaa ideat samantien. Mukana oli myös alle puolen minuutin pikakappaleita sekä klassinen improtehtävä "ei", jossa aina, kun yleisö huutaa ei, improajat vaihtavat tarinan, tässä tapauksessa kappaleen, suuntaa.
Tänä iltana Kustaa Vaasassa kuultiin muun muassa siitä, että ei kannata dokata Leijonien kanssa (minkä Arhinmäkikin tietää), presidentti saa kokea olevansa työväen presidentti kerran vuodessa - vappuna, paska talvi ja ihan huippuhittinä Päivi-ongelma: Muilla on ehkä päihdeongelma mutta mulla on Päivi-ongelma (tyypillisesti aina A2-iltojen jälkeen), johon lääkkeeksi auttaa mahdollisesti tiskiltä tilattu Jallu, jota ei ole myymässä Päivi.
En ole aikoihin nauranut niin kuin Katriinamiehen keikalla. Katriinamiesklubia järjestetään Kustaa Vaasassa ilmeisesti aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina; täytyypä laittaa kalenteriin.
Valmistusvirhe
Valmistusvirheen kokoonpano oli osin sama kuin Guggenheim projektzin, mutta siinä missä Guggenheim projektz soitti varsin naivistiseen tyyliin ja usein myös leikillisesti, Valmistusvirhe oli vakavampaa materiaalia. Valmistusvirhe soitti iskelmällistä rockia, joka oli minun makuuni hieman liian iskelmällistä. Mutta loistavaa, lavalla oli läskibasso!
Valmisturvirheen musiikkiin voi tutustua myös Spotifyssä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

