Teos 2011. Suom. Markku Mannila. 390 s.
Romantiikan ajan kirjalijan E. T. A. Hoffmanin (1776-1822) novelleja on julkaistu suomennoskokoelmassa Yökappaleita. Kokoelma koostuu kahdeksasta kertomuksesta. Tyypillisesti kertomuksissa kummittelee tai tapahtuu muita yliluonnollisia asioita, jotka aiheuttavat henkilöhahmoille kauhun kokemuksia. Myös rakkaus on tyypillinen novellien teema, ja muutamassa novellissa käsitellään kiinnostavalla tavalla ihmisyyden ja robottiuden rajaa.
Kokoelman avaa kertomus nimeltä Nukuttaja, jossa siinäkin keskiössä on hullu rakkaus - jota tosin taustoitetaan rakastuneen nuoren miehen, Nathanaelin, traumaattisella lapsuudenkokemuksella kauhistuttavasta Nukuttaja-nimisestä hahmosta, joka on langettanut varjonsa itse asiassa Nathanaelin koko elämän ylle.
Nathanael tuntuu novellissa edustavan romantiikalle tyypillistä syvästi kokevaa ja tuntevaa hahmoa, joka asetetaan vastakkain Clara-rakastetun edustaman maanläheisyyden ja järjen kanssa. Tunteissaan syvällä vellova Nathanael kokee Claran maanläheisyyden kylmänä ja tunteettomana, minkä kiteyttää osuvasti seuraavan katkelman viimeinen lausahdus:
"Vasta silloin Nathanael muisti, että hänellä oli taskussaan runo, jonka hän oli aikonut lukea Claralle. Hän otti sivut esiin ja alkoi lukea. Clara odotti kuulevansa jotain tavanomaisen pitkästyttävää, mukautui siihne, otti kutimensa ja ryhtyi kutomaan. Mutta kun synkeitä pilviä alkoi taas nousta esiin yhä mustempina ja mustempina, hän laski kutimensa syliin ja tuijotti Nathanaelia hievahtamatta silmiin. Tämä tempautui runonsa vietäväksi, sisäinen palo värjäsi hänen poskensa tulipunaisiksi ja hänen silmänsä kyyneltyivät. - Lopetettuaan vihdoin hän huohotti täysin uupuneena, tarttui Claran käteen ja vaikersi lohduttomasti: 'Voi Clara - Clara!' - Clara painoi hänet hellästi poveaan vasten ja sanoi hiljaa, mutta hyvin painokkaasti ja vakavasti: 'Nathanael - oma rakas Nathanael! - Heitä tuo hullu ja järjetön, mieletön satu tuleen.' Silloin Nathanael hypähti närkästyneenä pystyyn, työnsi Claran luotaan ja huusi: 'Senkin eloton, kirottu automaatti!'"
Nukuttaja-novellin lopussa selviää, mikä koituu Claran, mikä Nathanaelin kohtaloksi: miten käy järjen äänelle, miten hulluutta hipovalle syvälle tuntemiselle.
Yökappaleita on jaettu kahteen osioon, ja toisen osion aloittaa novelli Autio talo. Myös tässä novellissa käydään hulluuden rajoilla ja tarkastellaan hullaantuvan rakkauden aiheuttamaa riippuvuutta, joka ilmenee lähes mielisairautena. Päähenkilö, nuori mies, ostaa taskupeilin epäilyttävältä kauppiaalta, katsahtaa peiliin puistonpenkillä istuessaan, ja huomaa peilin kautta näkevänsä penkin takana olevan autiotalon ikkunassa mitä ihanimman naisen. Päähenkilö tulee riippuvaiseksi tästä heijastuksesta ja hänestä tuntuu, ettei hän voi elää ilman tuota ihanaa naista. Riippuvuus alkaa painaa häntä, ja hän hakeutuu lääkärin vastaanotolle. Lääkärin neuvo siihen, miten tästä hullaantuneesta rakkaudesta voi irtautua, on seuraava:
"Jättäkää taskupeilinne tänne minulle, paneutukaa päättäväisesti johonkin sellaiseen työhön, joka vaatii teiltä henkisiä ponnistuksia, pysytelkää poissa puistokadulta, aloittakaa työt heti aamusta ja jatkakaa niitä niin kauan kuin pystytte, mutta käykää sitten kunnon kävelyllä ja hakeutukaa sen jälkeen toisten seuraan, ystävienne jotka ovat kaivanneet teitä niin pitkään. Syökää ravitsevaa ruokaa ja juokaa vahvaa väkevää viiniä."
Neuvo vaikuttaa edelleenkin varsin pätevältä!
Nuorukaisen hullusta rakkaudesta keskustellaan myös iltaisessa juhlanvietossa, jossa keskusteluun ottaa osaa monen alan asiantuntijoita. Erään lääketietelijän kommentti yliluonnollisia asioita käsittelevään keskusteluun on seuraavanlainen:
"- - ei aika voi vanheta, eikä koskaan ole ollut typerää aikaa, ellemme me halua nimittää typeräksi vaikkapa sellaista aikaa,jolloin ihmiset uskaltavat ryhtyä ajattelemaan, ja niin muodoin myös tätä omaa aikaamme."
Novellin päähenkilö ei tietenkään pääse hullaantumisestaan eroon noin vain, vaan hän haluaa pelata korttinsa loppuun saakka, ja mitä kaikkea talosta ja naisesta sitten paljastuukaan - ja millaiseen vaaraan nuorukainen ajautuukaan!
Hoffmanin novellit ovat nykylukijan näkökulmasta varsin polveilevaa tekstiä, mutta romantiikan tyyli välittyy niistä hienolla tavalla. Ne myös johdattelevat lukijan täysin erilaiseen maailmaan, jossa kuitenkin on pohjimmiltaan hyvin paljon samaa kuin nykyisessä maailmassamme.
