keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin


 

"Bror kuoli ja jätti minut yksin."

Alkuteos Sen for jag hem, 2020. Suom. Outi Menna. Tammi, 2022. 304 s. Nextoryn e-kirja.

Sitten menin kotiin on Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogian päätösosa. Aiemmat osa ovat Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen. Romaanin keskeisiä teemoja ovat kuolema ja siihen liittyvä luopuminen ja kasvaminen, ja kasvaminen myös taiteilijaksi kasvamisen mielessä. Jo aiemmissa osisssa moni henkilö kuolee (ja tyypillisesti väkivaltaisesti), mutta Sitten menin kotiin -romaanin kuolemat ovat Janalle merkityksellisempiä. Myös se, että Jana muotoilee savesta omaa "juoppoarmeijaansa", todaan esiin aiemmissa osissa, mutta päätösosassa taiteilijuus nousee keskiöön.

Romaani alkaa siitä, kun Janan kasoisveli Bror kuolee - mikä tehdään selväski jo romaanin aloitusvirkeessä. Päätösosa alkaa siis täsmälleen siitä hetkestä, johon sarjan toinen osa jounikoukkumaisesti päättyy. Jana kokee syyllisyyttä veljensä kuolemasta. Romaanissa kuvaillaan oivallisesti Janan tapaa koettaa vältellä syyllisyysajatuksiaan:

"Lankapuhelin soi ja kännykkään oli soitettu ja minä avasin kuulosuojaimista radion ja kuuntelin säätiedotusta. Ei sillä että sää olisi kiinnostanut minua erityisemmin. Tulkoon mitä tuli. Halusin kuulla säätiedotuksen lukijan äänen. Mennä naimisiin sen kanssa. Nussia sen kanssa. Antaa sen täyttää ajatukseni pohjoisen ja luoteen välisillä ilmavirtauksilla ja tuulivaroituksilla jättämättä tilaa sisäisille äänilleni." 

Janan elämää leimaavat vahvat, alistavat miehet. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi häntä lapsena seksuaalisesti hyväksikäyttänyt taatto ja samaa voisi sanoa myös kotikylien ristihuulisesta taiteilijasta, jonka kanssa Janalla on jonkinlainen rakkaussuhde (tai riippuvuussuhde, miten sitä nyt tarkastelee). Tähän jatkumoon tuodaan trilogian päätösosassa Janan nuoruudessa ollut suhde Steven-nimiseen mieheen, joka vaikuttaa hyvin Amerikan psyko -henkiseltä hahmolta. Romaanin Stevenistä kertovissa jaksoissa tehdään näkyväksi Janan elämän selviytymisstrategia - paeta, jähmettyä tai tappaa kuin vauhko eläin, mikä toimintamalli nyt mihinkin tilanteeseen parhaiten sopii:

"Minä olin hänen otteessaan lujasti kuin taaton käsi talikonvarressa. Vaikka näin selvästi historian toistuvan pysyin passiivisena. Se oli minun henkiinjäämisstrategiani. Kärsivällisyyden olin oppinut jo lapsena. Samoin kuin sen että aina piti olla askel edellä."

Jana ei sovi maalla vallitsevaan yksioikoiseen jaotteluun siitä, mitkä ovat miehen ja naisen roolit. Hän haastaa niitä toisaalta taiteilijuudellaan, toisaalta tekemällä niitä asioita, joita perinteisesti pidetään miehisinä - esimerkiksi metsästäminen. Tämä koetaan osin uhkaksi: "Kun Stig tarjosi asetta lainaksi vastasin kyllä. Perandersin ilme ei ollut tyytyväinen. Naamasta paistoi mitä mieltä hän oli naisista metsällä. Metsästys kiristyshihnat ja perävaunun peruuttaminen olivat miesten viimeinen linnake. Eikä hän aikonut antaa sen sortua."

Janan kohtaloa suuntaava kohtaaminen trilogian päätösosassa tapahtuu saarella, jolla asuu alkoholisoitunut, erakoitunut kivenveistäjä-taiteilija. Jana kokee pakottavaa tarvetta kohdata taiteilija, sillä hän ajattelee taiteilijalla olevan vastaus johonkin. Jana lähtee saareen - ja kuten olettaa saattaa, nousee myrsky, ja hän joutuu jäämään saareen pidemmäksi aikaa epävakaan, alkoholisoituneen Mikkelin kanssa. Tapahtumia voi toki lukea myös symbolisella tasolla siten, että Jana joutuu kohtaamaan oman taiteilijuutensa, mikä hänen on tehtävä, mikäli hän aikoo todella tulla taiteilijaksi. Vaativa ja äkkiväärä Mikkel opastaa Janaa kivenveiston maailmaan, mikä on Janan taiteilijuuden kehittymisen kannalta merkittävä askel. Mikkelissä on jotain samaa kuin kaikissa Janan elämän miehissä, ja Mikkelin hahmon kautta Jana tuntuu kovena jonkinlaisen vapauttavan, symbolisen isänmurhan, jonka tapahduttua hän vapautuu ja kykenee kasvamaan taiteilijana. Mikkel antaa Janalle näkemystä taiteen tekemiseen:

"Yksinkertaista. Älä yritä kopioida. Kuvaa tunnetta tai ajatusta. Älä henkilöä. Sinä olet maailman luoja."

Jana Kippo -trilogia on groteski, suoraviivainen ja yllättävä teossarja täynnä mustaa huumoria. Kerronnan kieli on hyvin omaperäistä ja luo sarjaan aivan omanlaisensa maailman. Vaikka todellisuus, jossa Jana elää, on hyvin ankara ja täynnä vastoinkäymisiä, Sitten menin kotiin jättää kuitenkin lukijalle katharttisen olon siitä, että monenlaisissa todellisuuksissa voi elää ja elämässä tapahtuneiden asioiden kanssa voi tulla toimeen - ja kehittyä ihmisenä niistä huolimatta siihen suuntaan, joka oma suunta on.

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Vaellus @ Ryhmäteatteri, Helsinki

Anna Krogeruksen kirjoittama ja Laura Jäntin ohjaama näytelmä Vaellus Ryhmäteatterissa on sillä tavoin erilainen näytelmä, että se keskittyy hyödyntämään näytelmäilmaisun perinteisiä keinoja ja saa katsojat pauloihinsa silkalla läsnäololla. Mukana ei ole videotehosteita, neljännen seinän rikkomista tai jonglöörausta, ja se tuntuu yllättävän freesiltä.

Vaelluksessa seurakunnan työntekijät ja ulkopuolinen (yt-)konsultti ovat lähteneet Lappiin vaeltamaan, ja jokaisella heistä on erilaiset odotukset siitä, miksi vaeltamassa ollaan ja mitä vaeltaminen oikein tarkoittaa. Erämaassa henkilöhahmojen väliset suhteet ja kunkin hahmon sisäinen dynamiikka tulee näkyväksi. Jokaisessa hahmossa on enemmän kuin miltä alkuasetelman perusteella näyttää, ja jokaisessa on sekä tragiikkaa että komiikkaa. 

Ne hetket, jolloin näytelmässä lauletaan, ovat perusteltuja ja niistä muodostuu koskettavia.

Vaellus näyttää nykyajan ongelmien naurettavuuden ja samalla sen haavoittuvuuden, joka meissä jokaisessa pinnan alla on.