maanantai 20. syyskuuta 2021

Jaron Lanier: 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt

 

S&S 2019. Suom. Kirsimarja Tielinen. Nextory 4 h 32 min.

Jaron Lanierin pamfletti 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt on hämmentävä kirja. Kirja on kirjoitettu provosoivalla otteella, kuten nimestäkin näkee, ja se piirtää esiin kiinnostavan ja varsin perustellun kuvan nykydystopiasta ja siitä, kuinka sosiaalinen media on vaikuttanut maailmaan. Eritoten somen ansaintamallia ja liiketoimintaideaa Larier käsittelee perustellusti ja varsin perusteellisesti, ja se on teoksen vahvinta ja uskottavinta antia. Monin paikoin tuntuu kuitenkin siltä, että provosoiva tyyli toisaalta syö uskottavuutta ja toisaalta argumentit ovat paikoin löyhästi perusteltuja tai osin omituisenkin oloisia, kuten valeuutisen määritelmä tässä teoksessa.

Teoksen loppuhuipentuma, jossa sosiaalisen median koneisto - jonka Lanier nimeää Sumuttimeksi - kuvataan uskonnoksi, on todella kärjistävä, mutta se lopulta on teoksen perustelluinta antia. Lanier kertoo Googlen toimista sen eteen, että elämä jatkuisi Googlessa kuoleman jälkeen - Googlella nimittäin on projekti, jossa tutkitaan tietoisuuden tallentamista pilveen. Samassa yhteydessä kerrotaan Googlen ja Facebookin linjauksista, kuinka kyseisten palveluiden on tarkoitus tuottaa merkitystä ja tavoitteellisuutta ihmisten elämään. Tämä kaikki kieltämättä on uskontojen ydinaluetta ja -kuvastoa.

Osittaisista heikkouksistaan huolimatta 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt on ajattelemisen aihetta antavaa luettavaa.

torstai 16. syyskuuta 2021

Suvi Ratinen: Matkaystävä

 


Otava 2019. Nextory 10 h 58 min.

Suvi Ratisen romaani Matkaystävä on hieno kuvaus ulkopuolisuudesta. Romaanin päähenkilö kasvaa lestadiolaisperheessä, ja romaanin alkupuoli keskittyy kuvaamaan hänen lapsuuttaan ja lestadiolaisuutta. Kuvaus on elävä kurkistusikkuna itselleni täysin vieraaseen kulttuuriin ja tapoihin. 

Matkaystävässä on kaksi aikatasoa: päähenkilön lapsuus 80-luvulla ja nuori aikuisuus 2000-luvulla. Dekkarimaista jännitettä romaaniin on kirjoitettu sillä, että vuoden 2006 aikatasolla päähenkilö saa kuulla luokkatoverinsa Markon, joka myös on lestadiolainen, katoamisesta. Markon katoamisen myötä menneisyys kiertyy mukaan nykyhetkeen ja saa lopulta aikatasot sulamaan yhteen.

Lukioikäisenä päähenkilössä kyspyy päätös siitä, että hän ei enää ole uskossa, ja hän alkaa kerätä pääomaa - niin rahaa kuin henkistä kanttiakin - irtautuakseen yhteisöstä. Hän tietää, ettei se ole helppoa.

Romaanin loppupuoli keskittyy kuvaamaan uuden elämän aloittamista tyhjästä, ilman tietoa "maailman menosta" ja ilman varsinaista tukiverkkoa. Siinä missä lapsuuskuvauksista välittyy lestadiolaiskulttuuri, nuoruuskuvauksen hienous on valtava ulkopuolisuusen kokemuksen sanallistaminen, yritys olla "ihan tavallinen suomalainen" - ja samalla tahto salata lestadiolainen menneisyys, sillä se paljastuessaan aiheuttaa liikaa kysymyksiä. 

Päähenkilö "yrittää ymmärtää" kovasti kaikkea maailmassa näkemäänsä ja kokemaansa, ja sitä takamatkaa, jolta hän kulttuurisen tietonsa kanssa lähtee liikkeelle, konkretisoi hienosti esimerkiksi se, että hän menee kirjastoon lukemaan Trivial Pursuitin pinkkejä kysymyksiä ja vastauksia, jotta tietäisi populaarikulttuurista edes jotain. Populaarikulttuuri ja kaikki muu lestadiolaisuudessa kielletty on kuitenkin niin valtava massa, että on mahdotonta ottaa sitä kaikkea haltuun ja osata erottaa olennainen epäolennaisesta, koska aina tulee yllätetyksi siitä, ettei tiedäkään tai osaakaan jotain.

Uuden, maallisen kulttuurin ja elämän opetteleminen näyttäytyy todella raskaana, varsinkin, kun samalla pitää tiukasti pyrkiä salaamaan se, miksi ei tiedä "mistään mitään" ja mikä oma menneisyys on.

Matkaystävä ei anna helppoja vastauksia siihen, millaista elämää pitäisi elää tai mitkä voisivat olla oikeita ratkaisuja. Siinä missä päähenkilö on jättänyt lestadiolaisuuden taakseen, mikään muukaan ideologia ei näyttäydy sen parempana vaihtoehtona. Eräässä kohdin romaania päähenkilö toteaakin, ettei pysty enää uskomaan oikeassa olemiseen. Tämä on oivallus, mutta tällainen oivallus myös jättää tyhjän päälle. Päähenkilö ei pysty olemaan "oma itsensä" (mitä käsitettä romaanissa myös kritisoidaan - mitä se oikein tarkoittaa?) missään seurassa tai ympäristössä, ja vaikka lestadiolaisseurakunta muistuttaakin häntä siitä, että aina voi palata, paluun mahdollisuus näyttää sekin vaikealta, sillä toisaalta lestadiolaisyhteisökin on muuttunut siinä missä päähenkilökin - ja kun kerran on lakannut uskomasta oikeassa olemiseen, miten paluu olisi mahdollinen?

Matkaystävä on taitavasti kirjoitettu romaani, joka käsittelee johonkin kuulumisen, hyväksynnän, rakkauden ja uskonnon teemoja ristivalottaen niitä kaikkia ja kysyy kysymyksen, mitä käy niille ihmisille, jotka ovat menettäneet menneisyytensä ja eivät voi enää palata siihen, mutta eivät oikein voi kuulua minnekään muuallekaan.

perjantai 10. syyskuuta 2021

Elmer Diktonius: Janne Kuutio. Puupiirros sanoin.

Tammi 1969. "Tekijän muovailema suomenkielinen laitos." Ruotsinkielinen alkuteos Janne Kubik, 1932.

Elmer Diktoniuksen romaani Janne Kuutio on ollut alitajuisella lukulistallani jo vuosia, ja vihdoin se tuli luettua. Vaikka tiesin romaanista jonkin verra etukäteen, lukukokemus yllätti. Diktoniushan on Suomen Alfred Döblin ja Janne Kuutio Suomen Berlin Alexanderplatz! Berlin Alexanderplatz on julkaistu vuonna 1929 ja sen suomennos ilmestyi "vasta viisikymmentä vuotta alkuteoksen jälkeen", joten tarvittaisiin enemmän asiantuntemusta sanomaan, tunsiko Diktonius tätä teosta kirjoittaessaan Janne Kuutiota.

Berlin Alexanderplatzin päähenkilö on Franz Biberkopf, joka "haluaa elämältään muutakin kuin voileipiä" - mies vapautuu vankilasta ja lähtee elämään elämäänsä värikkääseen Berliiniin. Romaanin kieli on hyvin ekspressionistista ja tajunnanvirta, Franzin kokemus sekä Berliini välittyvät elävästi. Ja juuri samoja piirteitä on Janne Kuutiossa! Romaanin nimeä on täsmennetty "puupiirrokseksi sanoin", ja tämä kuvaa oivasti niin romaanin rakennetta kuin päähenkilöäkin. Romaani koostuu luvuista, jotka valottavat Janne Kuution keskeisiä elämänvaiheita, ja aukot sekä luvuissa että lukujen välissä jäävät lukijan täytettäviksi. Ekspressionistinen kuvaus tässäkin romaanissa on vahvaa, ja sen avulla vuosisadan alkupuolen maailma välittyy hyvin elävästi, ehkäpä elävämmin kuin realistisissa kuvauksissa. Esimerkiksi tästä voisi ottaa katkelman romaanin kohdasta, jossa kuvataan päähenkilön kokemusta satamatöistä:

"Koneita, kettinkejä, miehiä - kaikki käynnissä, kovaa kyytiä, kiirehtii-läähättää-kalisee, voihkii - pari höyrylaivaa vieretysten, mustia laivanrunkoja, jotka hetkittäin häipyvät muuhun pimeyteen, nousevat-laskevat, laituri kitisee, touvit, pollarit, kaikki. Lastataan, puretaan lastia: vintturit käyvät, nosturit kääntyvät, koneet oksentavat höyryä, donkeyukot ja luukkupomot antavat kirkuvin pillein tietää koska on seisahduttava, pantava käyntiin, tartuttava kiinni ja hellitettävä - täällä eivät sanat kelpaa, täällä ei käytetä sanoja, ovat ne turhia - vintturit, nosturit, kettingit puhuvat, kiirehtivät-läähättävät-kalisevat: vetelänterävä kalina jota kehystää tuulen kiljunta ja meren kumea kohu."

Janne Kuutio kuvaa hienosti myös ihmiselämän mielettömyyttä, sattumanvaraisuutta ja ajelehtimista, tapahtumien ajoituksen vuoksi myös Suomen poliittisen historian vaiheita sisällissotineen ja kyydityksineen. Siinä missä Berlin Alexanderplatzin kieli on aikansa puhe- ja katukieltä, samoin on myös Janne Kuutiossa. Tämä poukkoilevan virkerakenteen kera tekee teoksen lukemisesta nykylukijalle ajoittain hankalaa, mutta romaani on eittämättä vaikuttava. 

Kerronnan rakenteesta on lisäksi käsiteltävä lukujen rakennetta: kullakin luvulla on nimi, ja luvun alkuosa kertoo Janne Kuution elämästä. Kunkin luvun lopussa on kursiivilla sulkeisiin kirjoitettu "kommentaari", jossa käytetään kaikkitietävää kertojaa, joka kommentoi toisaalta Jannen elämää ja Jannea ihmisenä, toisaalta sitä, mitä ja miten hän Jannesta on edellä kertonut. Tämä rakenne luo kiinnostavaa ristivalotusta teokseen.

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Helena Waris: Nuorgamin vettä

 

Like 2019. Nextory 9 h 4 min.

Helena Wariksen romaani Nuorgamin vettä kertoo parikymppisestä Mikke Korhosesta, joka Nuorgamissa lyö vetoa kavereidensa kanssa siitä, että hän saa kuljetettua ämpärillisen vettä Nuorgamista Helsinkiin siten, että ämpäriä kantavat muut kuin hän ja ihmiset vielä maksavat kantamisesta. Romaanin tapahtumat käynnistyvät tästä absurdista asetelmasta, ja niin Mikke lähtee matkaan halki Suomen Transporterillaan.

Nuorgamin vettä on viihdyttävä läpileikkaus Suomesta ja etenkin "maakuntien Suomesta", roadtrip, jolle lukija kutsutaan mukaan. Paitsi että kyse romaanissa on konkreettisesta matkasta, matkasta rakentuu myös Miken elämänmuutoksen kuva.

maanantai 6. syyskuuta 2021

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä

Gummerus 2020. Nextory. 10 h 43 min.

Eeva Kolun kirja Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä on helposti lähestyttävästi kirjoitettu kirja nykyelämän vaativuudesta ja erilaisista tavoista, kuinka oman elämänsä ja päänsä voi koettaa pitää, jos ei kasassa, niin sellaisina, että ne olisivat omannäköisiä. 

Kolun kirjoittajapositio on useita burnouteja saaneen ihmisen, ja olipa lukija sitten burnoutin saanut, uupunut tai kirjan nimen mukaisesti "korkeintaan vähän väsynyt", teos antaa uusia näkökulmia tarkastella omaa elämää ja sitä, mikä siinä on tärkeää ja mikä puolestaan ei. 

Korkeintaan vähän väsynyt oli erinomainen äänikirjakokemus - ainoa, mitä jäin kaipaamaan, oli se, että en voinut tehdä alleviivauksia mielestäni oivaltaviin kohtiin kirjassa. Toisaalta se on myös kirjan hengen mukaista - kaiken ei aina tarvitse olla täydellisyyttä tavoittelevaa tai suorittamista.