Kreikan Kansallisooppera sijaitsee merenrannassa, automatkan päässä keskustasta, Stavros Niarchos -kulttuurikeskuksessa, joka on näyttävä ja moderni rakennus, jo itsessään kokemus.
Igor Stravinskyn balettitriptyykki From Russia with Love oli vaikuttava esitys.
Ensimmäinen osa, Le Sacre du Primtemps, kahdella flyygelillä säestetty tanssiteos, oli herkkä ja helposti seurattava.
Toinen osa, Le Chant du Rossignol, puolestaan oli huomattavasti modernimpi ja leikkisämpi, siinä missä aloitusosio oli traaginen.
Balettitriptyykin ehdoton kruunu kuitenkin oli sen kolmas osa, Les Noces, jossa flyygeleiden lisäksi kuultiin upeaa kuorolaulua ja nähtiin vaikuttavia joukkotanssikohtauksia.
Kokonaisuudessaan triptyykki oli rakennettu erittäin vaikuttavaksi teokseksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste baletti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste baletti. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 10. huhtikuuta 2019
perjantai 24. elokuuta 2018
Helsingin Taiteiden yö 2018
Graffitien yö @ HAM
HAM-taidemuoseossa vietettiin Taiteiden yönä Graffitien yötä. Graffiti-näyttelyyn oli vapaa pääsy ja lisäksi tarjolla oli UV-disco ja paitojen koristelemista UV-maalei, mutta selvästi kaksi viimeeksi mainittua aktiviteettia oli suunnattu perheille tai perheen pienimmille.
Graffiti-näyttely on mielenkiintoinen ja ristiriitainen. Toisaalta ristiriitaa rakensi graffiteihin suhtautuminen ennen ja nyt. Näyttelyssä esiteltiin aikajana graffitien historiasta Suomessa, ja se havainnollisti toisaalta hyvin alakulttuurisen ilmiön leviämistä osaksi valtakulttuuria ja toisaalta virallisten tahojen kuten Helsingin kaupungin suhtautumista graffiteihin Stop töhryille -kampajan kautta graffitiseiniin saakka.
Näyttelyssä on esillä valokuvia graffiteista niin Suomesta kuin New Yorkistakin, graffitimaalausvideoita ja installaatioita. Tarvisin sitä harmaata maalia -installaatio (jonka virallista nimeä en muista) ääninauhoineen ja videoineen on oivaltava ja kantaaottava, näyttelyn parasta antia. Osa graffiteista on uskomattoman hienoa taidetta. Osa taas lähinnä idiotismia - esimerkiksi yksi video huipentuu siihen, kun metrovaunua ruiskumaalataan sisältä mustaksi. En näe siinä mitään erityistä esteettistä tai muutenkaan kantaa ottavaa viestiä.
Näyttely herättää monenlaisia tunteita!
Unicefin kynttilät, Töölönkahti
Töölönlahdella oli paljon erilaista toimintaa, kuten perinteisestikin. Yksi perinne on sytyttää kyttilä Unicefin pisteellä, ja niin oli tehnyt moni muukin: kynttilät loistivat kauniisti pimenevässä yössä.
Oopperan taiteiden yö
Oopperan taiteiden yön makupalakattauksessa käyminen on jo traditio. Tänä vuonna ooppera oli siirtänyt lavansa Töölönlahden puiston puolelta sisäpihalle Mannerheimintien ja Helsinginkadun kulmaukseen. Puolensa ja puolensa: pidin itse enemmän tunnelmasta puistossa, sillä sisäpiha oli aika kliininen, eikä sinne eksy noin vain sattumalta. Musiikki ei kuulunut lainkaan puiston puolelle, ja kävellessämme kohti Oopperataloa mietimme, onko tapahtuma kenties peruttu, kun mitään ei näy eikä kuulu.
Ooppera esitteli kiinnostavalla tavalla syksyn ohjelmistossa olevia oopperoita ja baletteja, ja ilta huipentui muumi-tanssinumeroon.
torstai 20. elokuuta 2015
Taiteiden yö 2015, Helsinki
Helsingin Taiteiden yössä oli hauskaa tänäkin vuonna.
Aloitimme seikkailun jo tutuksi tulleella tavalla, tonkimalla Oopperan kirppiksen jännittäviä rekvisiittavarantoja. Tänä vuonna saavuimme paikalle kohtalaisen myöhään, ehkäpä kuuden maissa, jolloin jono ei enää ollut järkyttävä ja ruuhkakin oli jo lähes maltillinen. Ja aina löytää jotain jännittävää shoppailtavaa! Ei voi kuin ihailla oopperan puvustajien mielikuvitusta ja taitoja.
Oopperalta suuntasimme keskustaan, mutta Hesperian puistossa pysähdyimme kuin taikaiskusta, sillä puistoon oli kohonnut epäsuomalainen keidas: vihreyden keskellä kohosi kyltti, jossa luvattiin sinivalkoisin kirjaimin "KYLMÄÄ LONKEROA". Lonkero oli myyntilupauksen veroinen ja ihan parasta tässä oli se, että juoman saattoi ostaa mukaansa ja kävellä minne mieli - tai istahtaa alkuillan viipyilevään aurinkoon nurtsille kuuntelemaan taitavien nuorten miesten viulutrioa.
Hesperian puistosta jatkoimme matkaa Senaatintorille, missä oli luvassa Cie l'Homme debout -ryhmän kahdeksanmetristen olkijättiläisten Toivon ja Kaipuun kohtaaminen.
Jättiläisnuket olivat hienoja ja esityksen valtavat värilliset ilmapallot Tuomiokirkon portailla loivat eri asetelmissa hienosti näyttämöä kohtaamiselle. Myös symbolinen suuri valkoinen pallo herätti tulkinnallisia kysymyksiä - esityksen spiikeissä (jotka matalan miesäänen lausumina eivät kyllä juuri kantautuneet tällaisessa tilassa...) puhuttiin kuusta, mutta tulkinnoissa nousi esiin myös se, onko kyse valtavasta leijailevasta munasolusta. No, jaksoimme seurata esitystä kymmenisen minuuttia, mutta sitten joku takanamme seisova kanssakatsoja tiivisti ainakin omat tunnelmani: "liian hidastempoista". Ja niinpä matka jatkui.
Rautatientorilla oli (ja on vielä viikonlopun ajan) Syystoberfest sekä Maakuntien makuja -ruokatelttoja. Tarjolla on monenlaisia herkkuja. Muurinpohjalettu hilloineen ja kermavaahtoinen oli valtava ja todellakin hintansa (6,50 e) väärti. Perunaherkku sen sijaan oli pienoinen pettymys: kojulle oli pitkä jono, ja perunasuikerot osoittautuivat erittäin vähäsuolaisiksi. Testaamamme artesaanijäätelö sai myös ristiriitaisen vastaanoton: sorbetti oli mainiota, mutta jäätelön suutuntuma oli jotenkin oudon rasvainen tai paksu.
Sanomatalossa oli näytteillä maailman parhaita journalistisia valokuvia World Press Photo -näyttelyssä. Kuvatekstit oli kirjoitettu niin pienellä, että en jaksanut tungoksessa änkeä tihrustamaan kutakin erikseen. Kuvatekstit kuitenkin avaavat kuvien tarinoita aivan uudella tavalla ja ne kannattaisi lukea - esimerkiksi amerikkalaisesta vapautuneiden vankien yhteisöstä tai kaupungista otetut kuvat ovat itsessäänkin pysäyttäviä, mutta niiden tehoa eittämättä lisää se, kun tietää jotain kuvattujen taustoista (ja ympäröivän yhteikunnan kylmyydestä).
Sanomatalolta otimme suunnan takaisin kohti Oopperaa, mutta matkalla näimme kaikkea mielenkiintoista. Kansalaistorin (?) lavalla esiintyi jokin varsin tylsän ja keskinkertaisen kuulloinen kokoonpano, mutta onneksi Hakasalmen huvilan terassin valot ja äänentoisto oli suunnattu niin tehokkaasti, että päätimme ottaa sivuaskeleen siihen suuntaan. Ja sehän kannatti! Lavalla oli jokin niin (itselle) outo kokoonpano, että sen hetkellinenkin katseleminen ja kuunteleminen sai hyvälle mielelle ja hymyn huulille.
Hakasalmen huvilan miljöö on kaunis ja elegantti. Valtavan ristiriidan synnytti punaisin valoin valaistu terassi ja lauteilla oleva örinäbändi - joka spiikkasi lähinnä suomenruotsiksi ja sanoi soittavansa Tomas Lediniä: sitten kuulimme biisin, jonka kertsissä (?) kuului lähinnä AAAARGH. Ihan loistohetki! Enemmän tällaisia yllätyksiä!
Illan pimettyä Hesperianpuistoon oli rantautunut Unicef, jolla oli hieno tempaus. Töölönlahden rantaan sai sytyttää kynttilän, ja halutessaan samalla lahjoittaa Unicefille. Lahjoituksen yhteydessä sai tietää, mitä saa ostettua kymmenellä sentillä, eurolla tai viidellä eurolla. Rannan kynttilämeri oli kaunis ja se sai hiljentymään hetkeksi. Hienoa Unicef!
Iltamme päättyi perinteisesti Oopperalle kuuntelemaan ja katselemaan makupaloja tulevista esityksistä. Tulevalla kaudella oli ainakin kaksi erittäin kiinnostavaa esitystä - luvassa on Muumi-baletti (jonka lihansyöjäkasvit tanssivat hienosti! Ja tanssijoiden kykyä tanssia keveästi muumipuvuissa ei voi kuin ihailla) sekä vittumaisen tilittävän naisen itämaishenkinen ooppera, jonka nimeä en enää muista ja jota ei äkkiseltään näytä esiteltävän Kansallisoopperan nettisivuilla.
Aloitimme seikkailun jo tutuksi tulleella tavalla, tonkimalla Oopperan kirppiksen jännittäviä rekvisiittavarantoja. Tänä vuonna saavuimme paikalle kohtalaisen myöhään, ehkäpä kuuden maissa, jolloin jono ei enää ollut järkyttävä ja ruuhkakin oli jo lähes maltillinen. Ja aina löytää jotain jännittävää shoppailtavaa! Ei voi kuin ihailla oopperan puvustajien mielikuvitusta ja taitoja.
Oopperalta suuntasimme keskustaan, mutta Hesperian puistossa pysähdyimme kuin taikaiskusta, sillä puistoon oli kohonnut epäsuomalainen keidas: vihreyden keskellä kohosi kyltti, jossa luvattiin sinivalkoisin kirjaimin "KYLMÄÄ LONKEROA". Lonkero oli myyntilupauksen veroinen ja ihan parasta tässä oli se, että juoman saattoi ostaa mukaansa ja kävellä minne mieli - tai istahtaa alkuillan viipyilevään aurinkoon nurtsille kuuntelemaan taitavien nuorten miesten viulutrioa.
Hesperian puistosta jatkoimme matkaa Senaatintorille, missä oli luvassa Cie l'Homme debout -ryhmän kahdeksanmetristen olkijättiläisten Toivon ja Kaipuun kohtaaminen.
Jättiläisnuket olivat hienoja ja esityksen valtavat värilliset ilmapallot Tuomiokirkon portailla loivat eri asetelmissa hienosti näyttämöä kohtaamiselle. Myös symbolinen suuri valkoinen pallo herätti tulkinnallisia kysymyksiä - esityksen spiikeissä (jotka matalan miesäänen lausumina eivät kyllä juuri kantautuneet tällaisessa tilassa...) puhuttiin kuusta, mutta tulkinnoissa nousi esiin myös se, onko kyse valtavasta leijailevasta munasolusta. No, jaksoimme seurata esitystä kymmenisen minuuttia, mutta sitten joku takanamme seisova kanssakatsoja tiivisti ainakin omat tunnelmani: "liian hidastempoista". Ja niinpä matka jatkui.
Rautatientorilla oli (ja on vielä viikonlopun ajan) Syystoberfest sekä Maakuntien makuja -ruokatelttoja. Tarjolla on monenlaisia herkkuja. Muurinpohjalettu hilloineen ja kermavaahtoinen oli valtava ja todellakin hintansa (6,50 e) väärti. Perunaherkku sen sijaan oli pienoinen pettymys: kojulle oli pitkä jono, ja perunasuikerot osoittautuivat erittäin vähäsuolaisiksi. Testaamamme artesaanijäätelö sai myös ristiriitaisen vastaanoton: sorbetti oli mainiota, mutta jäätelön suutuntuma oli jotenkin oudon rasvainen tai paksu.
Sanomatalossa oli näytteillä maailman parhaita journalistisia valokuvia World Press Photo -näyttelyssä. Kuvatekstit oli kirjoitettu niin pienellä, että en jaksanut tungoksessa änkeä tihrustamaan kutakin erikseen. Kuvatekstit kuitenkin avaavat kuvien tarinoita aivan uudella tavalla ja ne kannattaisi lukea - esimerkiksi amerikkalaisesta vapautuneiden vankien yhteisöstä tai kaupungista otetut kuvat ovat itsessäänkin pysäyttäviä, mutta niiden tehoa eittämättä lisää se, kun tietää jotain kuvattujen taustoista (ja ympäröivän yhteikunnan kylmyydestä).
Sanomatalolta otimme suunnan takaisin kohti Oopperaa, mutta matkalla näimme kaikkea mielenkiintoista. Kansalaistorin (?) lavalla esiintyi jokin varsin tylsän ja keskinkertaisen kuulloinen kokoonpano, mutta onneksi Hakasalmen huvilan terassin valot ja äänentoisto oli suunnattu niin tehokkaasti, että päätimme ottaa sivuaskeleen siihen suuntaan. Ja sehän kannatti! Lavalla oli jokin niin (itselle) outo kokoonpano, että sen hetkellinenkin katseleminen ja kuunteleminen sai hyvälle mielelle ja hymyn huulille.
Hakasalmen huvilan miljöö on kaunis ja elegantti. Valtavan ristiriidan synnytti punaisin valoin valaistu terassi ja lauteilla oleva örinäbändi - joka spiikkasi lähinnä suomenruotsiksi ja sanoi soittavansa Tomas Lediniä: sitten kuulimme biisin, jonka kertsissä (?) kuului lähinnä AAAARGH. Ihan loistohetki! Enemmän tällaisia yllätyksiä!
Illan pimettyä Hesperianpuistoon oli rantautunut Unicef, jolla oli hieno tempaus. Töölönlahden rantaan sai sytyttää kynttilän, ja halutessaan samalla lahjoittaa Unicefille. Lahjoituksen yhteydessä sai tietää, mitä saa ostettua kymmenellä sentillä, eurolla tai viidellä eurolla. Rannan kynttilämeri oli kaunis ja se sai hiljentymään hetkeksi. Hienoa Unicef!
Iltamme päättyi perinteisesti Oopperalle kuuntelemaan ja katselemaan makupaloja tulevista esityksistä. Tulevalla kaudella oli ainakin kaksi erittäin kiinnostavaa esitystä - luvassa on Muumi-baletti (jonka lihansyöjäkasvit tanssivat hienosti! Ja tanssijoiden kykyä tanssia keveästi muumipuvuissa ei voi kuin ihailla) sekä vittumaisen tilittävän naisen itämaishenkinen ooppera, jonka nimeä en enää muista ja jota ei äkkiseltään näytä esiteltävän Kansallisoopperan nettisivuilla.
lauantai 30. elokuuta 2014
Taiteiden yö, Helsinki
Helsinki Night Market, Teurastamo
Kävin ensimmäsitä kertaa Teurastamolla Taiteiden yönä, ja ainakin Helsinki Night Market -tapahtuman kaltaisille riennoille Teurastamo vaikuttaa aivan loistavalta miljööltä. Entisten teollisuusrakennusten ympäröimä sisäpiha on suojaisa kokoontumispaikka ja rakennukset rajaavat aluetta miellyttävästi.
Helsinki Night Market -tapahtuma oli ennen muuta ruokatapahtuma, mutta Teurastamon pihalla soi musiikki ja oli mahdollisuus nauttia muun muassa saippuakupla- ja vannetanssiesityksistä.
Ihmisiä oli paikalla runsaasti samoin kuin ruokakojuja, mutta yhtälön lopputulemana oli se, että ruokaa sai lähes poikkeuksetta jonottaa varsin hartaasti. Tämä ei lopulta haitannut, sillä tarjolla oli monenmoisia herkkuja - itse kokeilimme muun muassa kasviskevätkääryleitä sekä halloumipatonkia - ja tunnelma oli niin rento, että siitä saattoi nauttia jonottaessaankin.
Ensikokemuksen perusteella menen mielelläni jatkossakin Teurastamolla järjestettäviin tapahtumiin.
World Press Photo, Sanomatalo
Sanomatalossa aukesi Taiteiden yönä World Press Photo -näyttely, joka on esillä 10.9. saakka ja esittelee vuoden 2013 parhaita lehtikuvia. Myös Helsingin Sanomat uutisoi näyttelystä näyttävästi.
Kuvat ovat vaikuttavia.
Kuvatekstejä lukiessa sen sijaan meni hermo - suomenkieliset tekstit on suurimmalta osin tasattu molemmista reunoista ja niistä käytännössä puuttuu kokonaan välilyönnit. Englanninkieliset tekstit on tasattu vasemmalle, ja niiden asettelu välilyönteineen on normaali. Osassa kuvia myös suomenkielinen teksti on tasattu vasemmalle, ja niidenkin välilyönnitys on kunnossa. Tämä yhdistettynä Taiteiden yön ruuhkaan teki näyttelykokemuksesta kovin uuvuttavan.
Oopperaa ja balettia Töölönlahdella
Taiteiden yön jo perinteiseksi kruunaukseksi on muodostunut Kansallisoopperan ohjelmistoesittely Töölönlahdella. imenevä elokuinen yö, ilmassa liitelevät linnut, kuohuviini ja korkeakulttuuri - kyllä!
maanantai 13. tammikuuta 2014
Lumikuningatar @ Oopperatalo, Helsinki
Lumikuningatar-baletti on kaunista katsottavaa. Lavastukseen on panostettu: päähenkilöparin Kain ja Kertun vuosisadanvaihteiset kodit ovat lämpimän satumaiset, talvikohtauksiin ulkona niin Helsingissä kuin Lapissakin on saatu talven taikaa lumisilla puilla, Lumikuningattaren valtakunta on hyytävän terävä.
Kuten jo lavastuksen kuvailusta voi päätellä, H. C. Andersenin satu tapahtuu balettiversiossa Suomessa. Juonen seuraamista on helpotettu isöäidin (Minna Haapkylä) kertojaäänellä, joten käsiohjelma ei ole pakollista hankittavaa (tosin mukana on fanijuliste!), joskin se selostaa baletin sisällön hyvin: Kai ja Kerttu ovat hyviä ystäviä lapsuudessaan, kunnes Lumikuningattarelta varastettu peili särkyessään sinkoaa sirpaleen Kain silmään ja Lumikuningatar kidnappaa Kain kylmyyteen orjakseen - Kerttu lähtee etsimään Kaita maailmalta ja erinäisten seikkailujen kautta päätyy Lappiin ja lopulta he saavat toisensa.
Toinen puoliaika alkaa Kertun matkalla maailman eri kolkissa: lavalle saapuu eri kulttuureja edustavia tanssiseurueita. Idea on satumaisen hauska ja aikuiskatsojalle tulee olo kuin seuraisi Euroviisuja (mikä kansallinen erikoisuus seuraavaksi on luvassa, monta pistettä antaisin?) tai James Bond -elokuvia, joiden välitäämä kuva vieraista kulttuureista on yhtä stereotyyppisen pelkistetty. Arabialaisessa tanssissa on tuhannen ja yhden yön satujen lumousta, japanilaisessa tanssissa puolestaan pikanttia huumoria.
Väliajalla kannattaa olla kamera kädessä ja kuvausvalmiina.
Sadun opetuksesta syntyi aikuisseurueessamme melko pitkä tulkinnallinen keskustelu - mitä Lumikuningatar itse asiassa viestii hyvyydestä ja pahuudesta sekä ihmisyydestä?
P.S. Ei epileptikoille.
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Seitsemän veljestä @ Oopperatalo, Helsinki
Marjo Kuuselan ohjaama baletti Seitsemän veljestä sai ensi-iltansa Suomen Kansallisbaletissa 6. syyskuuta. Teosta on esitetty myös 1980-luvulla.
Täytyy sanoa: ihan mielettömän hyvä esitys.
Balettia - tai tanssia ylipäätään - tulee käytyä katsomassa hyvin harvoin. Kokemus on usein hämmentävä tai vieraannuttava, sillä tanssin ilmaisukieli on samanaikaisesti universaali ja itselle vieras. Seitsemän veljeksen ymmärtämistä ja vastaanottoa helpottaa tarinan tuttuus - ja jos Aleksis Kiven romaanin juonenkäänteet eivät olisikaan kirkkaina mielessä, käsiohjelma tulee hyvin vastaan.
Tietenkin baletti on myös tekijöidensä tulkinta - kaikki ei mahdu näyttämölle reiluun pariin tuntiin. Seitsemässä veljeksessä on sekä massiivisia joukkokohtauksia että herkkiä kaksintansseja. Edellä mainittuja ovat muun muassa aloituksen hautajaiset ja lopun häät, viimeeksi mainituista puolestaan mielestäni ehdottomasti puhuttelevin on Impivaaran metsämaisemaan sijoittuva kahden ketun tanssi.
Baletissa on mukana myös huumoria: esimerkiksi Hämeenlinnan ryyppyreissun ja pontikankeiton jälkeinen krapula on eleistetty mielettömän upeasti. Myös naisten ja miesten välinen liehittely ja siihen liittyvä lähenemisen ja loittonemisen leikki on karikatyroitu onnistuneesti.
Seitsemää veljestä uskaltaa suositella balettiyleisöamatööreillekin!
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Réverénce - tarina intohimon kiehtomuksesta @ Järvenpään teatteri
Taru Kasandran käsikirjoittama ja ohjaama Réverénce - tarina intohimon kiehtomuksesta tarjoilee katsojalle erinäisiä lankoja, joista katsojan tehtäväksi jää kutoa näytelmä kasaan. Aineksia on paljon ja osa niistä jää kovin irrallisiksi - tuntuu siltä, että näytelmä yrittää ottaa kantaa maailmaasyleilevästi kaikkeen.
Joukossa on myös mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä ainesosia ja visuaalinen toteutus - lavastus, valot, puvustus - on kaunis. Tiivistämistä tai joidenkin kohtausten pois jättämistä tämäkin näytelmä olisi kaivannut.
Päähenkilö on nuori nainen tai tyttö nimeltä Ida (Minna Lund). Ida kamppailee aikuistumisen, itsenäistymisen ja identiteettinsä löytämisen kanssa. Suhde äitiin (Hanna Puura) on kompleksinen, isä (Vesa Saralehto) on kuollut. Lapsuuden balettikoulusta tuttu paras ystävä Jade (Anna-Maria Wilksman) on myöskin kuollut, tosin Idalle hän on varsin elävä. Yksi näytelmän vahvuuksisita onkin se, miten siinä ulkoistetaan ihmisen ajatuksissaan käymä dialogi elävien ja kuolleiden väliseksi vuoropuheluksi. Idan suhde Jadeen on kaipaava ja takertuva.
Näytelmän tyylilaji vaihtelee perustelemattomasti. Mukana on runsaasti mystistä ja symbolista puhetta vedestä, joutsenista, lammesta ja luonnosta. Symboliikka on osin puhuttelevaakin, mutta tulkinnallisesti loppuun saakka sitä ei ole mietitty. Idan elämä masentuneen äitinsä kanssa näytetään painostavana ja ahdistavana. Äkkiseltään äiti päättää kuitenkin tsempata äitiydessään ja keksii, että Idan tulee lähteä tätinsä luokse kesätöihin. Symbolinen ja ahdistava näytelmä onkin yhtäkkisesti silkkaa häräntappoasetta: Ida saapuu maalle, kohtaa pojan, kokee lomaromanssin. Loppuun mahdutetaan vielä kliseinen mies pukeutuu naiseksi -kohtaus, joka herättää lähinnä kysymyksiä.
Réverénce on varsin kunnianhimoinen yritys, joka ei ihan onnistu.
Joukossa on myös mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä ainesosia ja visuaalinen toteutus - lavastus, valot, puvustus - on kaunis. Tiivistämistä tai joidenkin kohtausten pois jättämistä tämäkin näytelmä olisi kaivannut.
Päähenkilö on nuori nainen tai tyttö nimeltä Ida (Minna Lund). Ida kamppailee aikuistumisen, itsenäistymisen ja identiteettinsä löytämisen kanssa. Suhde äitiin (Hanna Puura) on kompleksinen, isä (Vesa Saralehto) on kuollut. Lapsuuden balettikoulusta tuttu paras ystävä Jade (Anna-Maria Wilksman) on myöskin kuollut, tosin Idalle hän on varsin elävä. Yksi näytelmän vahvuuksisita onkin se, miten siinä ulkoistetaan ihmisen ajatuksissaan käymä dialogi elävien ja kuolleiden väliseksi vuoropuheluksi. Idan suhde Jadeen on kaipaava ja takertuva.
Näytelmän tyylilaji vaihtelee perustelemattomasti. Mukana on runsaasti mystistä ja symbolista puhetta vedestä, joutsenista, lammesta ja luonnosta. Symboliikka on osin puhuttelevaakin, mutta tulkinnallisesti loppuun saakka sitä ei ole mietitty. Idan elämä masentuneen äitinsä kanssa näytetään painostavana ja ahdistavana. Äkkiseltään äiti päättää kuitenkin tsempata äitiydessään ja keksii, että Idan tulee lähteä tätinsä luokse kesätöihin. Symbolinen ja ahdistava näytelmä onkin yhtäkkisesti silkkaa häräntappoasetta: Ida saapuu maalle, kohtaa pojan, kokee lomaromanssin. Loppuun mahdutetaan vielä kliseinen mies pukeutuu naiseksi -kohtaus, joka herättää lähinnä kysymyksiä.
Réverénce on varsin kunnianhimoinen yritys, joka ei ihan onnistu.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Taiteiden yö, Helsinki
Taiteiden yö järjestettiin tänä vuonna torstaina, missä on hyvät ja huonot puolensa. Ohjelmaa oli runsaasti, mutta kaksi asiaa, joista oli kohuttu etukäteen runsaasti - Dominot-teos ja We Love Helsingin muovipussiteos Aero Solar (kuvassa) - vaikuttivat pienoisilta lässähdyksiltä. Dominoja en mennyt katsomaan, mutta kaupungilla kulkiessa oli jotenkin surkea näky kohdata muovissa odottavia palikoita, joita ei "sateen takia ollut ehditty laittaa paikoilleen" (en ymmärrä logiikkaa). Aero Solar taas vaikutti teokselle, joka kuulostaa hyvältä, kun sitä ideoi, mutta toteutus oli kovin vaatimattoman ja typeränkin näköinen. On myös vaikeaa sanoa, onko teoksella mitään sanottavaa yleisölle, vai oliko sen idea vain tuottaa "kokemus".
Niin tai näin, Taiteiden yö on kerrassaan hauska festivaali, sillä silloin tuntuu siltä, kuin Helsinki olisi ihan oikea suurkaupunki: kaduilla on ihmisiä, koko ajan ei ole kiire, yllättäviä tapahtumia on siellä täällä.
Lähes kaikki Helsingin teatterit tarjosivat iltaohjelmaksi avoimia harjoituksia. KOM-teatterissa harjoiteltiin Markus Nummen romaanista Karkkipäivä kirjoitettua näytelmää, jonka ensi-ilta on 3.10. Harjoitusten perusteella näytelmä vaikutti erittäin mielenkiintoiselta, toisin kuin viime syksynä harjoiteltu Riikka Pulkkisen Totta-romaaniin perustuva samanniminen näytelmä, jota en sitten koskaan vaivautunutkaan katsomaan kokonaisuudessaan.
Karkkipäivä on tragikoominen romaani, ja tragikomiikkaa tarjosivat myös harjoitukset. Harjoituksissa lapsipäähenkilö jäi vielä etäiseksi, ja eniten annettiin tilaa Laura Malmivaaran näyttelemälle tilanhallintasuunnittelija Paulalle. Malmivaara teki Paulan hahmosta jo nyt elävän, ja hahmo jätti odotukset korkealle. Näytelmässä sovellettaneen videotekniikkaa osuvasti, videoihan Paula itseään myös romaanissa.
Korjaamolle houkutuin Ville Leinosen vuoksi mutta näinkin siellä Talmud Beachin - eipä siinä mitään, sillä yhtye soitti menevästi ja mukaansatempaavasti. Parhaiten kappaleista jäi päähän soimaan Pyramid boogie.
Jo perinteeksi muodostunut Kansallisoopperan ja -baletin katsaus syksyn ohjelmistoon Töölönlahden rannalla oli kohteena tänä vuonnakin. Lämmin yö, pimeä taivas, lentävät linnut, vihreä nurmikko ja puut, ilmassa korkeakulttuurisia säveliä ja tähtiä niin lavalla kuin taivaallakin sekä hieman skumppaa - mmm. Hyvä tunnelma. (Lukuun ottamatta niitä yleisössä, joiden mielestä Taiteiden yönäkin kunkin pitäisi käyttäytyä tällaisen korkakulttuurin äärellä kuten omassa haudassaan.)
Niin tai näin, Taiteiden yö on kerrassaan hauska festivaali, sillä silloin tuntuu siltä, kuin Helsinki olisi ihan oikea suurkaupunki: kaduilla on ihmisiä, koko ajan ei ole kiire, yllättäviä tapahtumia on siellä täällä.
KOM-teatteri: Karkkipäivän avoimet harjoitukset
Lähes kaikki Helsingin teatterit tarjosivat iltaohjelmaksi avoimia harjoituksia. KOM-teatterissa harjoiteltiin Markus Nummen romaanista Karkkipäivä kirjoitettua näytelmää, jonka ensi-ilta on 3.10. Harjoitusten perusteella näytelmä vaikutti erittäin mielenkiintoiselta, toisin kuin viime syksynä harjoiteltu Riikka Pulkkisen Totta-romaaniin perustuva samanniminen näytelmä, jota en sitten koskaan vaivautunutkaan katsomaan kokonaisuudessaan.
Karkkipäivä on tragikoominen romaani, ja tragikomiikkaa tarjosivat myös harjoitukset. Harjoituksissa lapsipäähenkilö jäi vielä etäiseksi, ja eniten annettiin tilaa Laura Malmivaaran näyttelemälle tilanhallintasuunnittelija Paulalle. Malmivaara teki Paulan hahmosta jo nyt elävän, ja hahmo jätti odotukset korkealle. Näytelmässä sovellettaneen videotekniikkaa osuvasti, videoihan Paula itseään myös romaanissa.
Korjaamon Vintti: Talmud Beach
Korjaamolle houkutuin Ville Leinosen vuoksi mutta näinkin siellä Talmud Beachin - eipä siinä mitään, sillä yhtye soitti menevästi ja mukaansatempaavasti. Parhaiten kappaleista jäi päähän soimaan Pyramid boogie.
Oopperaa ja balettia Töölönlahdella
Jo perinteeksi muodostunut Kansallisoopperan ja -baletin katsaus syksyn ohjelmistoon Töölönlahden rannalla oli kohteena tänä vuonnakin. Lämmin yö, pimeä taivas, lentävät linnut, vihreä nurmikko ja puut, ilmassa korkeakulttuurisia säveliä ja tähtiä niin lavalla kuin taivaallakin sekä hieman skumppaa - mmm. Hyvä tunnelma. (Lukuun ottamatta niitä yleisössä, joiden mielestä Taiteiden yönäkin kunkin pitäisi käyttäytyä tällaisen korkakulttuurin äärellä kuten omassa haudassaan.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)