Marjo Kuuselan ohjaama baletti Seitsemän veljestä sai ensi-iltansa Suomen Kansallisbaletissa 6. syyskuuta. Teosta on esitetty myös 1980-luvulla.
Täytyy sanoa: ihan mielettömän hyvä esitys.
Balettia - tai tanssia ylipäätään - tulee käytyä katsomassa hyvin harvoin. Kokemus on usein hämmentävä tai vieraannuttava, sillä tanssin ilmaisukieli on samanaikaisesti universaali ja itselle vieras. Seitsemän veljeksen ymmärtämistä ja vastaanottoa helpottaa tarinan tuttuus - ja jos Aleksis Kiven romaanin juonenkäänteet eivät olisikaan kirkkaina mielessä, käsiohjelma tulee hyvin vastaan.
Tietenkin baletti on myös tekijöidensä tulkinta - kaikki ei mahdu näyttämölle reiluun pariin tuntiin. Seitsemässä veljeksessä on sekä massiivisia joukkokohtauksia että herkkiä kaksintansseja. Edellä mainittuja ovat muun muassa aloituksen hautajaiset ja lopun häät, viimeeksi mainituista puolestaan mielestäni ehdottomasti puhuttelevin on Impivaaran metsämaisemaan sijoittuva kahden ketun tanssi.
Baletissa on mukana myös huumoria: esimerkiksi Hämeenlinnan ryyppyreissun ja pontikankeiton jälkeinen krapula on eleistetty mielettömän upeasti. Myös naisten ja miesten välinen liehittely ja siihen liittyvä lähenemisen ja loittonemisen leikki on karikatyroitu onnistuneesti.
Seitsemää veljestä uskaltaa suositella balettiyleisöamatööreillekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti