Teoksessa Kootut runot, WSOY 1945. 98 s.
Katri Valan toinen runokokoelma Sininen ovi (1926) koostuu kolmesta osiosta: Sininen ovi, Musta jumala ja Linnun satu. Kuvastossa on edelleenkin runsaasti luontoelementtejä ja ekspressionismia, mutta kun sinistä ovea vertaa Valan esikoiskokoelmaan Kaukainen puutarha (1924), kokemuksellisuutta tuntuu olevan enemmän. Runoissa puhuu voimakkaampi minä - vaikkei hän suinkaan ole tasa-arvoinen suhteessa niihin, joita hän puhuttelee. Sinisessä ovessa Vala kokeilee myös mitallista runoa, mutta mitalliset runot tuntuvat kokoelman teennäisimmiltä ja aikaa heikoimmin kestäneimmiltä runoilta.
Sininen ovi - "Sinun sininen ovesi" - "on minulle tie kaikkeen, / mitä ei ole, / mikä vain uneksitaan". Tämä runo johdattaa lukijan kokoelman ensimmäiseen osaan ja samalla sisään koko kokoelmaan. Ensimmäisen osion runot ovat unelmoivia, haaveksivia ja vihjailevia, odottavia. Nuoruus on tässä: "Minun majani on erämaan laidassa. / Sen on nähnyt vain aurinko, / --- / Siellä hengittää minun nuoruuteni." Runoissa on paljon sinisyyttä, aurinkoa, hopeaa ja keveyttä.
Unikot-runo tuntuu allusioivan suoraan Edith Södergranin runoon Tähdet (Dikter, 1916):
"Yöllä on varmaan joku jumala
kulkenut puutarhassani:
kaikki unikot ovat auenneet.
Tuskin uskallan astua ulos,
pelkään palavani pienissä liekeissä."
(Vala: Unikot, 1. säkeistö)
"Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä."
(Södergran: Tähdet)
Toisen osan, Mustan jumalan, runot ovat kiihkeitä ja intohimoisia, vaarallisiakin. Moni runo kuvaa kohtaamista runon puhujan ja toisen välillä, ja näissä kohtaamisissa valta-asetelma on selvä: runojen puhuja on "pieni murheellinen neito", "vain pieni tyttö", joka "astuu vavisten", kun taas sinä on "jumala", "suuri, väkevä sankari", kenties "jonkun kreikkalaisen jumalan poika", joka "laskeutuu" puhujan luo "julmana ja ihanana". Intohimo orjuuttaa, polttaa, kenties tuhoaakin: "Mutta jos sinä minuun väsyneenä / suljet silmäsi, / olen katoava hiljaisemmin / kuin aamutaivaalta tähdet."
Kolmas osa Linnun satu sukeltaa satumaisuuteen aivan kuten esikoiskokoelmankin viimeinen osio teki. Osion puhuttelevin runo on nimeltään Jumala ja minä, jossa puhuja kohtaa Jumalan. Runo kritisoi maailman rumuutta ja se päättyy kysymykseen, jonka puhuja esittää Jumalalle: "Muistatko aikaa, jolloin olit kuohuvan nuori?" Tämä repliikki tuntuu olevan osoitettu paitsi Jumalalle, myös puhujalle itselleen, ja viittaavan teoksen ensimmäiseen runoon Majani, jossa puhutaan nuoruudesta eri näkökulmasta.
Verrattuna Kaukaiseen puutarhaan Sinisessä ovessa tuntuu olevan monivivahteisempaa kiihkeyttä ja sen rohkeus on vähemmän tempoilevaa. Mitalliset runot latistavat kokonaisuutta, mutta niitä ei ole monta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti