sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulujarmarka - venäläiset joulumarkkinat Helsingissä

Joulujarmarka järjestettiin Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa Helsingissä. Markkinoilla oli myynnissä vaikka jos mitä Venäjään liittyvää tavaraa - monenlaisia käsitöitä, koriste-esineitä, koruja, kirjoja ja ruokaa. Eksoottisimmasta päästä oli pöytä, jossa myytiin kazakstanilaisesta kamelinkarvalangasta kudottuja tuotteita.

Markkinoilla oli paljon ohjeisohjelmaa, kuten luennoitisjoita, musiikkiesityksiä ja Ville Haapasalon pipukilpailun kärkeen päässeiden tuotosten näyttely.

Hieman erilaista näkökulmaa joulumarkkinoihin kaipaavalle joulujarmarka on suositeltava piipahduskohde!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Nainen ja bilettämisen taito @ Elmun baari, Helsinki

Nainen ja bilettämisen taito -tapahtumassa julkaistiin Emilia Kullaksen ja Ninni Myllyojan kirjoittama Nainen ja rikastumisen taito -teos, joka käsittelee vaurastumista ja sijoittamista naisen näkökulmasta. Valitettavasti saapuessamme paikalle teoksen kirjoittajat olivat jo ehtineet poistua kirjoineen paikalta, joten investointi jäi tältä illalta tekemättä.

Juhlaperjantaina jännitettiin eduskunnan äänestystä tasa-arvoisesta avioliittolaista, ja tulos toi juhlamieltä myös iltaan.

Ok Cult soitti rokkaavan keikan, ja myöhäisiltaa jatkoivat Tumppi Varonen ja Särkyneet.




maanantai 24. marraskuuta 2014

Atomirotta @ Tavastia, Helsinki

 
Atomirotan levynjulkkarikeikka oli aikamoista energiaa: kokoonpano todellakin otti haltuunsa täyden Tavastian ja sai yleisönsä niin hyppimään kuin laulamaankin. Aurinkoon-hittibiisi oli luonnollisestikin säästettey keikan loppupuolelle, mutta onneksi ei ihan viimeiseksi puhumattakaan että encoreen.

Atomirotta on selvästikin Sielun veljensä kuunnellut, sillä eräs biiseistä komppaa uskollisesti Emil Zatopekia ja toinen lainaa suoraan Haista vittua.

Atomirotta on samanaikaisesti energinen ja leppoisa lavalla - kannattaa mennä katsomaan, jos osuu kohdalle!


perjantai 21. marraskuuta 2014

Janne Siltanen: I never knew my life mattered

Galleria Jangvassa Helsingissä on esillä 7.12. saakka Janne Siltasen näyttely I never knew my life mattered. Kannattaa käydä katsomassa, hieno näyttely!


Sjón: Poika nimeltä Kuukivi



"Lokakuun ilta on tyyni ja viileä."


Like 2014. Suom. Tuomas Kauko. Alkuteos Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til, 2013. 152 s.

Sjónin pienoisromaani Poika nimeltä Kuukivi on varsin hämmentävä. Tapahtumat sijoittuvat vuosisadan alun Islantiin, Reykjavikiin, vuoteen 1918 ja epiloginomaisesti vuoteen 1929. Päähenkilönä on Máni Steinn, poika nimeltä Kuukivi.

Katla-tulivuori purkautuu, espanjantauti valtaa kaupungin ja ensimmäinen maailmansota päättyy. Synkeä poikkeustila kaupungissa on sama kuin pojan sielunmaisema, vaikkei hän kenellekään sitä kerro: synkkä, tuntematon, erilainen.

Kieli on runollista ja aukkoista, välillä realismi murtuu maagiseksi realismiksi. Ensimmäinen luku sokeeraa suoraan asiaan: "Maahan polvistuneen pojan edessä seisoo mies, joka ärähtää hiljaa. Selkä kalliota vasten mies näyttää siltä kuin olisi kasvanut yhteen varjonsa kanssa ja kiinni kiveen. Mies ärähtää uudestaan, nyt kovaäänisemmin ja raivokkaammin, ja heiluttaa lanteitaan niin että paisunut elin luiskahtelee pojan suussa."

Poika nimeltä Kuukivi kuvaa homoseksuaalisuutta 1900-luvun alkupuolen 15 000 asukkaan Reykjavikissa. Homoseksuaalisuus ja "asiakkaat" ovat pojan salaisuus, ja niin pitkään kuin se on salaisuus, se on hänen oma asiansa, aivan kuten kaikki muukin, mikä kuuluu hänen omaan maailmaansa. Se, mitä tapahtuu, kun maailma paljastuu muille, kuvaa yllättävänkin samanlaista ajattelua kuin paraikaa Suomessa meneillään oleva keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista. Poika nimeltä Kuukivi näyttää kuitenkin maailman, jossa rangaistus voi ollakin jotain muuta, kuin miltä se antajiensa silmissä näyttää.

Poika nimeltä Kuukivi toi toisaalta kaupunkioloissa toimivan ambulanssipartion vuoksi mieleeni Sarah Watersin romaanin Yövartio, synkkyytensä ja vampyyrimaisen tyttöhahmonsa vuoksi toisaalta Sin City 2 -elokuvan.

Realismin ja maagisen realismin rajamailla romaani on upeimmillaan kohdassa, jossa kuvataan sairautta, sairaana olemista. Koko romaanin viides osio on hieno, näkymäinen ja hajoavan looginen. Sairastuminen on jonkinlainen uudelleensyntymä:

"Poika ei enää tarvitse verta tai luita, ei lihaksia eikä sisäelimiä. Hän hajottaa ruumiinsa, muuttaa kiinteän aineen nestemäiseksi, aloittaa sisältääin ja huuhtelee aineksen ulos, antaa sen ryöpytä kaikista aukoista, jotka hän löytää. Hän on varjo, joka kulkee ihmiseltä ihmiselle, eikä kukaan ole kokonainen ennen kuin hän on luonut varjonsa."

torstai 13. marraskuuta 2014

Vallankumous eli Sisar Huttusen ihmeellinen elämä @ KOM-teatteri, Helsinki


KOM-teatterin Vallankumous eli Sisar Huttusen ihmeellinen elämä (ohjaus Juha Siltanen) kertoo eräästä kristillis-kommunistisesta vallankumouksesta, joka oikeastikin tapahtui Helsingissä kesällä 1917. Tällä kertaa teattreikävijän kannattaa ehdottomasti investoida kolme euroa käsiohjelmaan, sillä sen sisältö on huolella laadittu ja se auttaa paikantamaan näytelmän historiallista kontekstia.

Ensimmäinen puoliaika on hieman sekava ja katkonainen. Olennaisia henkilöhahmoja on kohtuullisen monta - tai ei heidän määränsä päätä huimaava ole, mutta itselleni tuotti alkuun hieman vaikeuksia pysyä mukana siinä, keitä he ovat ja miten he liittyvät toisiinsa ja tarinaan. Mutta kun näytelmä pääsee vauhtiin - tai kun siihen katsojana pääsee mukaan - voi huomata, että kyseessä on erittäin onnistunut kokonaisuus. Luvassa on sekä viihdettä ja huumoria että herkkiä kohtauksia. Ja kaiken ytimessä on vallankumos.

Vuosisadan alun Helsinki on varsin luokkajakoinen ja -tietoinen paikka, se käy selväksi heti. Työmies Aarne Kanervaa näyttelevä Johannes Holopainen on eittämättä tämän spektaakkelin tähti. Holopainen näyttelee roolinsa antaumuksella ja hänen kykyjään ei voi kuin ihailla.

Näytelmässä tärkeässä roolissa on orkesteri, sillä mukaan mahtuu runsaasti lauluja. Toisen puoliajan aloitus on lähes silkkaa kabareeta tai karaokea ja myös yleisöä laulatetaan. Toinen puoliaka, joka alkaa vallankumouksen jonkinlaisella toteutumalla Nikolainkirkossa, on erittäin onnistunut niin draaman kaareltaan kuin sisällöllisestikin. Loppua kohden näytelmä siirtyy surumielisiin sävyihin, ja loppukohtaus on todella vaikuttava.

Huumorihahmona ja yhteiskunnan valtaa käyttävänä psykiatrina lavalla (tai suurimman osan aikaa sairaalatoimistokopissaan) nähdään Jean Sibeliuksen veli Christian Sibelius (Juho Milonoff), joka sisaruskateudesta ja huonosta itsetunnosta kärsivänä latelee tulkintojaan ja totuuksiaan ja pääsee hetken ajan loistamaan myös lavan kirkkaimpana tähtenä. Myös Jean-veli käy paikan päällä pössyttelemässä sikariaan.

Vallankumousen tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1917-1918 ja viittaukset nykyaikaan on toteutettu absudristi ja räväkästi. Kirkonvaltauksen Pussy Riot -viittaus ei voi jäädä keneltäkään huomaamatta ja lauluja on uudelleensanoitettu hauskasti.

Vallankumousessa pääsee sekä nauramaan että herkistymään elämän epäreiluuden äärelle.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kauko Röyhkä: Kesä Kannaksella





"Hän katselee kiikareilla taloa, johon he aikovat hyökätä."


Like 2009. 185 s.


Kauko Röyhkän romaanin Kesä Kannaksella tapahtumat sijoittuvat jatkosotaan ja nimensäkin mukaan lähinnä Kannakselle. Henkilökuvauksen lähtökohta on samankaltainen kuin Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa (1954) - sotaa ja olosuhteita kuvataan usean luonteeltaan ja elintavoiltaan erilaisen miehen näkökulmasta.

Tapahtumat eivät sijoitu ainoastaan rintamalle vaan mukana on myös kuvausta lomilta ja sikäli taustoitusta. Osin seikkaillaan Helsingissä, missä lukija pääsee kurkistamaan eri yhteiskuntaluokkien elämään ja toisaalta tempoiluun yhteiskuntaluokkien välissä. Kansalaissodan haavat ja historiallinen luokkajako näkyvät yhä henkilöhahmojen koulutusmahdollisuuksissa, varallisuudessa ja elämänhaaveissa. Osin puolestaan seikkaillaan Lapissa täysin erilaisessa todellisuudessa kuin mitä etelän kaupunkielämä edustaa - liikutaan porolla, ollaan erämaassa luonnon armoilla ja kohdataan paikallinen shamanismiin taipuvainen kylähullu.

Kesä Kannaksella on paitsi sotaromaani myös ennen kaikkea romaani nuoruudesta, siitä, millaista on olla nuori mies sota-aikana - millaisia ovat haaveet, millaista on todellisuus.