Ateenan kulttuurikohteita, Kreikka

Akropolis

 
Akropolis-kukkula hallitsee Ateenan kaupunkimaisemaa: se loistaa yössä näyttävänä maamerkkinä ja toimii päivälläkin kaupungilla kulkemista hahmottavana paikkana. Akropoliilla on paljon nähtävää - näyttävin rakennuksista on tietenkin Parthenon (400 eaa.).

Akropolis ja se saa todella miettimään aikansa kaupunkikulttuuria ja elämää. Elämä vapaana miehenä antiikin Kreikassa on varmasti ollut nautinnollinen kokemus; toisaalta, kun katsoo nykyaikanakin jatkuvaa kunnostustyötä ja miettii antiikin aikana tapahtunutta rakennustyötä, ei voi olla ajattelematta orjien kohtaloa mahtavien rakennusten aikaansaamisessa.

Arkeologinen museo

Akropoliin juurella sijaitsee moderni rakennus, Arkeologinen museo, jossa on esillä runsaasti monenlaisia reliikkejä kuin myös niiden kopioita, mikä kertoo omaa kolonialistista historiaansa (osa alkuperäisistä on nähtävillä esimerkiksi British Museumissa).

Osassa näyttelyaluetta on kuvaamiskielto. Kieltoalueella on muun muassa puhutteleva metsästyskoirapatsas; laiha koira, jonka kylkiluut ovat näkyvillä ja joka o jähmettyneenä saalistusasentoon. Vaikka patsaasta ei itse saa kuvia ottaa, patsas löytyy postikorttina museokaupasta.

Arkeologinen museo tuntuu rauhalliselta keitaalta, pakopaikalta kaupungin vilinästä ja turstilaumojen tukkimasta Akropoliista, vaikka museossakin vieraita riittää.

Luonnollisestikin myös museosta voi ihailla näkymiä Akropoliille.

Kerameikos

Kerameikoksen muinaisalue Ateenassa on pitkälti hautausmaa. Alue on kaunis ja puistomainen, ja siellä voi vaellella eri aikakausien hautojen keskellä. Kerameikos-hautausmaalla ei juurikaan ollut tungosta, joten se toimi hyvin myös rauhoittumisen paikkana. Alueella on luonnollisestikin myös museo.

Lykavittos-kukkula

 
Akropolis-kukkulaa korkeammallekin Ateenassa nousee Lykavittos-kukkula. Kukkulan laelle pääsee niin funikulaarilla kuin kävellenkin. Kukkulalta aukeavat näkymät paljastavat sen, kuinka laaja miljoonakaupunki Ateena onkaan. Kukkulan laella on myös ravintola ja kappeli, mutta mikäli näköalat eivät kiinnosta, Lykavittokselle tuskin kannattaa hakeutua. 

Ateenan katedraali

Ateenan katedraali tunnetaan myös Jumalansynnyttäjän ilmestyksen kirkkona. Se sijaitsee Plakassa ja se on valmistunut vuonna 1862. Antiikinaikaisten kohteiden rinnalla katedraali tuntuu hyvin erilaiselta, suorastaan tuoreelta ilmestykseltä. Tunnelma sisällä on hämyinen ja rauhallinen, ortodoksikirkolle tyypillinen. Ulkoapäin kirkkoon varsin hillityn näköinen, mutta sisältä näyttävä.

Olympeion

Olympeion eli Olympoksen Zeuksen temppeli edustaa korinttilaista tyyliä ja sijaitsee Ateenan kansallispuutarhan lähellä.

Kivenheiton päässä Olympeionilta sijaitsee Kallimarmaron, eli Ateenan olympiastadion, joka on rakennettu antiikinaikaisen stadionin paikalle sitä jäljitellen ja jolla on järjestetty olympialaiset 1800-luvulla. Stadionille pääsee sisään ja siellä itse kukin voi kokeilla kykyjään juoksuradalla. Kallimarmaronilla on myös pieni olympialaisten nykyhistoriaa esittelevä museo.

Kevätmessut @ Messukeskus, Helsinki

Kevätmessuilla Helsingin messukeskusksessa 7.-10.4. oli lauantaina jonkin verran hulinaa.

Kävin messuilla ensimmäsitä kertaa ja motiivin käynnille oli saada ideoita ja inspiraatiota pihaistutuksiin ja mahdollisesti sisustamiseen. Joitakin kauniita, esteettisiä esillepanoja messuilla olikin, kuten tämä tulppaanien kukkaloisto...

...ja puutarhaosion keskelle tehty asetelmallinen keidas.

Kokonaisuudessaan Kevätmessut oli minulle kuitenkin pettymys. Törkeän hintaisella lipulla (18 e) pääsi lähinnä tarkastelemaan huonekaluliikkeiden valikoimaa ja grillejä. Kukkia, kasveja ja kukkasipuleita toki oli myynnissä, mutta aloittelijan silmään vaikutelma oli toisaalta kaoottinen ja toisaalta ei tuntunut erityisesti poikkeavan vaikkapa Plantagenin tai Hong Kongin pihamyymälän - joihin sisäänpääsystä ei veloiteta - valikoimasta mitenkään silmiinpistävästi.

Messuilla esiteltiin myös rakentamista, mökkeilyä ja sisustamista, mutta varsinkin sistustamisosasto oli suppea ja tylsä.

Hanna Hentinen & Seppo Närhi: Nurmikko-opas

Viheraluerakentajat ry, 2010. 34 s.

Nurmikko-opas on laiha vihkonen nurmikon saloihin. Opas käsittelee nurmikonhoitoa aina nurmikon suunnittelemisesta ja istuttamisesta jatkuvaan, vuodenaikojen mukaiseen hoitoon.

Vihkosen kuvat ovat silkkaa Strömsötä vihreine, tasaisine pintoineen. Nurmikon hoitoon liittyvät osiot kertovat varsin rautalankaisesti ja havainnollisesti hoidollisista toimenpiteistä. Mikäli pihassa on jo jonkinlainen nurmikko, joka vain kaipaa paikkaamista ja hoitoa, kannattaa lukijan kokonaan skipata osio, joka käsittelee nurmikon istuttamista: paikkaamistoimenpiteitä kuvaillaan itse asiassa Nurmikon hoito -nimisessä osiossa kohdassa Vanhan nurmikon hoito.

Teoksen lopusssa on Nurmikon hoitokalenteri -niminen aukeama, jolta selviää lyhykäisyydessään, mitä nurmikon kanssa tulee muistaa minäkin vuodenaikana: keväällä maan kuivuttua haravointi, tarvittaessa aukkopaikkojen kylvö, lannoitus, kalkitus (mikäli maa on hapan; tätä teos suosittelee tehtäväksi kerran kahdessa vuodessa maaperän ominaispiirteet huomioiden) ja tarvittaessa kastelu; kesällä leikkuu, tarvittaessa kastelu sekä lannoitus kesäkuun lopulla,; syksyllä haravointi ja tarvittaessa kalkitus - lisäksi syksyllä kehotetaan kiinnittämään huomiota siihen, minkä mittaiseksi missäkin vaiheessa nurmikkonsa leikkaa (sääteleekö joku oikeasti ruohonleikkurinsa terää??) ja siihen, josko haluaa laittaa nurtsiinsa kvintotseenivalmistetta, joka torjuu talvituhosieniä.

Teos on hyvää täydennysluettavaa Puutarhanhoito poropeukaloille -oppaaseen.

Merja Turunen & Sirpa Ylönen: Puutarhanhoito poropeukaloille

Into 2015. 226 s.

Marraskuu on parasta aikaa puutarhakirjan lukemiselle, sillä se auttaa muistamaan, että kesäkin tulee. Puutarhanhoito poropeukaloille on ensimmäinen ikinä lukemani puutarhakirja, ja ehdottomasti valinta on hyvä. Kirja on kirjoitettu erittäin yleistajuisella otteella, kuten teoksen nimikin jo lupaa. Puutarhahoidosta ei tarvitse tietää yhtään mitään ennen teoksen lukemista.

Teos lähestyy puutarhanhoitoa arkisella, käytännönläheisellä ja riittävän laajalla otteella - mutta kuitenkin siten, että informaatiomäärä pysyy rajattuna olennaiseen eikä liian yksityiskohtaisille sivupoluille rönsyillä. Kirjassa käsitellään niin puutarhan - tai arkisemmin sanottuna pihan - perustaminen kuin myös erilaisia perusnäkökulmia siihen, mitä puutarhaansa voi istuttaa. Sellaiset puutarhahoidosta täysin tietämättömälle ihmiselle aivan vieraat mutta puutarhanhoidon kannalta olennaiset asiat kuin maaperä ja lannoittaminen käydään läpi selvästi. Istuttamista käsitellään havainnollistavasti, samoin kasvien kaipaamaa hoitoa.

Kirjoittajien ote aiheeseen on maallikon kaipaama. Teoksessa ei käytetä lainkaan kasvien latinankielisiä nimiä, ja kirjoittajat kertovat puutarhanhoidosta myös omien kokemustensa kautta. Peruspuutarhanhoitovälineistö on käyty läpi kuvin, mitä olisin osittain kaivannut myös osioon, jossa kerrotaan erilaisista pihalle istutettavista koristekukista. Tosin googlaamalla kukkien ulkonäkö kyllä selviää.

Teos on ulkoasultaan pokkarimainen, mikä on erittäin hyvä asia, sillä se on kevyt kantaa tarvittaessa puutarhaan tositoimien äärelle. Teoksen loppuun olisin kaivannut tilaa omille muistiinpanoille, sillä tämä todellakin on tarvittava käsikirja, jonka avulla puutarhan tilaa voi tarkkailla.

Teos on kirjoitettu selkeän ohjeistavasti, mutta rennolla otteella, jossa ei ole saarnaamisen makua lainkaan. Lopusta löytyy hakemisto tieto- ja kaunokirjallisiin teoksiin, joista voi lukea tarkemmin eri aihealueista, ja kutakin teosta on kommentoitu lyhyesti siitä näkökulmasta, miksi Puutarhanhoitoa poropeukaloille -kirjan kirjoittajat suosittelevat kyseistä teosta. Tämä on erittäin hyvä ominaisuus, sillä ennen tämän teoksen lukemista silmäilin joitakin puutarhakirjoja, jotka osoittautuivat aivan liian vaikeasti lähestyttäviksi - samantasoisiksi kuin Viherpiha-lehdestä tullut näytenumero, jonka artikkelit olivat minulle aivan käsittämättömiä.