Helsingin Taiteiden yössä oli hauskaa tänäkin vuonna.
Aloitimme seikkailun jo tutuksi tulleella tavalla, tonkimalla Oopperan kirppiksen jännittäviä rekvisiittavarantoja. Tänä vuonna saavuimme paikalle kohtalaisen myöhään, ehkäpä kuuden maissa, jolloin jono ei enää ollut järkyttävä ja ruuhkakin oli jo lähes maltillinen. Ja aina löytää jotain jännittävää shoppailtavaa! Ei voi kuin ihailla oopperan puvustajien mielikuvitusta ja taitoja.
Oopperalta suuntasimme keskustaan, mutta Hesperian puistossa pysähdyimme kuin taikaiskusta, sillä puistoon oli kohonnut epäsuomalainen keidas: vihreyden keskellä kohosi kyltti, jossa luvattiin sinivalkoisin kirjaimin "KYLMÄÄ LONKEROA". Lonkero oli myyntilupauksen veroinen ja ihan parasta tässä oli se, että juoman saattoi ostaa mukaansa ja kävellä minne mieli - tai istahtaa alkuillan viipyilevään aurinkoon nurtsille kuuntelemaan taitavien nuorten miesten viulutrioa.
Hesperian puistosta jatkoimme matkaa Senaatintorille, missä oli luvassa Cie l'Homme debout -ryhmän kahdeksanmetristen olkijättiläisten Toivon ja Kaipuun kohtaaminen.
Jättiläisnuket olivat hienoja ja esityksen valtavat värilliset ilmapallot Tuomiokirkon portailla loivat eri asetelmissa hienosti näyttämöä kohtaamiselle. Myös symbolinen suuri valkoinen pallo herätti tulkinnallisia kysymyksiä - esityksen spiikeissä (jotka matalan miesäänen lausumina eivät kyllä juuri kantautuneet tällaisessa tilassa...) puhuttiin kuusta, mutta tulkinnoissa nousi esiin myös se, onko kyse valtavasta leijailevasta munasolusta. No, jaksoimme seurata esitystä kymmenisen minuuttia, mutta sitten joku takanamme seisova kanssakatsoja tiivisti ainakin omat tunnelmani: "liian hidastempoista". Ja niinpä matka jatkui.
Rautatientorilla oli (ja on vielä viikonlopun ajan) Syystoberfest sekä Maakuntien makuja -ruokatelttoja. Tarjolla on monenlaisia herkkuja. Muurinpohjalettu hilloineen ja kermavaahtoinen oli valtava ja todellakin hintansa (6,50 e) väärti. Perunaherkku sen sijaan oli pienoinen pettymys: kojulle oli pitkä jono, ja perunasuikerot osoittautuivat erittäin vähäsuolaisiksi. Testaamamme artesaanijäätelö sai myös ristiriitaisen vastaanoton: sorbetti oli mainiota, mutta jäätelön suutuntuma oli jotenkin oudon rasvainen tai paksu.
Sanomatalossa oli näytteillä maailman parhaita journalistisia valokuvia World Press Photo -näyttelyssä. Kuvatekstit oli kirjoitettu niin pienellä, että en jaksanut tungoksessa änkeä tihrustamaan kutakin erikseen. Kuvatekstit kuitenkin avaavat kuvien tarinoita aivan uudella tavalla ja ne kannattaisi lukea - esimerkiksi amerikkalaisesta vapautuneiden vankien yhteisöstä tai kaupungista otetut kuvat ovat itsessäänkin pysäyttäviä, mutta niiden tehoa eittämättä lisää se, kun tietää jotain kuvattujen taustoista (ja ympäröivän yhteikunnan kylmyydestä).
Sanomatalolta otimme suunnan takaisin kohti Oopperaa, mutta matkalla näimme kaikkea mielenkiintoista. Kansalaistorin (?) lavalla esiintyi jokin varsin tylsän ja keskinkertaisen kuulloinen kokoonpano, mutta onneksi Hakasalmen huvilan terassin valot ja äänentoisto oli suunnattu niin tehokkaasti, että päätimme ottaa sivuaskeleen siihen suuntaan. Ja sehän kannatti! Lavalla oli jokin niin (itselle) outo kokoonpano, että sen hetkellinenkin katseleminen ja kuunteleminen sai hyvälle mielelle ja hymyn huulille.
Hakasalmen huvilan miljöö on kaunis ja elegantti. Valtavan ristiriidan synnytti punaisin valoin valaistu terassi ja lauteilla oleva örinäbändi - joka spiikkasi lähinnä suomenruotsiksi ja sanoi soittavansa Tomas Lediniä: sitten kuulimme biisin, jonka kertsissä (?) kuului lähinnä AAAARGH. Ihan loistohetki! Enemmän tällaisia yllätyksiä!
Illan pimettyä Hesperianpuistoon oli rantautunut Unicef, jolla oli hieno tempaus. Töölönlahden rantaan sai sytyttää kynttilän, ja halutessaan samalla lahjoittaa Unicefille. Lahjoituksen yhteydessä sai tietää, mitä saa ostettua kymmenellä sentillä, eurolla tai viidellä eurolla. Rannan kynttilämeri oli kaunis ja se sai hiljentymään hetkeksi. Hienoa Unicef!
Iltamme päättyi perinteisesti Oopperalle kuuntelemaan ja katselemaan makupaloja tulevista esityksistä. Tulevalla kaudella oli ainakin kaksi erittäin kiinnostavaa esitystä - luvassa on Muumi-baletti (jonka lihansyöjäkasvit tanssivat hienosti! Ja tanssijoiden kykyä tanssia keveästi muumipuvuissa ei voi kuin ihailla) sekä vittumaisen tilittävän naisen itämaishenkinen ooppera, jonka nimeä en enää muista ja jota ei äkkiseltään näytä esiteltävän Kansallisoopperan nettisivuilla.
