Taiteiden yö 2015, Helsinki

Helsingin Taiteiden yössä oli hauskaa tänäkin vuonna.

Aloitimme seikkailun jo tutuksi tulleella tavalla, tonkimalla Oopperan kirppiksen jännittäviä rekvisiittavarantoja. Tänä vuonna saavuimme paikalle kohtalaisen myöhään, ehkäpä kuuden maissa, jolloin jono ei enää ollut järkyttävä ja ruuhkakin oli jo lähes maltillinen. Ja aina löytää jotain jännittävää shoppailtavaa! Ei voi kuin ihailla oopperan puvustajien mielikuvitusta ja taitoja.

Oopperalta suuntasimme keskustaan, mutta Hesperian puistossa pysähdyimme kuin taikaiskusta, sillä puistoon oli kohonnut epäsuomalainen keidas: vihreyden keskellä kohosi kyltti, jossa luvattiin sinivalkoisin kirjaimin "KYLMÄÄ LONKEROA". Lonkero oli myyntilupauksen veroinen ja ihan parasta tässä oli se, että juoman saattoi ostaa mukaansa ja kävellä minne mieli - tai istahtaa alkuillan viipyilevään aurinkoon nurtsille kuuntelemaan taitavien nuorten miesten viulutrioa.

Hesperian puistosta jatkoimme matkaa Senaatintorille, missä oli luvassa Cie l'Homme debout -ryhmän kahdeksanmetristen olkijättiläisten Toivon ja Kaipuun kohtaaminen.

Jättiläisnuket olivat hienoja ja esityksen valtavat värilliset ilmapallot Tuomiokirkon portailla loivat eri asetelmissa hienosti näyttämöä kohtaamiselle. Myös symbolinen suuri valkoinen pallo herätti tulkinnallisia kysymyksiä - esityksen spiikeissä (jotka matalan miesäänen lausumina eivät kyllä juuri kantautuneet tällaisessa tilassa...) puhuttiin kuusta, mutta tulkinnoissa nousi esiin myös se, onko kyse valtavasta leijailevasta munasolusta. No, jaksoimme seurata esitystä kymmenisen minuuttia, mutta sitten joku takanamme seisova kanssakatsoja tiivisti ainakin omat tunnelmani: "liian hidastempoista". Ja niinpä matka jatkui.

Rautatientorilla oli (ja on vielä viikonlopun ajan) Syystoberfest sekä Maakuntien makuja -ruokatelttoja. Tarjolla on monenlaisia herkkuja. Muurinpohjalettu hilloineen ja kermavaahtoinen oli valtava ja todellakin hintansa (6,50 e) väärti. Perunaherkku sen sijaan oli pienoinen pettymys: kojulle oli pitkä jono, ja perunasuikerot osoittautuivat erittäin vähäsuolaisiksi. Testaamamme artesaanijäätelö sai myös ristiriitaisen vastaanoton: sorbetti oli mainiota, mutta jäätelön suutuntuma oli jotenkin oudon rasvainen tai paksu.

Sanomatalossa oli näytteillä maailman parhaita journalistisia valokuvia World Press Photo -näyttelyssä. Kuvatekstit oli kirjoitettu niin pienellä, että en jaksanut tungoksessa änkeä tihrustamaan kutakin erikseen. Kuvatekstit kuitenkin avaavat kuvien tarinoita aivan uudella tavalla ja ne kannattaisi lukea - esimerkiksi amerikkalaisesta vapautuneiden vankien yhteisöstä tai kaupungista otetut kuvat ovat itsessäänkin pysäyttäviä, mutta niiden tehoa eittämättä lisää se, kun tietää jotain kuvattujen taustoista (ja ympäröivän yhteikunnan kylmyydestä).

Sanomatalolta otimme suunnan takaisin kohti Oopperaa, mutta matkalla näimme kaikkea mielenkiintoista. Kansalaistorin (?) lavalla esiintyi jokin varsin tylsän ja keskinkertaisen kuulloinen kokoonpano, mutta onneksi Hakasalmen huvilan terassin valot ja äänentoisto oli suunnattu niin tehokkaasti, että päätimme ottaa sivuaskeleen siihen suuntaan. Ja sehän kannatti! Lavalla oli jokin niin (itselle) outo kokoonpano, että sen hetkellinenkin katseleminen ja kuunteleminen sai hyvälle mielelle ja hymyn huulille.

Hakasalmen huvilan miljöö on kaunis ja elegantti. Valtavan ristiriidan synnytti punaisin valoin valaistu terassi ja lauteilla oleva örinäbändi - joka spiikkasi lähinnä suomenruotsiksi ja sanoi soittavansa Tomas Lediniä: sitten kuulimme biisin, jonka kertsissä (?) kuului lähinnä AAAARGH. Ihan loistohetki! Enemmän tällaisia yllätyksiä!

Illan pimettyä Hesperianpuistoon oli rantautunut Unicef, jolla oli hieno tempaus. Töölönlahden rantaan sai sytyttää kynttilän, ja halutessaan samalla lahjoittaa Unicefille. Lahjoituksen yhteydessä sai tietää, mitä saa ostettua kymmenellä sentillä, eurolla tai viidellä eurolla. Rannan kynttilämeri oli kaunis ja se sai hiljentymään hetkeksi. Hienoa Unicef!

Iltamme päättyi perinteisesti Oopperalle kuuntelemaan ja katselemaan makupaloja tulevista esityksistä. Tulevalla kaudella oli ainakin kaksi erittäin kiinnostavaa esitystä - luvassa on Muumi-baletti (jonka lihansyöjäkasvit tanssivat hienosti! Ja tanssijoiden kykyä tanssia keveästi muumipuvuissa ei voi kuin ihailla) sekä vittumaisen tilittävän naisen itämaishenkinen ooppera, jonka nimeä en enää muista ja jota ei äkkiseltään näytä esiteltävän Kansallisoopperan nettisivuilla.

Rastron kirpputori, Madrid

 Eurooppalaisten suurkaupunkien ulkoilmakirpputorit ovat aina kokemisen arvoisia, niin myös Madridin Rastro-kirpputori, joka järjestetään sunnuntaisin. Tuolloin Rastron alueen kadut ovat täynnä onenlaisia myyntikojuja - tarjolla on niin käytettyä kuin uuttakin tavaraa, käsitöitä, krääsää, vaatteita, elekrtoniikkaa, kirjoja, taidetta... lähestulkoon mitä tahansa, mitä kuvitella saattaa.

Rastroa lähin metroasema on La Latina, ja myyntikojut alkavat siitä katsottuna aivan kulman takaa - perille löytää takuuvarmasti ihmismassoja seuraamalla.

Aleksis Kiven kadun kirppis, Helsinki

Helsinkiin on tullut lukuisia uusia kirppiksiä Valtterin kadottua kirppiskartalta. Nouseva trendi on kaduilla myyminen ilman pöytämaksua, mikä madaltaakin hienosti kynnystä lähteä myymään omia roiniaan, ja herääkin kysymys, onko pöytävuokran maksamisesta tullut vanhanaikaista - onko tämä uusi kirppistelyn maailma? Toisaalta pöytävuokrapaikat varmasti ainakin toistaiseksi puolustavat paikkaansa talven kylminä, märkinä ja pimeinä kuukausina.

Kävin testaamassa aina sunnuntaisin järjestettävää Aleksis Kiven kadun kirppistä niin ostajana kuin myyjänäkin. Toimiva konsepti! Mikäpä siinä aurinkoisena syyspäivänä saapua paikalle hengailemaan ja hyvällä tsägällä saada vähän rahaa vastineeksi. Aleksis Kiven kadun kirppis näyttää asettuneen Dallapén-puistoon - itse Valtteri-orientoituneena kuvittelin sijainnin olevan Sturenkadun tuolla puolen, mutta puistohan on mitä oivallisin paikka kirppikselle.

Elokuun viimeisenä suununtaina väkeä oli liikkeellä niukasti, mutta se oli ehkä odotettavissakin, järjestettiinhän koko kaupungin liikkeelle saava Siivouspäivä edellisenä päivänä, lauantaina.

Juuri tällaista kaupunkikulttuuria tarvitaan!

Beyazitin aukion kirpputori, Istanbul

 
Istanbulissa on monenlaisia shoppailumahdollisuuksia: länsimaisia muotiliikkeitä on Beyoglussa eritoten pääkatu Istiklal caddesin varrella, kreisiin (ja potentiaalisen vedätyksen) ostoskulttuuriin voi sukeltaa basaareissa (joista maustebasaari on hallittavamman kokoinen ja keskittynyt nimensä mukaisesti mausteisiin, suuri basaari taas todellakin on valtava sokkelo ja siellä on tarjolla muun muassa kaikenlaista turistitavaraa huiveista mattoihin ja koriste-esineisiin), itämaishenkisiä ostoskatuja on muun muassa vanhassa kaupungissa Eminönün sillalta ylämäkeen (tarjolla on myös paljon samaa tavaraa kuin suuressa basaarissa, mutta hinnat ovat huomattavasti edullisemmat) ja paikallisessa kirpparitunnelmassa pääsee fiilistelemään Beyazitin aukiolla, jossa kirpputori järjestetään joka päivä.

Turistinäkökulmasta Beyazitin aukiolla ei ole tarjolla kovinkaan mielenkiintoista tavaraa, tavalliset ihmiset myyvät vanhoja vaatteitaan, tavaroitaan ja elektroniikkaa (yhden myyjän tarjonta koostui esimerkiksi erilaisista kännykän akuista). Toki tarjolla on myös muutama tavanomaisen turistikräässän myyjä. Myyjät ja ostajat tuntuivat olevan paikalla eivät niinkään harrastuksesta, kuten suomalaisilla kirpputoreilla usein tuntuu, vaan pikemminkin tarpeesta, mikä näkyy paikan tunnelmassa. Kuitenkin juuri paikallistunnelman vuoksi Beyazitin aukiolla on mielenkiintoista ja suositeltavaakin vaellella.

Feira da Ladra, Lissabon

Feira da Ladra on Lissabonissa tiistaisin ja lauantaisin järjestettävä ulkoilmakirpputori, joka myyntiartikkelien monimuotoisuudessaan tuo mieleen Pariisin Puces de Montreuilin ja kaupunkimaisemaan sijoittumisessaan - virallisesti kirpputori sijaitsee Campo de Santa Claran puistikossa Graçan kaupunginosan liepeillä, mutta käytännössä se levittäytyy varsin villisti ympäröiville kaduille - se tuo mieleen suomalaisen Siivouspäivä-tapahtuman (2013, 2012).

Suomeksi tapahtuman nimi tarkoittaa varkaan markkinoita, mitä toisaalta voinee pitää ironisena nimenä, mutta oma myyntipisteensä oli myös i-tuotteilla (iPhone, iPad...), mikä oli humoristisella tavalla silmiinpistävää.

Tavaraa on todellakin tarjolla laidasta laitaan, niin tavallisten ihmisen myymiä käytettyjä vaatteita ja krääsää kuin huonekaluja, ruuveja ja kaikenlaisia koneita, koruja, taidetta ja turistiroinaa.

Ehdottomasti vaeltelemisen arvoinen kokemus! Myyjät alkavat saapua paikalle jo aamuhämärissä, ennen kuutta, mutta vielä puolenpäivän aikaankin pystytellään uusia kojuja.

Siivouspäivä 25.5.2013, Helsinki

Wau, mikä Siivouspäivä! Kaupunki todella muuttui suureksi kirpputoriksi ja tunnelma tuntui hyvin epäsuomalaiselta - tai sitten kyse on kulttuurisesta muutoksesta. Tällä kertaa ihmisiä oli todella runsaasti liikkeellä niin myyjinä kuin kiertelemässäkin. Tapahtuma oli kerrassaan onnistunut, ainakin Kalliossa. Hienoa!

Siivouspäivä 8.9.2012, Helsinki

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin Siivouspäivän aikaan kaupungissa. Avoimia kaupunkikirppistapahtumia vaikuttaa olevan niin paljon, että ne saattavat pian jo tehdä Valtterin kaltaiset kirppikset turhiksi - ainakin tällaisena vuodenaikana, kun ulkona myyminen todellakin on mahdollista.

Siinä missä Ravintolapäivän suhteen myyntipisteiden keskittyminen samoille, suosituille paikoille mielestäni ei ihan toimi, Siivouspäivänä tilanne on toinen. Esimerkiksi Karhupuisto oli täynnä myyjiä, ja myös asiakkaita. Tällaisessa tapahtumassa ostoskelu on helpompaa, kun myyntipisteet ovat lähekkäin. Vaikka tapahtumasivulla on kartta samaan tapaan kuin Ravintolapäivässä, lähtisin jonnekin syrjemmäs yhden tai muutaman myyjän tähden vain, mikäli tietäisin siellä myytävän jotain äärimmäisen kiinnostavaa tai uniikkia. Suurin osa myyntikuvauksista on kuitenkin vain luettelo kategorioista (vaikka mukana oli myös mielikuvituksellisia määritelmiä), eikä se houkuttele ainakaan minua erityisesti klikkailemaan kuvauksia auki, vaan pikemminkin vilkaisemaan, millä suunnalla myyntipisteitä on eniten. Kirppariostoskelun henkeenkin kuuluu se, että voi tehdä yllättävän löydön - ei niinkään se, että tiedossa on etukästeen tuotteiden tarkat kuvaukset, joiden perusteella hankkimishimo heräisi.

Tutustuin tarjontaan Kalliossa, Torikortteleissa ja Ullanlinnan suunnalla. Paras tarjonta (kuin myös parhaat hinnat) oli ehdottomasti Karhupuistossa.

Torikortteleiden elävöittämisestä on mediassa puhuttu paljon, ja elävöittämistä alue todellakin kaipaa. Miljöö on kaunis, mutta siellä pyörii lähinnä turisteja. Johtuneeko ilmiö siitä, että alueella tai sen liepeillä ei juuri asu tavallisia ihmisiä, tai siitä, että alueella on lähinnä varsin hintavia kauppoja, jotka eivät myy sellaisa tuotteita, joita kukaan varsinaisesti tarvitsisi. Torikorttelit olivat Siivouspäivänä pettymys. Paikalla oli vain muutamia myyjiä ja kourallinen asiakkaita. Sisäpihoilla olisi kuitenkin mahdollisuus vaikka mihin, joten toivottavasti jotain ihmisläheistä toimintaa alueelle kehitetään.

Dianapuistossa ja Agricolan kirkon seutuvilla piti kartan mukaan olla myyntikeskittymiä, mutta ne olivat varsin vaatimattomia, vain muutama myyjä - ja esiin kirjoitetut hinnat olivat suhteellisen korkeita ottaen huomioon, että kyseessä on kirpparitapahtuma.

Säätila oli eritoten myyjien kannalta jokseenkin hermoja vaativa - sää oli upea ja aurinkoinen, oikea unelmasää tällaiselle tapahtumalle, mutta välillä kohdalle osui varsin tymäkköjä ukkoskuuroja.

Puces de Montreuil, Pariisi

Otavat Kartta + opas -matkaopas mainitsee Pariisin reunoilla olevan kolme kirpputoria (Marhcés aux puces). Kuuluisin on Puces de Saint-Ouen Porte de Clignancourtilla, jonka mainitaan olevan suurin ja vanhin. Vanvesin portilla olevasta kirpputorista kerrotaan, että sieltä saa antiikkiesineitä ja rihkamaa edullisesti. Montreuilin portilla olevasta kirpputorista todetaan ainoastaan sen olevan kaupungin itäosassa. Muilla kirpputoreilla emme käyneet, joten vertailukohtaa ei ole, mutta kokemisen arvoinen Puces de Montreuil on.

Tunnelmaltaan ja tarjonnaltaan Montreuilin kirpputori on risteymä sitä, mitä VR:n makasiinit olivat ja mitä Valtteri edelleen on, ja toisaalta paikka muistuttaa Mustamäen toria. Varsinaista kirpputorikamaa on suhteellisen vähän ja loput kojuista tarjoavat halvalla lähinnä Kiinassa tuotettuja vaatteita, sisustustarvikkeita ja krääsää. Käytetyt vaatteet lojuvat kasoissa, jotka on hinnoiteltu ja joita voi pengata vapaasti. Hinnat vaihtelivat alle eurosta muutamaan euroon. Yksi koju oli erikoistunut retrovaatteisiin, jotka olivat huomattavasti hinnakkaampia, mutta eivät riistohintaisia. Uutta tavaraa saa hyvinkin halvalla ja jossain vaiheessa iskee ähky - mistä tämä kaikki roina tulee, kuinka paljon tavaraa ja vaatetta maailmaan oikein mahtuu?

Asiakaskunta on lähinnä paikallista, liikkeellä ei tuntunut olevan juurikaan turisteja. Tarjolla vaatteita sekä länsimaiseen että islamilaiseen makuun. Valokuvaamiseen ei suhtauduttu kovinkaan suopeasti.

Kojurivistöjen kiertäminen on uuvuttavaa, ja niinpä kuppi kahvia lähiöterassilla piristää. Tarjoilu on ystävällisempää ja yllättävästi myös kielitaitoisempaa (=englanti) kuin osassa keskustan turistikeskittymiä.