sunnuntai 26. elokuuta 2012

Taiteiden yö, Helsinki

Taiteiden yö järjestettiin tänä vuonna torstaina, missä on hyvät ja huonot puolensa. Ohjelmaa oli runsaasti, mutta kaksi asiaa, joista oli kohuttu etukäteen runsaasti - Dominot-teos ja We Love Helsingin muovipussiteos Aero Solar (kuvassa) - vaikuttivat pienoisilta lässähdyksiltä. Dominoja en mennyt katsomaan, mutta kaupungilla kulkiessa oli jotenkin surkea näky kohdata muovissa odottavia palikoita, joita ei "sateen takia ollut ehditty laittaa paikoilleen" (en ymmärrä logiikkaa). Aero Solar taas vaikutti teokselle, joka kuulostaa hyvältä, kun sitä ideoi, mutta toteutus oli kovin vaatimattoman ja typeränkin näköinen. On myös vaikeaa sanoa, onko teoksella mitään sanottavaa yleisölle, vai oliko sen idea vain tuottaa "kokemus".



Niin tai näin, Taiteiden yö on kerrassaan hauska festivaali, sillä silloin tuntuu siltä, kuin Helsinki olisi ihan oikea suurkaupunki: kaduilla on ihmisiä, koko ajan ei ole kiire, yllättäviä tapahtumia on siellä täällä.

KOM-teatteri: Karkkipäivän avoimet harjoitukset


Lähes kaikki Helsingin teatterit tarjosivat iltaohjelmaksi avoimia harjoituksia. KOM-teatterissa harjoiteltiin Markus Nummen romaanista Karkkipäivä kirjoitettua näytelmää, jonka ensi-ilta on 3.10. Harjoitusten perusteella näytelmä vaikutti erittäin mielenkiintoiselta, toisin kuin viime syksynä harjoiteltu Riikka Pulkkisen Totta-romaaniin perustuva samanniminen näytelmä, jota en sitten koskaan vaivautunutkaan katsomaan kokonaisuudessaan.

Karkkipäivä on tragikoominen romaani, ja tragikomiikkaa tarjosivat myös harjoitukset. Harjoituksissa lapsipäähenkilö jäi vielä etäiseksi, ja eniten annettiin tilaa Laura Malmivaaran näyttelemälle tilanhallintasuunnittelija Paulalle. Malmivaara teki Paulan hahmosta jo nyt elävän, ja hahmo jätti odotukset korkealle. Näytelmässä sovellettaneen videotekniikkaa osuvasti, videoihan Paula itseään myös romaanissa.

Korjaamon Vintti: Talmud Beach


Korjaamolle houkutuin Ville Leinosen vuoksi mutta näinkin siellä Talmud Beachin - eipä siinä mitään, sillä yhtye soitti menevästi ja mukaansatempaavasti. Parhaiten kappaleista jäi päähän soimaan Pyramid boogie.

Oopperaa ja balettia Töölönlahdella




Jo perinteeksi muodostunut Kansallisoopperan ja -baletin katsaus syksyn ohjelmistoon Töölönlahden rannalla oli kohteena tänä vuonnakin. Lämmin yö, pimeä taivas, lentävät linnut, vihreä nurmikko ja puut, ilmassa korkeakulttuurisia säveliä ja tähtiä niin lavalla kuin taivaallakin sekä hieman skumppaa - mmm. Hyvä tunnelma. (Lukuun ottamatta niitä yleisössä, joiden mielestä Taiteiden yönäkin kunkin pitäisi käyttäytyä tällaisen korkakulttuurin äärellä kuten omassa haudassaan.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti