"Olipa kerran äiti, joka rakasti niin paljon pientä tyttöään, että kun hän osti kaksitoista samettieläintä tuttavien lapsille, hän ei raaskinut toteuttaa lahjoitustaan, vaan antoi kaikki omalleen."
WSOY 2007. 336 s.
Supisen romaanissa liha tottelee kuria, mutta mistä kuri on lähtöisin? Fokus on Silolan perheessä, johon kuuluu äiti Katariina, isä Launo ja lapset Astra, Silmu ja Pelagia.
Astra-tytär on muuttanut pois kotoa ja kaipaa kontrollia elämäänsä sadomasokistisen seksin muodossa. Silmu-poika puolestaan on kyllästynyt löysään ulkomuotoonsa ja sille irvaileviin koulutovereihinsa ja alkaa kurittaa kehoaan kuntosalilla. Pikku-Pelagia taas kokeilee ruumiillisuuden rajoja muun muassa pissaamalla päiväkodin lattialle.
Katariinan ja Launon aviolitto näyttää aluksi tavanomaiselta perheidylliltä. Katariinan elämä kuitenkin paljastuu elämänvalheeksi, jota hän yrittää kaikin salailun konstein pitää yllä, mutta prosessi käy voimille ja niinpä Katariinasta kehittyy keittiöjuoppo. Salattavaa on yksinkertaisesti liikaa, eikä kulissi pysy kasassa. Launon rooliksi jää olla tossukka aviomies, herkkä taiteilijasielu, joka ei pysy mitenkään todellisuuden pyörteissä mukana ja jota vedätetään suuntaan jos toiseenkin. Säveltäjä-Launossa ei oikein ole lihaa eikä kuriakaan.
Henkilöhahmoissa on karikatyyrimäisyyttä mutta kuitenkin samalla inhimillisyyttä.
Supisen tyyli on samaan aikaan lakoninen ja hulvaton. Romaanin tyylissä on etäisesti samaa kuin Susanna Alakosken Sikaloissa tai Kreeta Onkelin Ilosessa talossa, mutta ilman ankearealistista aspektia. Ilottelussaan ja ruumiillisuudessaan romaani taas tuo mieleen Laura Gustafssonin Huorasadun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti