Georg Trakl (1887-1914) on minulle ennestään tuntematon, tai ainakin ennestään tutustumaton runoilija. Ja silti kokoelma Sielun öinen siivenisku tuntuu alun alkaen tutulta. Traklin tarkkanäköisyys ja viiltävä tunnelmoivuus tuovat mieleen Boris Pasternakin (Yötuuli), Sergei Jeseninin (aihepiirin kautta luontorunot, synkkyyden kautta myöhemmän tuotannon) ja yleisemmin Wislava Szymborskan sekä Erzsébet Tóthin.
Runoissa käytetään runsaasti (ekspressionististakin) värisymboliikkaa, eritoten sinistä ja vihreää, mutta mukana on myös punaista ja mustaa. Kansilieve nimeää Traklin romantiikan tradition jatkajaksi, ja sinisyys, sininen kukkakin, toistuu useassa runossa. Monessa runossa kohdataan myös hirvi, josta ensimmäisenä tulee mieleen La Fontainen Hirvi lähteellä, mutta Traklin hirvi vaikuttaa samankaltaiselta kuin symbolisteille joutsen, kenties vain mystisemmältä. Lapsuus-runossa hirven läsnäolo on tällaista: "Sininen tuokio on pelkkää sielua. / Metsän reunaan ilmestyy arka hirvi, ja rauhassa / lepäävät maassa vanhat kellot ja pimeät pitäjät." Passiossa puolestaan tämänkaltaista: "Sillä aina seuraa sininen hirvi, / valvoo näitä tummia polkuja / hämärtyvien puiden alla, / silmäilee ja liikuttuu öisestä soinnista, / tyynestä hulluudesta --".
Trakl ei liiku pelkästään romanttisten tai synkkien kuvien ja tunnelmien maailmassa, vaan joukossa on toisaalta iloa, toisaalta konkreettista rumuutta, kuten mätänemisen, lahoamisen ja tuhon kuvastoa.
Koskettavinta Traklia on mielestäni syksyn, talven, illan, yön, luonnon ja samanaikaisen läsnäolon ja menetyksen kuvasto. Tällaisia runoja kokoelmassa ovat esimerkiksi Illalla sydämeni, Ruususeppelelauluja, Iltalaulu, Lapsuus, Maisema, Suolla ja Talviyö. Sielua koskettavia runoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti