Töölössä olevan Tokyo 55 -ravintolan Izakaya-puolella on tosi kiva konsepti. Izakaya tarjoaa after work - kokonaisuutta, jonka hinta-laatusuhde on oivallinen: menuun kuuluu kolme "tapasta" (ravintolan konsepti on siis "modern japanese fusion tapas and cocktails") ja juoma, ja menun hinta on 20 euroa. Iltana, jona kävimme, paikka oli täynnä, joten pöytävarauksen tekeminen osoittautui hyväksi ideaksi.
Tapakset ovat kivan kokoisia ja kolmesta tulee sopivan täyteen; vielä olisi ollut tilaa jälkiruoalle, joten ihan ähkyyn itseään tällä menulla ei saa, mutta myöskään nälkäiseksi ei jää. After work -lista on houkutteleva: osioita on viisi ja annoksia tilataan kolme, eikä valinnan tekeminen siis ole ihan helppoa.
Alkupalaosioista valitsin chiliedamamet, jotka ovat lähes kulman takana sijaitsevassa Umeshussa aivan loistavia. Umeshun edamameissa on chiliöljy, joka tuo papuihin ihanasti makua, Izakayan versio annoksesta sen sijaan osoittautui lähes fiaskoksi, ja annoskateus iski välittömästi ruokien tultua pöytään. Izakayan chiliedamamet nimittäin saivat chilinsä ketsupin näköisestä kastikkeesta, jota oli ruikittu annoksen päälle aika roimasti. Täytyy sanoa, että kotioloissakaan ei tulisi mieleen tehdä tällaista annosta. Pöytäsurueessamme tilattiin myös rohkeammin flamed edamame -annos, jossa pavuissa oli sakevoita ja savun makua - kaverin lautaselta napsittuna nämä edamamet maistuivat taivaallisilta.
Toisena tapaksena tilasin scampitempuraa majoneesin kera, ja annos oli kerrassaan herkullinen. Kolmas, pääruokamaisin annoksistani oli kampasimpukkaa tulisesti maustetulla salaattipedillä, ja myös tämä annos oli erittäin onnistunut. Harkitsin päätapasannokseksi myös parsaa, mutta onneksi en valinnut sitä, sillä kun parsa-annos tuotiin pöytään, sen esillepano oli aivan käsittämätön: parsat oli piilotettu johonkin hammasmukin näköiseen keraamiseen korkeareunaiseen astiaan - ja annoksen tilanneen mukaan maku oli ihan ok. Ravintolassa toivoisi, että se olisi enemmän.
Izakayan ruoka-annoksien onnistuneisuudessa siis on suurtakin vaihtelua - vaikuttaa olevan tuurista kiinni, osuuko valinta napakymppiin vai ojasta allikkoon.
Cocktaillista on hyvin houkutteleva ja juomat ovat sellaisia, joita ei ihan joka baarissa sekoitella. Pöytäseurueemme cocktailinjuojat päätyivät kaikki samaan valintaan, itachi ginger martiniin, joten muista juomista ei tullut kokemusta, mutta tämä oli maittava ja tyylikäs.
Izakayasta jäi kuitenkin sellainen tunne, että paikassa olisi mukavaa käydä toistekin after work -tunnelmissa; täytyy vain toivoa, että ruokalistaa hiotaan tai onni on osuvasti myötä annosvalinnoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti