"Jos kuolemaa voi sanoa kauniiksi, niin enoni Eliaksen kuolema oli kaunis, ainakin mustavalkoisen rikospaikkakuvan perusteella."
WSOY 2007. 320 s.
Harri Nykäsen dekkari Valhe imaisee mukaansa heti ensi sivuilta alkaen ja tarina pitää lukijan koukussaan loppuun saakka. Nykänen ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta tällaisia kirjoja lukisin mielelläni enemmänkin.
Kuten takakansi lupaa, kyse tässä dekkarissa on valheesta - valheen kerrostumista ja kertautumista erään suvun historiassa siten, että kun valhe nykyhetkessä alkaa paljastua, lukijakin saadaan yllätettyä useampaan kertaan.
Valhe lähtee liikkeelle melko tyypillisestä dekkarin aloitustilanteesta: miespäähenkilö, tässä asianajaja Kai Manner, menettää elämänsä tukipilarit. Äiti kuolee, vaimo jättää, asianajajaliitosta tulee potkut. Elämä on järjestettävä uudestaan. Kai päättää muuttaa nyt tyhjäksi jääneeseen lapsuudenkotiinsa:
"Päätin myydä tai lahjoittaa Pelastusarmeijalle suurimman osan vanhoista huonekaluista ja hankkia tilalle oman makuni mukaiset. Heti ensiksi sisustaisin uudelleen olohuoneen ja makuuhuoneen. Sillä hetkellä ymmärsin mustalaisia, jotka hävittävät kaikki vainajan käyttämät liinavaatteet, vaatteet ja tavarat."
Äidin kuolemasta seuraa muutakin kuin surua ja huonoa omaatuntoa siitä, kuinka Kai olisi voinut olla parempi ja huolehtivampi poika. Suvussa on vaiettuja asioita, kuten Kain isä - Kai ei ole koskaan tavannut isäänsä, eikä äiti ole suostunut kertomaan isästä mitään. Kain eno on kuollut nuorena ja kuolemaan liittyy jotakin vaiettua; aiemmin Kai on luullut, että kyseessä on sairaus, mutta kuolema paljastuu itsemurhaksi.
Kain saadessa selville yllättäviä asioita menneisyydestään - ja hänen myös kiinnostuessa selvittämään niitä enemmänkin - nykyhetkessäkin alkaa tapahtua uhkaavia asioita. Onneksi Kailla on ystävä, rikoskomisario Ritvanen, johon Kai voi tukeutua niin uhkaavien asioiden selvittelyssä kuin yksityiselämässäänkin, sillä myös Ritvanen on juuri tullut jätetyksi:
"Tiedätkö mistä suomalaiset avioerot yleensä johtuvat? Kunnioituksen puutteesta. Mies kaipaa naiselta ennen muuta kunnioitusta. Jos hänelle antaa sitä, hän yrittää olla sen arvoinen, jos ei anna, hän lopettaa yrittämästä."
Romaani on viehättävä dekkari juuri siksi, että se lähtee liikkeelle mikrotasolta eli siitä, että Kai haluaa ottaa selville, kuka hän on ja missä ovat hänen sukunsa juuret. Tästä lähtötilanteesta tarina laajenee kuitenkin toisaalta romaanin nykyhetkestä menneisyyteen, toisaalta mikrotasolta makrotasolle. Erään Kain tuttava-asianajajan ohje on kuin lukuohje Valheeseen:
"- - asioita piti katsella sekä kaukaa että läheltä, sisältä ja ulkoa, edestä takaa ja vielä päältävin, jos se oli mahdollista."
Ja kun asioita katsoo monesta suunnasta ja eri etäisyyksiltä, niin lopulta "On vain kaksi asiaa, joille ei mahda mitään, kuolema ja rakkaus. Kaikki muu on mahdollista" - ja siitä tässä dekkarissa on kyse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti