"Tämä on luettelo maalauksista, jotka Kristian maalasi Jyväskylässä sinä talvena, kun olimme erossa jo kolmatta vuotta."
Kirjayhtymä 1990. 271 s.
Aila Tuomen Kuolemanvoittoleikki on ristiriitainen romaani. Aluksi olin jättää sen lukemisen kesken, kahdesta syystä: toisaalta siinä on jotain äärimmäisen ysäriä tai sitten tarkoitan tässä ysärillä sitä, mitä itse luin ysärin alussa, eli nuorisokirjallisuutta, toisaalta romaanin alkupuolella kerronta fokalisoituu osin romaanin keskushenkilön, Kristianin, läpi silloin, kun hän on lapsi - enkä ole erityisen innostunut lapsipäähenkilöistä. En kuitenkaan luovuttanut, ja kokonaisuudessaan Kuolemanvoittoleikki on onnistunut lukukokemus.
Romaanin tarina kertoo kahdesta veljeksestä, Mikasta - jonka näkökulmasta tarinaa enien kerrotaan - ja Kristianista, joka on veljeksistä se, jonka ympärillä tarina eniten pyörii. Mika on Kristianin pikkuveli, mutta heistä kahdesta se, joka on perinteisellä tavalla miehekäs, siis toisaalta lihaksikas, toisaalta äkkipikaisen aggressiivinen ja kaikenkaikkiaan niin periheteromainen kuin olla ja voi. Niinpä Mika, niin pikkuveli kuin onkin, on veljessuhteessa se, joka saa toimia pelastajana. Hän on pelastanut Kristianin tilanteesta jos toisestakin, useimmiten nyrkkiensä avulla.
Kristian puolestaan on eteerinen ja taiteellinen - sekä hyvin herkkä. Hänen mielenterveytensä on ollut koetukseela ja lapsena ja teininä, kun perhettä on kohdannut erinäisiä tragedioita. Tästä juontaa romaanin nimi, Kuolemanvoittoleikki. Kristianin abivuonna veljekset ovat keksineet tämän leikin, jolla saa pidettyä Kristianin demonit loitolla. Leikin leikkiminen on kuitenkin vaarallista ja kuluttavaa, ja niinpä Mika on pistänyt välit poikki Kristianin kanssa tämän valmistuttua ylioppilaaksi.
Romaanin nykyhetkessä ollaan kolmen vuoden päässä abivuodesta, ja paljastuu, että Kristianilla on toisaalta vakavia sydänvaivoja, joita hän ei ole hoitanut asianmukaisesti, sekä valtava perintö käsiensä ulottuvilla. Perhe on sitä mieltä, että Kristian kuuntelee vain Mikaa, joten Mikan on otettava yhteyttä Kristianiin. Tästä lähtee liikkeelle romaanin nykyhetkessä etenevä juoni, jonka tapahtumia valotetaan takaumin.
Kuolemanvoittoleikki on oiva katsaus 1980-luvun lopun tai 1990-luvun alun suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen asenteisiin. Kristian nimittäin on homoseksuaali. Mika puolestaan on "tosimies", joka muistaa korostaa sitä, kuinka hän tarvitsee naisia muun muassa paineidensa laukaisemiseen. Mika ei juuri mitään homoudesta tiedä, mutta kun hän käy pelastamassa humalaisen veljensä homodiskosta, hän keskustelee erään keski-ikäisen homon kanssa, joka suosittelee hänelle tietokirjaa luettavaksi; sitä kautta Mikakin saa asiallista tietoa homoseksuaalisuudesta ja oppii näkemään ilmiön ja hiljalleen ymmärtämään sitä:
"Tavallisilla ihmisillä ei ollut aavistustakaan siitä alakulttuurista, joka jossain heidän jalkojensa ja massakulttuurin puristuksessa yritti löytää ihmisarvonsa ja elintilansa. Olin kiitollinen kaikesta siitä, minkä olin joutunut kokemaan, näkemään ja lukemaan, sillä hetkellä, kun näin Nilkin ilmeen, Sen nimi oli syyllisyys, häpeä, alistuvuus, nöyryys."
Mikan ja Kristianin suhde sen sijaan on aina, välirikkoa ennen, ollut hyvin läheinen, jopa epätyypillisen läheinen. Perheessä sitä on selitetty pitkälti perhettä kohdanneiden tragdioiden avulla. Nyt Mikan tehtävä on pelastaa Kristian ja saada hänet suostumaan hänelle elintärkeisiin sairaalahoitoihin ja samalla selvittää abivuoden päätteeksi tapahtunut välirikko, sillä ilman tapahtuneen kohtaamista Kristianin kanssa asiat eivät etene.
Kuolemanvoittoleikissä on kyse vieraan ymmärtämisestä, mikä koetetaan tehdä lukijallekin mahdolliseksi juuri Mikan henkilöhahmon kautta, johon toisaalta tiivistyy stereotyyppinen miehisyys ja heteroseksuaalisuus mutta joka toisaalta Kristianin kanssa jaetusta lapsuudesta ja nuoruudesta johtuen on myös moniulotteinen ja ristiriitainen hahmo. Ollaan itsensä näkemisen ja itsensä hyväksymisen kysymysten äärellä - sillä ilman itsensä kohtaamista ja hyväksymistä ei voida vaatia sitä, että muut tai yhteiskunta näkisivät tai hyväksyisivät jotain, jonka olemassaoloa ne eivät tiedä tai ymmärrä:
"Mene peilin eteen - - yritä hyväksyä se, mitä näet, yritä rakastaa sitä ajatellen, että se on mies, jonka kanssa sun täytyy elää. Sun täytyy saada sen hyväksyntä, rakkaus ja kunnioitus, ei muiden... Mutta sun täytyy kans oppii tekeen sille hyvää."
Kuolemanvoittoleikki näyttää myös sen, että Suomen asenneilmapiiri on osittain muuttunut huimasti noin kolmessakymmenessä vuodessa; osittain taas samankaltaista ahdasmielisyyttä ja lyhytnäköisyyttä, pelkoa, on edelleen vahvasti olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti