sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Veikko Huovinen: Porsaan paperit. Eläinaiheiset erikoiset.



"Meillä oli liitto karhun kanssa kaukana salolla."


WSOY 1999. 153 s.

Ihan yleissivistyksenkin vuoksi on luettava Veikko Huovista. Se olikin ehkä suurin motiivini tarttua tähän teokseen; toinen oli se, että luen huomattavan vähän lyhytproosaa. Huovisen tyyli on omintakeisen pakinoiva ja sellaisena viihdyttävä, joskin pieninä annoksina.

Porsaan papereiden kaikki tekstit käsittelevät eläimiä. Oivaltavimmillaan Huovinen on fokalisoidessaan tarinaa eläimen näkökulmasta. Kerrassaan hulvaton on esimerkiksi novelli Sielunvaellusta, jonka päähenkilö Leo Sytky kuolee, päätyy Jumalan juttusille ja pyytää mahdollisuutta sielunvaellukseen. Niinpä Leo Sytkyn sielu alkaa vaeltaa eläimestä toiseen, ja sen seuraaminen on absurdin hykerryttävää.

Myöskin Kuikka-nimisen novellin päähenkilökuikan ajatuksenjuoksu on absurdin inhimillistä: "Kuikka muistelee nuoruuttaan. Aina kun se muistelee nuoruuttaan, käyttää se itsestään nimeä Jaakkima."

Osa novelleista on kerrottu ihmisen näkökulmasta, kuten Vangittu prinsessa, jossa tarkkaillaan koiralauman käytöstä. Toisinaan ihmishenkilöt projisoivat ihmismäisyyksiä eläimiin, toisaalta elänten kautta näytetään satiirisessa valossa ihmismäinen elämä:

"Toisen jakson aikana koirat asuvat yötä päivää pihalla ja käyvät irstaiksi ja meluisiksi. Niiden pärstätkin ovat yhtä törkeät kuin niillä nuorilla ja vihaisilla miehillä, muotoilijoilla ja taiteilijoilla, jotka pitävät pikkupoikien otsatukkaa. Pakkasyössä ja kuutamossa ulvotaan, räyhätään, raavitaan ja purraan ovia ja sotketaan kaikki paikat. Täysin hämmästyttävä on niiden pyrkimys tavoitella prinsessan suosiota kakkimalla portaille, kaivon kannelle ja koirankopin katolle. Olen joskus nähdessäni jonkun niissä puuhissa naurahtanut ja sanonut sille suoraan, että kovinpa sinulla on suuret käsitykset itsestäsi..."

Tuskinpa ihan piakkoin tartun Huoviseen uudelleen, mutta makupaloina nautittuna kerronta on toimivaa.

* * *

Lukuhaaste 2016:

7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani - maalla ja kaupungissa" sopiva teos
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
15. Kirjan kansi on mielestäni ruma
16. En ole ikinä ennen kuullut kirjasta
30. Viihteellinen kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
44. Kirjassa joku kuolee


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti