Olen aiemmin tullut siihen tulokseen, että vuohenjuustoraja menee jossain Kehä kolmosen kohdalla (teorian mukaan erikoisjuustosämpylätarjonta rajoittuu radikaalisti kehältä kauemmas kuljettaessa), ja nyt rajoittuvuusteoriani laajentuu koskemaan myös kiinalaisia ravintoloita.
Tuusulalainen Dragon Palace on sisustukseltaan miellyttävä, vaikka se sijaitseekin epämääräisesti liikekertymän keskellä. Tunnelma on rauhallinen ja palvelu ystävällistä. Olen tottunut siihen, että kiinalaisten ravintoloiden ruokalistoissa on noin sivun verran erilaisia kasvisvaihtoehtoja: kasviksia erilaisissa kastikkeissa sekä tofun kera että ilman, ja toisaalta erilaisia paistetut nuudelit -kasvisannoksia. Dragon Palacen listalla on noin yksi kasvisvaihtoehto, jonka nimi on suorasukaisesti paistetut kasvikset. Annos on ihan hyvä.
Siinä missä vuohenjuustorajateoriani pitää paikkansa, pitää paikkansa myös melko radikaali hintaero sen suhteen, että pk-seudun ulkopuolella saa usein muhkeita täytettyjä leipiä huomattavasti huokeampaan hintaan. Hintateoria ei päde kiinalaisiin ravintoloihin - ainakaan tämän kokemuksen perusteella, sillä hinnat ovat vähintäänkin samat kuin kohtalaisen hyvissä Kehä kolmosen sisäpuolella sijaitsevissa paikoissa.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Alison Bechdel: Äideistä parhain. Koominen draama.
"Kesken jonkinlaisen kodinkunnostusoperaation telkeän itseni vahingossa kylmänkosteaan kellariin."
Like 2012. Alkuteos Are you my mother?: a comic drama, 2012. Suom. Anu Turunen (osaa kirjallisuussitaateista lukuun ottamatta). 292 s.
Alison Bechdelin sarjakuvaromaani Äideistä parhain on koukuttava ja ajatuksia herättävä kokonaisuus. Sarjakuva kertoo periaatteessa omaelämäkerrallisesti Bechdelin äidistä, mutta enemmän se kertoo äiti-tytär-suhteesta tai Bechdelistä itsestään.
Sarjakuva hyödyntää kollaasitekniikkaa monine ruutuihin upotettuine kirjallisuusvittauksineen. Viittaukset ovat enimmältään psykologisia: Bechdel käy terapiassa ja lukee runsaasti psykologista kirjallisuutta, ja niinpä hän lainaakin paljon muun muassa Freudia, Winnicottia ja Alice Milleriä. Virginia Woolfin Majakkaa kuljetetaan mukana teoksen alusta loppuun. Osin Bechdel referoi lähteitään, osin hän ottaa suoria sitaatteja - tekniikka toimii sarjakuvassa erinomaisesti.
Bechdel on omistanut teoksensa "Äidilleni, joka tuntee itsensä". Näyttelijä Jean Seberg allekirjoitti pojalleen lähettämänsä jäähyväiskirjeen "Your mother who knows you". Bechdel käsittelee teoksensa läpi kysymystä, miksei hän saanut äidiltään sitä, mitä olisi tarvinnut; mitä se olisi ollut, miten sen saamattomuus häneen vaikutti ja mitä hän sen sijaan sai äidiltään. Omistuskirjoituksen voi tulkita myös teoksen lukuohjeeksi.
Teos on suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa identiteettikriisiä potevalle tai pohtivalle, niin äideille kuin tyttärillekin. Jonkinlainen psykologisten teorioiden tuntemus sujuvoittaa lukemista, mutta teos antanee runsaasti ajateltavaa myös psykologian käsitteitä tuntemattomille.
Äideistä parhain on teos, joka ei tyhjene yhdellä lukukerralla. Se on jotain kaunokirjallisuuden, elämäkerran ja terapiakirjallisuuden väliltä, mutta se ei missään nimessä sorru yksinkertaistavan self help -kirjallisuuden genreen, vaan päähenkilö tarkastelee itseään ja ympäristöään tarkkanäköisesti ja tunnistaen ja tunnustaen niitä asioita, joita hän kykenee.
Tällainen raadollisen mutta vapauttavan oloinen tunnustuskirjallisuus vaikuttaa kiinnostavan ihmisiä - itseni mukaanlukien - tällä hetkellä. Kiinnostavana mutta osaltani vielä lukemattomana teossarjana mainittakoon Karl Ove Knausgårdin Taisteluni, jota tällä hetkellä on suomennettu kaksi osaa. Katsotaan, milloin tuo lukukokemus osuu kohdalle.
Kirjamessut @ Helsingin messukeskus
Paikalla oli kuitenkin useita mielenkiintoisia näytteilleasettajia ja suhteellisen hyviä kirjatarjouksia. Lähes kaikkialla mainostettiin myytävän kirjoja 20 prosentin alennushinnalla, mutta toisaalla alennus tuntui silmänlumeelta. Esimerkiksi Hannu Launosen suomentamaa Sándor Weöresin runokokoelmaa Kadonnut päivänvarjo (WSOY 2012) myytiin jossakin 27 euron hintaan, ja kustantajan kojussa kyseisen teoksen hinta oli 30 euroa. Epäuskottavaa.
Perjantai-illan päätteksi Eino Leino -lavalla Liken kirjailijat Marja Björk, Mika Pekkola ja Raija-Sinikka Rantala keskustelivat aiheesta "Perhetabut murtuvat". Kunkin kirjailijan romaani kertoo jollain lailla ahdistavasta ympäristöstä, joko perheestä tai laajemmasta yhteisöstä, jossa päähenkilö elää, ja siitä, millaisia ratkaisuja päähenkilön on mahdollista tehdä selvitäkseen tilanteesta. Keskustelu herätti mielenkiintoa teoksia kohtaan.
perjantai 26. lokakuuta 2012
A. S. Byatt: Riivaus. Romanttinen kertomus.
"Nää sieltä löydät: tarhan, ynnä puun / tuo käärme juurellaan, ja kultaisen / hdelemän, ja naisen siimeksessä / ja puron solisevan, ruohikon."
Teos 2008. Alkuteos Possession. A Romance, 1990. Suom. Marja Alopaeus, runot Leevi Lehto. 692 s.
A. S. Byattin romaani Riivaus ei ole läheskään niin helppo lukukokemus kuin Lasten kirja, mutta on romaaneissa myös paljon samaa. Molemmissa teoksissa tarinat risteilevät moniäänisinä ja eri tasoilla ja 1800-luvun viktoriaaninen Englanti valottuu usean kertojan näkökulmasta.
Riivauksessa on kaksi päätasoa: 1980-luvun Englanti, jossa tarina sijoittuu yliopistomaailmaan ja kirjallisuustieteeseen, sekä 1800-luvun Englanti, jolloin 1980-luvun kirjallisuudentutkijoiden tutkimuskohteet, runoilijat Randoph Henry Ash ja Christabel LaMotte, elivät.
Romaani leikittelee eri lajityypeillä ja on täynnä pastisseja, joiden kautta lukijakin asetetaan kirjallisuudentutkijoiden asemaan, ikään kuin alkuperäisten dokumenttien äärelle. Romaanissa on kirjeitä, päiväkirjamerkintöjä, satuja, eeppistä runoutta, katkelmia tieteellisistä artikkeleista... Pastisseissa tavoitetaan ihailtavasti erilaisia tyylejä ja ääniä, mutta ne myös tekevät lukukokemuksesta raskaan. Siinä missä Lasten kirjan moniäänisyys rakentui paitsi usean henkilöhahmon varaan myös eritoten juoneen upotettuihin satuihin, Riivaukseen upotetut tekstit ovat hidaslukuisempia ja selkeämmin eri maailmasta. Sadun lajityyppi on edelleenkin tuttu, mutta romantiikan ajan ajattelu ja kielikuvat vaativat enemmän ponnisteluja - ainakin minulta. Ja tähän perustuu sekä romaanin viehätys että tylsyys.
Byatt rakentaa romanttisen maailman uskomattoman hienosti. Maailmankuva on täysin erilainen kuin nykyään, ja sellaisena se tuntuu raikkaalta ja avartavalta - on toisiakin ajattelumalleja ja -tapoja. Toisaalta romanttinen koukerokielisyys ja eeppisten runojen ja kirjeiden loputtomilta tuntuvat mystiset kielikuvat luovat myös sellaisen olon, että eikö tekstiä voisi vähän editoida (todennäköinen vastaus on ei - kärsimätön lukija kärsiköön hieman). Riivauksen alaotsikkona on "Romanttinen kertomus", ja sitä romaani ehdottomasti on, molemmilta aikatasoiltaan.
Riivaus ei missään nimessä ole nopealukuinen tai nopeatempoinen romaani, vaikka loppua kohden juonessa onkin joitain agathachristiemäisiä piirteitä. Teos sopisi parhaiten luettavaksi mökillä tai jossain muualla, missä kello ei määrää elämästä.
Dubrovnikin vanhakaupunki, Kroatia
Dubrovnikin vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde, ja syystä. Byronin sanotaan kutsuneen kaupunkia Adrianmeren helmeksi, mikä ei myöskään vaikuta liioittelulta. Kaupunginmuurien sisäpuolella vallitsee aivan omanlaisensa tunnelma.
Pääkatu Placa/Stradun jakaa kaupungin kahtia: mantereen puolen kadut nousevat jyrkästi vuorenrinnettä, meren puolella on tasaisempaa. Placan toisessa päässä on Pilen portti, joka on myös kaupungin bussiliikenteen solmukohta (kaksi lähtöpysäkkiä sekä joitain turistibusseja), toisessa päässä on puolestaan vanha satama. Vanhakaupunki on kokonaisuudessaan autotonta aluetta.
Pääkadun kiveys on kulunut kiiltävänsileäksi, ja niinpä illan tullen valot heijastuvat siitä kuin sateen jälkeen.
Lokakuussa turisteja ei ole ruuhkaksi asti, ja katuja on mukavaa vaellella rauhassa. Krääsää on myynnissä jonkin verran, mutta pääkadun varrelta löytyy myös muun muassa kaksi kirjakauppaa.
Kaupungimuurilta käsin saa hyvän kokonaiskuvan myös reuna-alueista, joilla ei ole erityisiä turistihoukutuksia vaan lähinnä asuintaloja ja arkea. Lippu kaupunginmuurille on suhteellisen kallis (70 kunaa, noin 10 euroa).
Pääkatu Placa/Stradun jakaa kaupungin kahtia: mantereen puolen kadut nousevat jyrkästi vuorenrinnettä, meren puolella on tasaisempaa. Placan toisessa päässä on Pilen portti, joka on myös kaupungin bussiliikenteen solmukohta (kaksi lähtöpysäkkiä sekä joitain turistibusseja), toisessa päässä on puolestaan vanha satama. Vanhakaupunki on kokonaisuudessaan autotonta aluetta.
Pääkadun kiveys on kulunut kiiltävänsileäksi, ja niinpä illan tullen valot heijastuvat siitä kuin sateen jälkeen.
Lokakuussa turisteja ei ole ruuhkaksi asti, ja katuja on mukavaa vaellella rauhassa. Krääsää on myynnissä jonkin verran, mutta pääkadun varrelta löytyy myös muun muassa kaksi kirjakauppaa.
Kaupungimuurilta käsin saa hyvän kokonaiskuvan myös reuna-alueista, joilla ei ole erityisiä turistihoukutuksia vaan lähinnä asuintaloja ja arkea. Lippu kaupunginmuurille on suhteellisen kallis (70 kunaa, noin 10 euroa).
Caffe Bar Bard, Dubrovnik
Kun kävelee kaupunginmuuria ja lähestyy vanhaa satamaa, voi havaita muurin ulkopuolella tällaisen näyn:
...ja oivaltaa samantien haluavansa itsekin paistattelemaan laskevan ilta-auringon valoon lasillisen äärelle. Paikan nimi on Caffe Bar Bard. Sisäänkäynti puolestaan näyttää tältä:
...ja niinpä, vaikka paikka mainitaan myös matkaoppaissa, siellä ei ole valtavaa ruuhkaa. Sisäänkäynti on paitsi kryptinen, myös sellaisessa osassa vanhaakaupunkia, jossa ei ole erityisesti muita turistihoukutuksia - toki muutama ravintola sekä runsaasti apartments-kylttejä, joita muutoinkin on ympäriinsä.
Muista kahviloista, baareista ja ravintoloista poiketen tässä paikassa ei ole pöytiintarjoilua ja niinpä tipit on laskettu suoraan mukaan hintoihin, jotka ovat varsin kohtalaisia. Valitsin juomakseni Martini Biancon (31 kunaa), joka tarjoiltiin ihanan kerettiläisesti jäiden ja sitruunan kera (en ole koskaan ymmärtänyt oliivin funktiota tässä juomassa - tosin vielä sitruunaviipalettakin parempi ratkaisu on lime).
Auringon laskettua paikka näyttää illanhämyssäkin valokaapeleineen tunnelmalliselta - lokakuun illat vain ovat sen verran viileitä, että viluinen turisti kaipaa vähintäänkin huivin harteilleen.
...ja oivaltaa samantien haluavansa itsekin paistattelemaan laskevan ilta-auringon valoon lasillisen äärelle. Paikan nimi on Caffe Bar Bard. Sisäänkäynti puolestaan näyttää tältä:
...ja niinpä, vaikka paikka mainitaan myös matkaoppaissa, siellä ei ole valtavaa ruuhkaa. Sisäänkäynti on paitsi kryptinen, myös sellaisessa osassa vanhaakaupunkia, jossa ei ole erityisesti muita turistihoukutuksia - toki muutama ravintola sekä runsaasti apartments-kylttejä, joita muutoinkin on ympäriinsä.
Muista kahviloista, baareista ja ravintoloista poiketen tässä paikassa ei ole pöytiintarjoilua ja niinpä tipit on laskettu suoraan mukaan hintoihin, jotka ovat varsin kohtalaisia. Valitsin juomakseni Martini Biancon (31 kunaa), joka tarjoiltiin ihanan kerettiläisesti jäiden ja sitruunan kera (en ole koskaan ymmärtänyt oliivin funktiota tässä juomassa - tosin vielä sitruunaviipalettakin parempi ratkaisu on lime).
Auringon laskettua paikka näyttää illanhämyssäkin valokaapeleineen tunnelmalliselta - lokakuun illat vain ovat sen verran viileitä, että viluinen turisti kaipaa vähintäänkin huivin harteilleen.
Taj Mahal, Dubrovnik
Toisinaan ulkomailla on hankalaa löytää mielenkiintoista kasvisruokaa. Ainahan toki voi syödä pitsan tai salaatin, hätätilassa lautasellisen ranskalaisia perunoita tai keitettyä kukkakaalia. Tässä kontekstissa on kuitenkin aina mielenkiintoista löytää uudenlaisia makuja.
Dubrovnikin vanhassakaupungissa sijaitseva ravintola Taj Mahal ei nimestään huolimatta viittaa Intiaan, vaan ravintola tarjoilee bosnialaista ruokaa. Bosnialaisuus määritellään täällä sekoitukseksi läntisiä ja itäisiä keittiöitä: Turkin, Lähi-idän ja Välimeren vaikutteet kohtaavat keskieurooppalaiset maut. Listalla on runsaasti lihavaihtoehtoja mutta valinnanvaraa on kasvissyöjälläkin.
Valitsin maustetulla tuorejuustolla täytetyt munakoisorullat perunapiirakkalisukkeella paikallisen oluen kera. Annos oli herkullinen:
...ja (valitettavasti) niin täyttävä, etten voinut tilata jälkiruokaa, sillä listalla ei ollut esillä mitään kevyttä tyyliin hedelmäsalaatti, vaan minua houkuttelevin vaihtoehto olisi ollut juustolautanen hunajan kera, joka tuntui ylivoimaiselta. Niinpä tilasin digestiiviksi lasillisen perheen omatekoista hunajavodkaa, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Tippeineen maksoin ateriasta 140 kunaa, siis hieman alle 20 euroa.
Dubrovnikin vanhassakaupungissa sijaitseva ravintola Taj Mahal ei nimestään huolimatta viittaa Intiaan, vaan ravintola tarjoilee bosnialaista ruokaa. Bosnialaisuus määritellään täällä sekoitukseksi läntisiä ja itäisiä keittiöitä: Turkin, Lähi-idän ja Välimeren vaikutteet kohtaavat keskieurooppalaiset maut. Listalla on runsaasti lihavaihtoehtoja mutta valinnanvaraa on kasvissyöjälläkin.
Valitsin maustetulla tuorejuustolla täytetyt munakoisorullat perunapiirakkalisukkeella paikallisen oluen kera. Annos oli herkullinen:
...ja (valitettavasti) niin täyttävä, etten voinut tilata jälkiruokaa, sillä listalla ei ollut esillä mitään kevyttä tyyliin hedelmäsalaatti, vaan minua houkuttelevin vaihtoehto olisi ollut juustolautanen hunajan kera, joka tuntui ylivoimaiselta. Niinpä tilasin digestiiviksi lasillisen perheen omatekoista hunajavodkaa, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Tippeineen maksoin ateriasta 140 kunaa, siis hieman alle 20 euroa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)