tiistai 5. toukokuuta 2015

Vappumarssi @ Pietari

Lähdimme Pietariin vapuksi, mikä tuntui sikäli mysteeriseltä, että kokeneetkaan Pietarin-kävijät eivät oikein osanneet kertoa, miten kaupungissa on tapana vappua juhlia.


Vappupäivänä Nevski prospekt suljettiin liikenteeltä, molemmin puolin katua seisoi virallisia miehiä vahdissa (kadun aurinkoinen puoli oli varattu villakangastakkisille armeijan edustajien näköisille nuorille miehille, kadun varjoisaa puolta hallitsivat puolestaan poliisit tuulitakeissaan) ja puolenpäivän maissa vappumarssikulkue saavutti Moika-kanavan.



Kulkueen kärjessä marssi soittokunta rumpalityttöineen, ja perästä seurasi loputon liuta erilaisia (?) järjestöjä tai aatteita edustavia ryhmittymiä.





Katsojia kulkueella ei ollut juuri ollenkaan, vaan syntyi pikemminkin se vaikutelma, että kaikki kynnelle kykenevät osallistuivat marssille.



Kulkue päättyi jonnekin Ermitaasin aukion seutuville, mutta emme menneet seuraamaan kokoontumista, vaan läksimme omille teillemme.

Varsinaista vappumeininkiä kulkuetta lukuun ottamatta kaupungissa ei tuntunut olevan, jos nyt vertaa siihen, miten vappu ja vappuaatto erottuvat muista päivistä suomalaisessa katukuvassa.

Vapun jälkeisenä lauantaina 2.5. Ermitaasin edessä oli jokin juoksu-, pyöräily- ja moottoripyörätapahtuma, ja pahamaineiset Yön sudetkin pärisyttelivät Nevskiä pitkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti