Täytyy myös sanoa kahden jono politiikasta: on pitkä jono (joka tosin etenee melko rivakasti ja hallitusti) sekä lyhyt jono (joka tosin etenee hyvin hitaasti ja lopussa paniikinomaisen liiskauttavasti). Siitä, että jonotustapoja on kaksi, ei oikeastaan kerrota missään.
Ensin mainittu jono on sellainen, jota suosivat eritoten paikalliset, sillä jonottamalla ihmiskassalle voi ostaa erikoishinnoiteltuja lippuja (paikalliset / eläkeläiset / opiskelijat / opettajat...). Toiseksi mainittu jono puolestaan on rakennuksen sisäpihalla, portin jälkeen heti vasemmalla, ja se johtaa neljälle lippuautomaatille. Automaatista voi ostaa ja printata lipun, mutta vain täysihintaisen lipun. Jono on huomattavasti lyhyempi, mutta koska siinä on lähinnä turisteja, se etenee hitaasti, sillä jokainen jahkaa automaatilla, jotta mitenköhän homma oikein toimii.
Jos valitsee automaattijonon, saa jonottaa viel toisessakin jonossa. Pääsisäänkäynnillä on nimittäin kaksi ovea: toinen, josta pitkä jono jonottaa lippukassalle, ja toinen, josta lyhyt jono jonottaa sisään. Lyhyen jonon sisäänjonotusjonossa palkitaan aggressiivinen jonotustyyli, joten hienotunteisuus kannattaa säästää toisaalle, muutoin tässä jonossa saa ihan vapaasti viettää loppupäivän.
Nettisivujen perusteella lippuja voi ostaa myös verkosta, kannattanee kokeilla sitä vaihtoehtoa.
Kun on päässyt sisään rakennukseen, jonotetaan narikkaan. Seurueellamme oli kaksi narikkajonotaktiikkaa: osa jonotti pitkään saapuessamme mutta sai takkinta lähtiessämme nopeasti; osa meistä jonotti nopeasti saapuessa, mutta lähtiessä takkien takaisin saaminen otti aikaa. On siis mahdotonta suositella sitä, kannattaako narikassa valita alun perin pitkä vai lyhyt jono.
Vessa on narikkaa vastapäätä, ja sen jonon pituus vaihteli huomattavasti.
Jonoa museon turvatarkastukseen ei sen sijaan juurikaan ollut, ja läpivalaisun sekä kiellettyjen esineiden politiikka jäi hieman hämäräksi. Sateenvarjot olivat kiellettyjen esineiden listalla ja ne varmasti näkyivät läpivalaistuissa laukuissamme, mutta niitä ei kuitenkaan takavarikoitu. Läpivalaisulaitteen edessä oli runsas kerääntymä hyvättyjä puolitäysiä vesipulloja, joten hylkäsimme omamme suosiolla mikä oli sikäli virhe, että museossa oli todella kuuma ja siellä tuli jano. Suosittelen siis ainakin kokeilemaan vesipullon turvatarkastuksesta läpi saamista.
Mutta Ermitaasi itsessään, wau! Kaikkein hienointa museossa on sen portaikot ja palatsihuoneet, jotka ovat yksityiskohtineen ja kultauksineen toinen toistaan upeampia.
Kolmannen kerroksen ranskalaiset impressionistit oli juuri siirretty jonnekin toisaalle Ermitaasin osastolle, ja niiden tilalla oli kirjojen kuvituksia (muun muassa Matissea, Miroa, ja Dalia), mikä sekin kyllä oli mielenkiintoista. Siperialaisen antiikin osastolla ei ollut ruuhkaa mutta siellä oli varsin jännää. Museokaupassa myytiin kankaalle painettuja taulujen kopioita, mikä oli varsin kiinnostava idea.
Alun perin ajattelimme tekevämme Ermitaasiin pikaisen, maksimissaan kahden tunnin mittaisen täsmäiskun, mutta ajatuksen sellaisesta voi tyystin unohtaa; vaikka jonotuksesta selviäisi rivakammin kuin me, on museon valtavuus ja henkeäsalpaavuus omaa luokkaansa. Sitä ei vain voi juosta läpi, vaikkei tavoitteena suinkaan olisikaan nähdä "kaikkea".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti