sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Työväenasuntomuseo, Helsinki

Minua on kiinnostanut jo useiden vuosien ajan käydä Työväenasuntomuseossa, joka sijaitsee Kirstinkadulla Alppilassa. Ravintolapäivän yhteydessä museon pihalla oli Kesäkahvila Kirsti, joka sai innostumaan myös museokäynnistä. Ja mikä loistomuseo olikaan kyseessä!


Museo sijaitsee puutalossa, joka on toiminut työväen asuntoina. Korttelin muissa puutaloissa on edelleen kaupungin työntekijöiden asuntoja, ja taloista yksi on entisöity museoksi. Ensimmäisestä ovesta pääsee museokauppaan ja huoneeseen, joka esittelee Kallion alueen elämää kuvin ja tekstein. Muut porraskäytävät on entisöity eri vuosikymmeniä edustaviksi työläisasunnoiksi, ja jokaisen asunnon asukeista kerrotaan myös heidän tarinansa.

Vanhimmat huoneet edustavat 1910-lukua, jolta siirrytään 1920-, 30- ja 40-lukujen kautta aina 1980-luvulle asti.






Sota-ajan pimennetty huone konkretisoi ajan tunnelmaa. Hyllyssä oli myös paketti Töölön sokeria, mikä kertoo Helsingin teollisuuden historiasta - nykyisen Oopperatalon paikalla oli aiemmin sokeritehdas.



Monien asuntojen ruokapöydälle oli koottu setti aikakautensa ruokia.




Kuvista keskimmäinen edustaa 1980-lukua, ja pöydällä onkin tunnistettavasti maitopurkki ja maksalaatikko. Vuodesta 1985 tuntuu olevan ikuisuus aikaa, kun katsoo sen mukaan sisustettua asuntoa.

Työväenasuntomuseo kertoo konkreettisesti myös materialismin historiaa. Asunnoissa ei ole käytännössä ollenkaan säilytystilaa - mutta eipä näillä ihmisillä ollut myöskään juuri mitään säilytettävää. Nykyihmisen tilankäyttöongelmat ja organisoijan ammatti edustavat täysin eri maailmaa ja kulttuuria, kuin missä työväen asunnoissa elettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti