Tämänvuotisella Talvisirkuksella on huisi ja huimaava tavoite: avata katsojalle Kosmoksen salat. Lähtökohdaksi on valittu juonellistaminen: on pikkutyttö ja hullu tiedemies, tyttö kyselee tiedemieheltä universumin olemuksesta ja tiedemies vastailee numerosarjoja, taivaankappaleiden nimiä tai väistää vastaamasta, ja tämän tarinan ympärille on rakennettu sirkusohjelma.
Sirkusnumerot ovat varsin akrobatia- ja jonglöörauspainotteisia. Osa numeroista vaikuttaa otetun mukaan vain tarinan vuoksi (esimerkiksi kohtaus, jossa tyttö katsoo kaukoputkella tähtiä, on jokseenkin tyhjänpäiväinen). Renkaiden, pallojen ja kehien elementit toistuvat ja rakentavat avaruusfiilistelyä. Melko monesta numerosta kuitenkin puuttuu intensiteetti.
Yksi aivan loistava, sekä tajunnan että tähdet räjäyttävä ohjelmanumero showssa on, ja se on ensimmäisen puoliajan päättävä Tähtien synty -osioon liittyvä cyr-rengasesitys, jossa on kaikki (musiikki, tempo, valojen käyttö...) kohdallaan ja jota ei voi kuin ällistyksella ja ihmetyksellä seurata. Mitä taitavuutta! Myös ensimmäisen kohtauksen Galaksien tanssi ja ero -esitys ihanine paljettiballerinapukuineen ilma-akrobatiana oli hypnoottisen kaunis ja toisen puoliajan lopulla nähty ilma-akrobatia hengästyttävän näyttävää.
Kosmoksen perusongelma oli kuitenkin tarinavetoisuus - ehkä avauutta olisi kannattanut lähteä lähestymään puhtaasti absurdeista tai surrealistisista lähtökohdista, niin esitys olisi saattanut välttää sitä nyt vaivanneen jäykkyyden? Niin tai näin, Talvisirkus tuo valoa, keveyttä ja taikaa vuoden pimeimpään aikaan, ja odotan jo innolla, mitä Hurjaruuthissa keksitään ensi talveksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti