"Jos vilkaiset satelliittien Kaukoidästä ottamia yökuvia, huomaat hämmästykseksesi suuren alueen, jossa ei näy valoja lainkaan."
Atena 2013. 12. uudistettu painos. Suom. Antti Immonen. Alkuteos Nothing to envy - ordinary lives in North Korea. 436 s.
Tuntematon kiehtoo. Pohjois-Korea on käsittämätön tragedia, dystopia ja samalla jonkinlaista sosiaalipornoa ensimmäisen maailman ihmisille. Suljetun maan kirjoittaja Barbara Demick oli alun perin Los Angeles Timesin toimittajana Koreassa ja teki lehteen haastattelusarjan Pohjois-Koreasta loikanneista ihmisistä. Samojen haastattelujen ja muun taustatyön pohjalta Demick on kirjoittanut Suljetun maan.
Suljettu maa onnistuu kuvaamaan pohjoiskorealaista arkea pitkähköllä aikajänteellä, jonkinlaisesta pärjäämisestä ruokapulan kautta nälänhätäkatastrofeihin. Suljettu maa esittelee ruokapulan synnyttämää kekseliäisyyttä: "Naiset jakoivat keskenään ruoanlaittovihjeitä: Jos valmistat maissiruokia, älä heitä pois tähkien suojuslehtiä, ruoteja, lehtiä ja vartta - viskaa ne kaikki myllyyn. Vaikkeivät ne ravitsekaan, ne täyttävät. Keitä nuudeleita ainakin tunnin, niin ne turpoavat suuremmiksi. Lisää muutamia ruohoja keittoon, jotta siinä näyttäisi olevan vihanneksia. Jauha pettua ja leivo siitä pieniä leipiä."
Suljettu maa tuo hyvin esiin häpeän ja syyllisyyden, jota Pohjois-Koreasta selvinneet, loikanneet kantavat mukanaan. "Nälkiintyminen tappaa omalla tavallaan. /--/ Tappajalla on vielä eräs julma piirre: se kiinnittää katseensa kaikkein viattomimpiin ihmisiin, jotka eivät koskaan varastaisi ruokaa, valehtelisi, petkuttaisi, rikkoisi lakia tai pettäisi ystävää. Tämän ilmiön italialainen kirjailija Primo Levikin huomasi Auschwitzista päästyään, kun hän kirjoitti, että hän ja muut selviytyjät eivät halunneet nähdä toisiaan enää koskaan sodan jälkeen, koska he kaikki häpesivät tekojaan." Yksi kirjan loikkareista, rouva Song, sanallistaa tilanteen näin: "Yksinkertaiset ja hyväsydämiset ihmiset, jotka toimivat heille opetetulla tavalla - he kuolivat ensimmäisinä."
Suljettu maa saa ajattelemaan tottelevaisuutta hyvyyden mittarina, tottelemattomuutta (ja siihen liittyvää riskiä) selviytymisen mittarina sekä jonkinlaisen marttyyriyden glorian ("en varasta koska se on väärin" -ajattelusta seuraavan menehtymisen) suhdetta selviytymisen häpeään: "Syyllisyys ja häpeä ovat pohjoiskorealaisten loikkareiden keskuudessa yleisiä. Monet vihaavat itseään niiden asioiden vuoksi, joita ovat joutuneet tekemään selvitäkseen."
Tuntuu niin väärältä, että ihmiset, jotka ovat kokeneet kauheita asoita elämässään saavat vielä hävetä selviytymistään ja kokea syyllisyyttä siitä - mikä taakka! Myös täysin toisenlaiseen yhteiskuntajärjestelmään sopetuminen on hankalaa: "Totalitaarisesta valtiosta paenneelle ei ole helppoa elää vapaassa maailmassa. Loikkarin on löydettävä itsensä uudelleen maailmassa, joka tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia. Asuinpaikan, työn ja vaatteiden valitseminen /--/ voi olla täysin lamauttavaa ihmiselle, jonka puolesta valtio on tehnyt kaikki päätökset koko elämän ajan." Valinnanvaikeuden lisäksi loikkareiden itsetuntoa syö se, että koko heidän entisellä elämällään Pohjois-Koreassa ei olekaan enää painoarvoa - kotimaassa hankittu koulutus ei ole lainkaan pätevä, Pohjois-Koreassa tarvittuja kykyjä ja tietoja ei ehkä lainkaan tarvita sen rajojen ulkopuolella.
Köyhyys on ehkä aina suhteellista, lukuun ottamatta nälänhätää, jossa ei ole mitään suhteellista. Ennen nälänhätiä, ruoka- ja tavarapulaa, sähkönjakelun jatkuvia katkoja ja infrastruktuurin hidasta romuttumista tavallinen pohjoiskorealainen tuntui elävän omien normiensa mukaista tavallista elämää ja olevansa suhteellisen tyytyväinen siihen. Minulle uutta tietoa oli se, että Korean jakamisen jälkeen parinkymmenen vuoden ajan pohjoinen oli etelää rikkaampi - ja sittemmin kehitys on kulkenut hyvin eri suuntiin rajalinjan eri puolilla.
Suljettu maa on mielenkiintoista luettavaa Pohjois-Korean arjesta. Uudistettu painos sisältää jalkisanat, jotka on irjoittettu vuonna 2013. Jälkisanoissa käsitellään myös Kim Jong-unin valtaanastumista ja sen seurauksia, joten sikäli teos ylettyy nykyaikaan saakka, vaikka pääpaino on vuosikymmenissä Korean jakamisesta (1953) 1990-luvulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti