"'En tiedä teistä, arvoisat läsnäolijat, mutta minä olen koulujoista lähtien inhonnut Gogolin teoksia.'"
Otava 2007. Suom. Liisa Viitanen. Alkuteos Sedmaja žertva. 525 s.
Jouluhäsellyksen keskellä kaipasin helppoa lukemista ja tutustuin itselleni aiemmin tuntemattomaan dekkaristiin Alexandra Marininaan. No, koukuttavampiakin dekkareita on tullut luettua.
Seitsemännessä uhrissa Marinina käyttää näkökulmatekniikkaa - kerronnan näkökulmia romaanissa on karkeasti arvioituna parisenkymmentä (miliisiin edustaja Anastasia Kamenskaja, erinäinen määrä hänen työtovereitaan ja perheenjäseniään, murhaaja ja hänen perheenjäseniään sekä hänen uhrinsa). Lukijaa helpottaa se, että kertoja ilmoitetaan väliotsikoittain, mutta tälläinen määrä näkökulmia on jo varsin huimaava - varsinkin kun huomioidaan vielä venäläinen lempinimiperinne.
No. Seitsemännen uhrin juoni rakentuu sarjamurhaajan ympärille, mikä on toimiva perusvalinta dekkariin, sillä silloin toimintaa riittää. Marinina on myös varsin yhteiskunnallinen kirjoittaja, tässä teoksessa hän ottaa kantaa muun muassa kodittomuuteen, syrjäytymiseen ja miliisin palkkatasoon.
Seitsemännessä uhrissa olisi ollut tiivistämisen varaa. Jännitys pysyy varsin hyvin yllä, mutta sen pitäisi olla korkeimmillaan vielä siinä vaiheessa, kun käsillä on agathachristiemäinen loppukohtaus, jossa tekijä saa selityspuheenvuoronsa. Tuossa vaiheessa tämä dekkari ei kuitenkaan voisi enää vähempää kiinnostaa, sillä kaikki, mitä murhaaja sanoo, on tullut esiin jo aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti