maanantai 20. toukokuuta 2013

Ravintolapäivä 18.5.2013, Helsinki

Toukokuun Ravintolapäivälle povattiin alun perin aurinkoista ja helteistä säätä, mutta todellisuus oli varsin pilvinen ja tuulinen. Ravintolatarjonta oli kuitenkin runsas ja ihmisiäkin oli liikkeellä jonkin verran. Aiempiin Ravintolapäiviin verrattuna ravintolatarjontaa silmäiltäessä vaikutti siltä, että lähestyvä juhannus (!), makkara ja erilaiset liharuoat olivat vahvemmin edustettuina. Kuitenkin myös erilaisia etnisiä keittiöitä, kasvisruokaa sekä monenlaista makeaa oli tarjolla.

Teijon mummun kalaravintola Vallilassa poikkesi positiivisesti menullaan ravintoloiden yleisestä linjasta. Tarjolla oli edellisenä päivänä Salon seudulta Teijosta pyydettyä kuhaa fileinä. Kuha-annokseen kuului lisäksi perunalunta sekä tsatsikia, juomaksi puolukkamehua. Aivan mahtavan makuista tuoretta kalaa! Ja hintakin oli kohdillaan, annos maksoi viisi euroa.



Ravintolapäivän annokset tuntuvat olevan kautta linjan maisteluannoksen kokoisia, mikä on sikäli ihanaa, että on mahdollista käydä maistelemassa monenmoista tarjontaa eri puolilla kaupunkia. Tällä kertaa tosin tuntui siltä, että ilmassa oli pientä hinnannousua - itse pyydetystä tuoreesta ja hyvin valmistetusta kalasta viisi euroa on oivallinen hinta, mutta kaupan purkkiaineksista valmistetusta pienestä burritosta sama hinta on jo suolainen.

Hämeentien ja Mäkelänkadun risteyksessä myytiin herkullisia leipomuksia - rapeita ja ihanan sokerisia munkkeja, muita leivonnaisia sekä sämpylöitä. Tässäkin pop up -kojussa hinta-laatusuhde oli todellakin kohdillaan, munkki maksoi 70 senttiä.

Suurin osa Ravintolapäivän ravintoloista tuntuu olevan auki lähinnä lounasaikaan. Eipä siinä mitään, päiväkin on hieno hetki harrastaa syömistä, mutta viikonloppuaamuina on myös mahtavaa nukkua pitkään ja lähteä liikkeelle vasta sitten. Ilahduttavasti muutamia iltaravintoloitakin oli. Itse valitsin iltanälän kohteeksi jo aiemmasta Ravintolapäivästä tutun Late night music cafe -nimisen libanonilaista kasvisruokaa tarjoilevan rennon ravintolan. Konsepti oli sama kuin edelliselläkin kerralla ja toimii erinomaisesti.



Ruokalistalla oli kasviskeittoa sekä vuohenjuustolla että ilman, leipää, hummusta ja suolakurkkua ja makeannälkään suklaa-banaani-taatelikakkua. Myytävänä oli myös erilaisia juomia. Tunnelma Late night music cafessa oli leppoisa, kadulle oli levitetty vilttejä, tyynyjä ja muutama tuoli, ja ruokailun taustalla soi musiikki. Tämäntyyppisiä iltakonsepteja toivoisin tukeviin Ravintolapäiviin enemmänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti