"Kirjailija, vanha valkoviiksinen mies, ei tahtonut oikein päästä vuoteeseensa."
WSOY 1967. Suom. Leena-Maija Reunanen. Alkuteos Winesburg, Ohio, 1919. 203 s.
Sherwood Andersonin Pikkukaupunki (1919) on novellikokoelma, jonka tapahtumat sijoittuvat amerikkalaiseen Winesburgin pikkukaupunkiin 1800-luvun lopulle. Keskushenkilönä on nuori sanomalehtimies George Willard, mutta pääosaan nousee Winesburg itsessään. Novelleissa kuvataan kaupunkilaisten elämää, kohtaloita ja unelmia. Pikkukaupunki on ennen kaikkea kuvaus yhteisöstä ja yksilöiden välisistä suhteista. Psykologinen realismi on teoksen vahvuus.
Pikkukaupunki kuvaa teollistumisen mukanaan tuomia valtavia muutoksia:
Viimeeksi kuluneiden viidenkymmenen vuoden aikana kansamme elämässä on tapahtunut suuri muutos, suorastaan vallankumous. Keskilännen ihmisten elämässä tapahtunut valtava muutos johtuu teollistumisen läpimurrosta, mitä seurasi melu ja räminä, meren yli tulleiden miljoonien uusien ihmisten kimeät huudot, junien tulo ja meno, kaupunkien välisten rautatielinjojen rakentaminen ja viime aikoina vielä autojen tulo maanteille.
Kiireen ja informaatiotulvan kritiikki puolestaan osuu myös nykyihmiseen:
Jokaisessa kodissa on kirjoja, vaikka ne ehkä ovatkin aikamme alituisessa kiireessä jääneet kehnosti ajatelluiksi, aikakauslehdet leviävät miljoonapainoksina ja sanomalehtiä on kaikkialla. Meidän päivinämme kylänsä kaupan kamiinan vieressä lämmittelevän maanviljelijän pää on täpötäynnä toisten ihmisten sanoja. Sanoma- ja aikakauslehdet ovat pumpanneet hänet täyteen. Näin on suuri osa entisestä raa'asta tietämättömyydestä, missä oli kuitenkin myös lapsellista ja kaunista viattomuutta, kadonnut iäksi. Kamiinan vieressä seisova maanviljelijä on suurkaupungin ihmisten veli, ja häntä kuunnellessamme toteamme hänen puhuvan yhtä sujuvasti ja typerästi kuin parhaat kaupunkilaiset.
Kokonaisuudessaan teoksen lukeminen kuitenkin on askel sellaiseen maailmaan, jota ei enää ole. On vaikeaa kuvitella (pikku)paikkakuntaa, jonka ihmisten sosiaaliset suhteet - rakastumiset, loukkaantumiset, kateudet - enää rajoittuisivat vain lähiseudun ihmisiin. Pikkukaupunginkin loppu viittaa avartumisen muutoksen mahdollisuuteen - ainakin joillekuille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti