Vaasankadulle on auennut vaikka jos mitä pieniä herkutteluravintoloita, yhtenä niiden joukossa Street Gastro Helsinki, jolla on toimipiste Vaasankadun lisäksi myös esimerkiksi Punavuoressa. Menu on simppeli: täytettyjä leipiä ja hieman lisukkeita niiden seuraksi.
Leivät ovat runsaita ja nälkä takuulla lähtee. Leipiä piinasi maistelukerralla kuitenkin pitaleipien kohtaloksi usein koituva vitsaus: päätäyte sulloutuu leivän pohjalle, pinnalla on salaatti kastikkeineen. Alku on siis kepeää ja maukasta syötävää, lopussa päätäytteen yksitikkoisuus ja kuivuus alkaa tökkiä. Tasaisemmalla täytteiden asettelulla leipä olisi ollut loistava - onneksi nyt pöydissä oli tarjolla maukasta chiliöljyä, jota kuivaan ja hieman mauttomaan leivän loppuosaan oli mahdollista lisätä (raikkaus siitä jäi kuitenkin puuttumaan).
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Aleksis Kiven kadun kirppis, Helsinki
Helsinkiin on tullut lukuisia uusia kirppiksiä Valtterin kadottua kirppiskartalta. Nouseva trendi on kaduilla myyminen ilman pöytämaksua, mikä madaltaakin hienosti kynnystä lähteä myymään omia roiniaan, ja herääkin kysymys, onko pöytävuokran maksamisesta tullut vanhanaikaista - onko tämä uusi kirppistelyn maailma? Toisaalta pöytävuokrapaikat varmasti ainakin toistaiseksi puolustavat paikkaansa talven kylminä, märkinä ja pimeinä kuukausina.
Kävin testaamassa aina sunnuntaisin järjestettävää Aleksis Kiven kadun kirppistä niin ostajana kuin myyjänäkin. Toimiva konsepti! Mikäpä siinä aurinkoisena syyspäivänä saapua paikalle hengailemaan ja hyvällä tsägällä saada vähän rahaa vastineeksi. Aleksis Kiven kadun kirppis näyttää asettuneen Dallapén-puistoon - itse Valtteri-orientoituneena kuvittelin sijainnin olevan Sturenkadun tuolla puolen, mutta puistohan on mitä oivallisin paikka kirppikselle.
Elokuun viimeisenä suununtaina väkeä oli liikkeellä niukasti, mutta se oli ehkä odotettavissakin, järjestettiinhän koko kaupungin liikkeelle saava Siivouspäivä edellisenä päivänä, lauantaina.
Juuri tällaista kaupunkikulttuuria tarvitaan!
lauantai 30. elokuuta 2014
We Love the 90's, Helsinki
Kun kesällä kuulin, että Helsingissä järjestetään Suvilahdessa elokuussa kreisi ysärifestari, jonka esiintyjälista koostuu kuumimmista 90-luvun eurodancen nimistä, lipunostopäätös oli intuitiivinen ja nopea. Kisakuntokestävyyttämme ajatellen päätimme investoida yhden päivän lippuun, ja päiväksi valikoitui perjantai.
Ohjelma ulkona alkoi niin aikaisin, että tavallista päivätyötä tekevä ja ulkomuotonsa ysärikuosiin festarifiilistelyä varten tuunaava ihminen missasi vaikka mitä alkuillan (kello kolmen ja kuuden välillä olevia) artisteja, kuten CatCatin ja Rednexin. Voi kyynel!
Alexia tanssitti ulkolavalla Summer is Crazy -hitillään, Aikakoneeseen emme mahtuneet Kattilahallin sisätiloihin joten menimme sen sijaan hyvissä ajoin Waldo's Peoplen keikalle. Waldo onnistui kuulostamaan yllättävänkin kitaravetoiselta ja rokilta, mikä ei osunut ainakaan minun ysäriytimeeni.
Myös Dr. Alban esiintyi sisätiloissa Kattilahallissa, ja koska tällä kertaa menimme ajoissa sinnekin jonottelemaan, pääsimme sisään. Ihmismassojen kontrolloinnissa oli hyvin panostettu siihen, että ensin otettiin edelliset sisätiloista ulos ja sitten vasta seuraavat sisään. Jonotteluolosuhteet tosin olivat niin tiiviit, että vähänkään ihmismassoissa kauhistuville tai paniikkikohtausalttiille ihmisille ne olivat aika helvetilliset.
Dr. Alban ei soittanut hittejä keikan alkupuoliskolla, mutta biitti oli tuttu. Illan viimeinen ulkoilma-artisti oli E-Type, joka veti mahtavasti tanssittavan keikan.
We Love the 90's -festivaali sai varsin paljon kuraa niskaansa järjestelyiden osalta, joissa kieltämättä olisi osin ollut runsaastikin parantamisen varaa. Meillä oli ihan loistava ilta näillä riemukkailla festareilla!
Ohjelma ulkona alkoi niin aikaisin, että tavallista päivätyötä tekevä ja ulkomuotonsa ysärikuosiin festarifiilistelyä varten tuunaava ihminen missasi vaikka mitä alkuillan (kello kolmen ja kuuden välillä olevia) artisteja, kuten CatCatin ja Rednexin. Voi kyynel!
Alexia tanssitti ulkolavalla Summer is Crazy -hitillään, Aikakoneeseen emme mahtuneet Kattilahallin sisätiloihin joten menimme sen sijaan hyvissä ajoin Waldo's Peoplen keikalle. Waldo onnistui kuulostamaan yllättävänkin kitaravetoiselta ja rokilta, mikä ei osunut ainakaan minun ysäriytimeeni.
Myös Dr. Alban esiintyi sisätiloissa Kattilahallissa, ja koska tällä kertaa menimme ajoissa sinnekin jonottelemaan, pääsimme sisään. Ihmismassojen kontrolloinnissa oli hyvin panostettu siihen, että ensin otettiin edelliset sisätiloista ulos ja sitten vasta seuraavat sisään. Jonotteluolosuhteet tosin olivat niin tiiviit, että vähänkään ihmismassoissa kauhistuville tai paniikkikohtausalttiille ihmisille ne olivat aika helvetilliset.
Dr. Alban ei soittanut hittejä keikan alkupuoliskolla, mutta biitti oli tuttu. Illan viimeinen ulkoilma-artisti oli E-Type, joka veti mahtavasti tanssittavan keikan.
We Love the 90's -festivaali sai varsin paljon kuraa niskaansa järjestelyiden osalta, joissa kieltämättä olisi osin ollut runsaastikin parantamisen varaa. Meillä oli ihan loistava ilta näillä riemukkailla festareilla!
Taiteiden yö, Helsinki
Helsinki Night Market, Teurastamo
Kävin ensimmäsitä kertaa Teurastamolla Taiteiden yönä, ja ainakin Helsinki Night Market -tapahtuman kaltaisille riennoille Teurastamo vaikuttaa aivan loistavalta miljööltä. Entisten teollisuusrakennusten ympäröimä sisäpiha on suojaisa kokoontumispaikka ja rakennukset rajaavat aluetta miellyttävästi.
Helsinki Night Market -tapahtuma oli ennen muuta ruokatapahtuma, mutta Teurastamon pihalla soi musiikki ja oli mahdollisuus nauttia muun muassa saippuakupla- ja vannetanssiesityksistä.
Ihmisiä oli paikalla runsaasti samoin kuin ruokakojuja, mutta yhtälön lopputulemana oli se, että ruokaa sai lähes poikkeuksetta jonottaa varsin hartaasti. Tämä ei lopulta haitannut, sillä tarjolla oli monenmoisia herkkuja - itse kokeilimme muun muassa kasviskevätkääryleitä sekä halloumipatonkia - ja tunnelma oli niin rento, että siitä saattoi nauttia jonottaessaankin.
Ensikokemuksen perusteella menen mielelläni jatkossakin Teurastamolla järjestettäviin tapahtumiin.
World Press Photo, Sanomatalo
Sanomatalossa aukesi Taiteiden yönä World Press Photo -näyttely, joka on esillä 10.9. saakka ja esittelee vuoden 2013 parhaita lehtikuvia. Myös Helsingin Sanomat uutisoi näyttelystä näyttävästi.
Kuvat ovat vaikuttavia.
Kuvatekstejä lukiessa sen sijaan meni hermo - suomenkieliset tekstit on suurimmalta osin tasattu molemmista reunoista ja niistä käytännössä puuttuu kokonaan välilyönnit. Englanninkieliset tekstit on tasattu vasemmalle, ja niiden asettelu välilyönteineen on normaali. Osassa kuvia myös suomenkielinen teksti on tasattu vasemmalle, ja niidenkin välilyönnitys on kunnossa. Tämä yhdistettynä Taiteiden yön ruuhkaan teki näyttelykokemuksesta kovin uuvuttavan.
Oopperaa ja balettia Töölönlahdella
Taiteiden yön jo perinteiseksi kruunaukseksi on muodostunut Kansallisoopperan ohjelmistoesittely Töölönlahdella. imenevä elokuinen yö, ilmassa liitelevät linnut, kuohuviini ja korkeakulttuuri - kyllä!
tiistai 19. elokuuta 2014
Sarah Waters: Silmänkääntäjä
"Siihen aikaan minun nimi oli Susan Trinder."
Tammi 2006. Suom. Helene Bützov. Alkuteos Fingersmith, 2002. 673 s.
Kuten olen jo aiemminkin todennut, Sarah Waters on aivan käsittämättömän upea tarinankertoja, jonka luomaan maailmaan ei voi olla ihastumatta - olipa se kuinka ankeanoloinen tahansa.
Silmänkääntäjä sijoittuu 1800-luvun Lontooseen ja sen ympäristöön. Juoni etenee kronologisesti, kertoja vaihtelee. Kertojat käyttävät itsensä näköistä kieltä, joten sikäli tyyli vaihtelee. Silmänkääntäjä on itsessäänkin niin äkkikääntyilevä romaani, että sen trillerimäisestä juonesta - joka osin saa romanttisia ja satumaisia, osin kauhullisia sävyjä - ei voi kertoa juuri mitään.
Neljästä keskiössä olevasta henkilöhahmosta sen sijaan voi jotain kertoakin. Miljöö on köyhä ja saastunut 1800-luvun Lontoo, keittiöhuone Lant Streetillä, jossa varkaat ja muut hämärän rajamailla toimivat ammattilaiset kohtaavat. Keittiö on rouva Sucksbyn valtakuntaa - ja hänen tulonlähteensä on laiton vauvakauppa. Tässä keittiössä kohtaamme myös romaanin toisen päähenkilön, Sue-tyttösen, orpolapsen, jota rouva Sucksby on kasvattanut kuin omaa lastaan. Vierasille tulee keittiössä säännöllisesti nähty mies, jota kutsutaan Gentlemanniksi, ja hän tarjoaa Suelle rikastumisen mahdollisuutta, johon liittyy teoksen toinen päähenkilö, syrjäisessä kartanossa kasvanut Maud-neiti.
Watersin teksti imee mukaansa, ja koko järkälemäinen romaani tekee mieli lukea yhdeltä istumalta, mikä tosin ei järkälemäisyydestä johtuen ole mahdollista. Vanhan Lontoon alamaailma herää henkiin tuoksuineen, pimeyksineen ja sivistymättömine, juonittelevine ihmisineen, kuin myös kielen tasolla, sillä Sue kertojana ei esimerkiksi juuri possessiivisuffikseista välitä. Muutoinkin Helene Bützovin suomennos on todella nautittavaa luettavaa, sillä nyt tuntuu siltä, että vittu-sanan käyttäminen on todellakin paikallaan siellä, missä se on. Watersmaisesti mukana on uhkaava maalaiskartano yllätyksineen kuin myös mielisairaala kauhuineen.
Tämä on ehdottoman suositeltava lukukokemus!
Ravintolapäivä 17.8.2014, Helsinki
Elokuun 2014 Ravintolapäivä näytti Helsingissä osuvan säiden puolesta kesän viimeiselle päivälle - aurinko paistoi jopa kuumottavasti ja ravintoloissa riitti väkeä ruuhkaksi asti.
Itä-Pasilassa Rauhanasemalla ollut vegaaninen brunssi oli todellakin sen kahdeksan euron arvoinen, joka hinta ilman ennakkovarausta oli. Ennakkoilmoittautumisella olisi saanut euron alennusta. Aurinkoisesta säästä tuntui hieman hupsulta astella Rauhanaseman hämärään kellariin, ja osa ihmisistä tulikin ulos syömään. Brunssille oli kuitenkin jonoa joten tuntui helpommalta jäädä sisälle syömään. Brunssin alkupalapöytä oli mitä mainioin erilaisine salaatteineen, leipineen ja levitteineen (gluteeniton näkkäri oli mielettömän hyvää!), ja niin täyttävä, että tieto lämpimän ruoan pöytiintarjoilusta oli lähes liiallinen. Lämpimänä ruokana tarjoitiin itse tehtyä vegemakkaraa, tofukokkelia ja uunikasviksia. Tofukokkeli näytti hämäävän paljon munakokkelilta mutta maistui ihan tofukokkelilta ja makkara oli todella ruokaisa (omaan makuuni hieman liian tuhti). Jälkiruoaksi oli vielä uunipäärynöitä ja suklaamuffinseja kahvin kera. Aivan loistava ravintolakohde!
Rauhanaseman jälkeen kiertelimme Pasilassa ja kävimme Veturitalleilla, missä joimme kupilliset jääteetä, ja jatkoimme kierrostamme Karhupuistoon. Karhupuistoon saapuessamme kello oli jo reilusti iltapäivän puolella ja kova ruuhka. Kiertelimme kojuja ja kukin seurueeseen kuulunut valitsi ruokakohteensa mielenkiintonsa ja jonotusintonsa mukaan. Itse ostin kasvis-filonyytin Berggan kärrystä (jotain pientä suolaista & ei jonoa -metodilla) sekä jonkin kojun viimeiset baklavat makeannälkään.
Tämän Ravintolapäivän ruoallisesti paras kokemus oli ehdottomasti Rauhanaseman brunssi - seuraavana Ravintolapäivänä voisi ottaa rohkeasti kurssin jonnekin kotikulmia kauemmas ja etsiä jonkin herkulliselta kuulostavan ravintolan, sillä olen huomannut, että omat hermoni eivät oikein kestä Raibtolapäivinä Karhupuiston kaltaisia keskittymiä (jotka puolestaan sopivat oivallisesti Siivouspäivän tunnelmaan), koska en jaksa jonottaa, vertailla ja ruuhkailla vaan kaipaan enemmän ruoallisia yllätyksiä ja rauhaa oleilla ja syödä.
Itä-Pasilassa Rauhanasemalla ollut vegaaninen brunssi oli todellakin sen kahdeksan euron arvoinen, joka hinta ilman ennakkovarausta oli. Ennakkoilmoittautumisella olisi saanut euron alennusta. Aurinkoisesta säästä tuntui hieman hupsulta astella Rauhanaseman hämärään kellariin, ja osa ihmisistä tulikin ulos syömään. Brunssille oli kuitenkin jonoa joten tuntui helpommalta jäädä sisälle syömään. Brunssin alkupalapöytä oli mitä mainioin erilaisine salaatteineen, leipineen ja levitteineen (gluteeniton näkkäri oli mielettömän hyvää!), ja niin täyttävä, että tieto lämpimän ruoan pöytiintarjoilusta oli lähes liiallinen. Lämpimänä ruokana tarjoitiin itse tehtyä vegemakkaraa, tofukokkelia ja uunikasviksia. Tofukokkeli näytti hämäävän paljon munakokkelilta mutta maistui ihan tofukokkelilta ja makkara oli todella ruokaisa (omaan makuuni hieman liian tuhti). Jälkiruoaksi oli vielä uunipäärynöitä ja suklaamuffinseja kahvin kera. Aivan loistava ravintolakohde!
Rauhanaseman jälkeen kiertelimme Pasilassa ja kävimme Veturitalleilla, missä joimme kupilliset jääteetä, ja jatkoimme kierrostamme Karhupuistoon. Karhupuistoon saapuessamme kello oli jo reilusti iltapäivän puolella ja kova ruuhka. Kiertelimme kojuja ja kukin seurueeseen kuulunut valitsi ruokakohteensa mielenkiintonsa ja jonotusintonsa mukaan. Itse ostin kasvis-filonyytin Berggan kärrystä (jotain pientä suolaista & ei jonoa -metodilla) sekä jonkin kojun viimeiset baklavat makeannälkään.
Tämän Ravintolapäivän ruoallisesti paras kokemus oli ehdottomasti Rauhanaseman brunssi - seuraavana Ravintolapäivänä voisi ottaa rohkeasti kurssin jonnekin kotikulmia kauemmas ja etsiä jonkin herkulliselta kuulostavan ravintolan, sillä olen huomannut, että omat hermoni eivät oikein kestä Raibtolapäivinä Karhupuiston kaltaisia keskittymiä (jotka puolestaan sopivat oivallisesti Siivouspäivän tunnelmaan), koska en jaksa jonottaa, vertailla ja ruuhkailla vaan kaipaan enemmän ruoallisia yllätyksiä ja rauhaa oleilla ja syödä.
torstai 7. elokuuta 2014
Jo Nesbø: Punarinta
"Harmaa lintu räpisteli vähän väliä Harryn näkökenttään."
Johnny Kniga 2005/2010. Suom. Outi Menna. Alkuteos Rødstrupe, 2000. 457 s.
Punarinta on taattua Harry Hole -materiaalia, joskin Nesbøn dekkariksi sikäli erilainen, että historiallinen aikataso on vahvasti mukana. Takakansiteksti johdattelee hieman väärille jäljille - se, että Bill Clinton saapuu Osloon ja Harry tyrii turvallisuustehtävissä, on vain alun pieni sivujuoni.
Todellinen juoni liittyy sekin terrorismiin, mutta eri näkökulmasta. Punarinta on yllättävän paljon historiallinen sota- ja rakkausromaani, missä molemmissa Nesbø onnistuu olemaan yhtä viihdyttävää luettavaa kuin dekkaristinakin. Toki kaikkiin juoni- ja aikatasoihin liittyy arvoitus ja jännite siitä, miten henkilöhahmot liittyvät toisiinsa ja mihin he kohtaloissaan pyrkivät.
Nyky-Norjan terrorismi-, väkivalta- ja asepuuhailut ovat Punarinnassa kuitenkin vain osa juonta, jonka kokonaiskuva rakentuu kaikkien aikatasojen kautta. Toisaalta myös Harryn yksityiselämään tulee merkittäviä käänteitä tässä teoksessa, mutta Harryn myöhemmän elämän tunteville ne eivät tule yllätyksenä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)