"Me tasapainoilimme kukin oksallamme kuin isokokoiset linnut, muovisäiliö toisessa kädessä ja höyhensivellin toisessa."
Tammi 2016. Norjankielinen alkuteos Bienes historie, 2015. Suomentanut Katriina Huttunen. 431 s.
Maja Lunden Mehiläisten historia on kiehtova ja ajatuksia sekä tunteita herättävä lukuromaani. Romaanissa on kolme aikatasoa ja kolme keskushenkilöä: William, joka elää 1800-luvun Britanniassa, George, joka elää 2000-luvun Amerikassa ja Tao, jonka tarina sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen vuoden 2098 Kiinassa.
William on keski-ikäinen mies, jolla on nuorena miehenä ollut lupaava tutkijanura luonnontieteilijänä. Hän kuitenkin rakastuu ja menee naimisiin, ja romaanin alussa hän on suurperheen (tai ehkäpä aikanaan ihan tavanomaisen perheen) isä, joka kamppailee perheensä toimeentulosta ja jonka tutkijanura on katkolla - osin hänen omasta tahdostaan, osin ikään kuin olosuhteiden pakosta. William on vuoteenomana, sillä hän on menettänyt kiinnostuksensa elämää kohtaan, kadottanut tutkijanintohimonsa arjen pyörteisiin.
George on keskiluokkainen amerikkalainen puurtaja, joka pyörittää mehiläistilaa. Hänkin suhtautuu työhönsä intohimoisesti, sillä hän on jo monennen polven mehiläistilallinen ja hän haluaa kunnioittaa perinteitä. Hän nikkaroi pesänsä itse siinä missä muut tilaavat ne valmiina tukusta ja hänen elämänsä keskittyy mehiläisiin, vaikka hänelläkin on perhe: vaimo ja aikuistuva poika, josta hän toivoo tilalleen jatkajaa. Perilliset eivät vain aina ole sitä, mitä vanhemmat toivovat.
Samankaltainen tilanne vaivaa myös Williamia: hänellä on vain yksi poika, Edmund, ja sen lisäksi lukuisia tyttäriä - mutta 1800-luvulla perheen toivo on pojassa. Edmundkaan ei vain valitettavasti vaikuta suuntaavan intohimoaan samaan asiaan kuin isänsä, luonnontieteeseen ja eritoten mehiläisiin, vaan johonkin aivan muuhun.
Tulevaisuusdystopiassa vuonna 2098 mehiläiset ovat kadonneet maailmasta. Tätä tilannetta lukija pääsee tarkastelemaan kiinalaisen Taon silmin. Tao työskentelee pölyttäjänä, mihin työhön on masinoitu iso osa muistakin kiinalaisista. Taon lahjakkuus ei vain koskaan ole ollut fyysisessä hienomotoriikassa; hän tuntee itsensä pölyttäjänä äärimmäisen kömpelöksi, häntä kiinnostaisi enemmänkin opiskella ja viettää aikaa kirjastossa, ja nuorena hänellä olikin yllättävän paljon mahdollisuuksia opiskella - siitä hän sai punaisen pioneerihuivinkin. Nyt hänellä on mies, Kuan, ja heillä kolmivuotias poika, Wei-Wen.
Tao jakaa samat vanhemmuuden huolet kuin William ja Georgekin: Wei-Wen ei ole kiinnostunut siitä mistä Tao; kun Tao koettaa käyttää aikaa Wei-Wenin kotiopetukseen antaakseen hänelle mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen kuin työläisyyteen pölyttäjänä, Wei-Wen ei jaksa olla aloillaan tai keskittyä. Taoa turhauttaa, aivan kuten edeltävien sukupolvien Williamia ja Georgeakin.
Vaikka Mehiläisten historia on dystopia, sen keskiössä ei ole dystooppisen maailman tai tuhon kuvaaminen, vaan toisaalta nimensä mukaisesti mehiläiset, toisaalta ihmisyys. Samat toiveet ja pettymykset yhdistävät ihmisiä niin menneessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessakin, ja ajasta aikaan ihmiset etsivät merkityksellisyyttä elämälleen - ja huomaavat, että he eivät voi päättää jälkeläistensä valinnoista, eivätkä jälkeläiset ole olemassa täyttääkseen heidän unelmiaan. Elämä voi johtaa onnistumisen iloon tai katkeraan pettymykseen, ja matkaan kuuluu niin optimistista itsepetosta kuin karvaita menetyksiäkin.
Maja Lunden ihmiskuvaus on uskottavaa ja monisyistä, ja vaikka se paikka paikoin on synkkää, romaanista jää kuitenkin toiveikas vire.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti