keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista



WSOY 2012. Ranskankielinen alkuteos Chroniques de Jérusalem, 2011. Suomentanut Saara Pääkkönen. 333 s.

Guy Delislen sarjakuvateos Merkintöjä Jerusalemista on nimensä mukainen: Delisle asui perheensä kanssa vuoden verran Jerusalemissa. Delislen vaimo teki töitä avustusjärjestölle ja Delisle itse eli koti-isän ja sarjakuvapiirtäjän arkea jaetussa kaupungissa ja tallensi havaintojaan ja kokemuksiaan täksi teokseksi. Teos on jaettu kuukausien mukaisiksi luvuiksi, ja kussakin luvussa on useampia tarinoita. Merkintöjä Jerusalemista on voittanut parhaan albumin palkinnon Angoulèmen sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2012.

Merkintöjä Jerusalemista on kiehtova kirja. Se avaa ikkunan Jerusalemin ja laajemminkin Israelin ja Palestiinan arjen absurdiuteen ja traagisuuteen. Sisältö on hyvin samantyyppinen kuin Helsingin Sanomien vastikään julkaisemassa henkilökuvassa Juha Partasesta, joka oli koko ikänsä ollut Israel-fani ja Israelin puolella - kunnes hän vieraili Jerusalemissa ja käänsi takkinsa täysin. Israelin harjoittama väkivaltapolitiikka oli jotain, jolta ei ollut mahdollista ummistaa silmiään.

Saman vaikutelman tekee vahvasti myös Merkintöjä Jerusalemista. Albumin ote on tarkkaileva ja toteava, mutta kuvatut sisällöt ovat niin järjettömiä, perustelemattomia ja epäreiluja, että ne tuntuvat käsittämättömiltä - ta joltakin kehnolta dystopiaromaanilta.

Pelkkää sotaa tai väkivaltaa Merkintöjä Jerusalemista ei kuitenkaan kuvaa, vaan keskiössä on nimenomaan arki jaetussa kaupungissa: millaisia (ja miksi) ovat liikennenruuhkat, miten (ja miksi) vettä tulee tai ei tule hanasta, kuinka (ja miksi) roskalaatikot toisaalla pursuilevat ja toisaalla eivät... Delislen perhe asuu Itä-Jerusalemin (eli Palestiinan) puolella, mikä tekee arjesta joskus yllättävänkin hankalaa - esimerkiksi lentokentältä kovin moni teksikuski ei suostu Itä-Jerusalemiin ajamaan. Lentokentillä jatkuvaa hankaluutta aiheuttaa myös se, että ennemin tai myöhemmin jokaisella kerralla viranomaiset kysyvät Delislen vaimon työstä, ja mikäli (ja siis kun...) paljastuu tämän työskentelevän (myös) Gazassa, ollaan pahasti liemessä - joka kerta.

Merkintöjä Jerusalemista välittää paitsi Israelin ja Palestiinan vastakkainasettelua, myös sitä käsittämätöntä uskontojen, kulttuurien ja tapojen moninaisuutta, jota Jerusalem ilmentää. Albumi antaa kaupungista paitsi kaoottisen ja toivottoman kuvan, se myös näyttää Jerusalemin hyvin ristiriitaisessa ja kiinnostavassa valossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti