"En tiennyt, montako lasta minulla oli; lapset eivät olleet minun."
Tammi 2012. 392 s.
Jan Salmisen romaani Äidinmaa on dystopia paikasta, joka aiemmin tunnettiin Suomena, mutta jossa sotien ja ilmastokatastrofien seurauksena tapahtui vallankumous, jonka tekivät naiset; niinpä maa on nykyään äidinmaa, ja naiset hallitsevat. Pikemminkin kuin ansiokas dystopiana - jollaisena Äidinmaan perusasetelma on lähinnä se, että valtasuhteet käännetään ylösalaisin ja kärjistetään äärimmilleen - romaanin ansio on siinä, kuinka se kuvaa diktatuurin mekanismia.
Äidinmaassa valta on siis naisilla - ja äärimmäinen valta onkin. Miesten (tai romaanissa: koiraiden) rooli on palvella työläisinä - siis niiden, joita on onnistanut - ja osattomat koiraat asuvat raunioissa ja myyvät itseään yön pimennyttyä kaduilla. Onko koirailla minkäänlaista roolia tulevaisuuden Äidinmaassa, sitäkin romaani käsittelee.
Perhekäsitysnormi on erilainen kuin tosimaailmassa. Heteroseksuaalisuutta pidetään saastaisena perversiona, se rinnastuu eläimiinsekaantumiseen. Ideaali on polyamorinen naisperhe, jossa kaikki on jaettua. Myöskään kahdenvälisiä lesbosuhteita ei katsota hyvällä, vaan näitä "pariseksuaalejakin" halveksitaan ja pidetään uhkana polyamoriselle perhemallille.
Koiraslapset kasvatetaan erillään synnyttäjistään kuin eläimet, ja heidän elämänsä jatkosta päättävät naiset. Lisääntymiseen ja synnyttämiseen ylipäätään suhtaudutaan ristiriitaisesti; koiraita tai ainakin spermaa siihen tunnutaan vielä toistaiseksi tarvittavan, mutta olisiko tämäkin potentiaalisesti hengenvaarallinen yhdeksän kuukauden mittainen ikävä kokemus siirrettävissä pois naisilta? Ja mikä koiraan rooliksi tulevaisuuden Äidinmaassa muotoutuu?
Äidinmaan yhteiskuntamalli perustuu siis idealistisesti jakamiselle ja tasa-arvolle, mutta romaani suhtautuu perusasetelmaankin jo lähtökohtaisen kriittisesti. Toinen romaanin päähenkilöistä on Anna-Liisa, joka asuu plyamorisessa perheessä. Yksi hänen häpeällisistä salaisuuksistaan on se, että hän haluaisi perheen päänaisen, Belindan, ihan vain itselleen, ei jaettavaksi.
Anna-Liisa työskentelee vahtina työläiskoiraiden parissa, ja pääasiallisesti hän vahtii jo varsin iäkästä koirasta, Benjaminia, joka käy suorittamassa erinäisten naisten puutarhan- ja kodinhoidollisia askareita. Anna-Liisan tehtävänä on vahtia naisten turvallisuutta ja sitä, että Benjamin pysyy kurissa. Näin Anna-Liisa ajattelee Benjaminista: "Se on riittävän älykäs ollakseen säyseä ja riittävän yksinkertainen ollakseen luulematta itsestään liikoja."
Kuitenkin viettäessään runsaasti aikaa Benjaminia tarkkaillen Anna-Liisa alkaa hiljalleen kiintyä Benjaminiin. Benjamin on myös romaanin toinen päähenkilö. Romaanin minäkerronta vuorottelee lähinnä Anna-Liisan ja Benjaminin hahmojen välillä, ja lukukokemuksessa on osin hankalaa hahmottaa, kenen näkökulmasta tarinaa kulloinkin kerrotaan; varsikin, kun Benjamin ja Anna-Liisa eivät ole ainoita hahmoja, joiden läpi kerronta fokalisoituu.
Benjamin on siis jo iäkäs työläiskoiras, joka muistaa vielä jotakin menneestäkin maailmasta, ajasta, jolloin Äidinmaata ei vielä ollut. Äidinmaa on varsin tyypillinen orwellilainen dystopia, mutta Benjaminin kautta lukijalle näytetään häivähdyksiä myös mennisyydestä. Benjamin myös keräilee kaatopaikalta vanhoja esineitä - mikä Äidinmaassa toki on tehtävä salaa - ja kokee ne todisteina siitä, ettei maailma ole ainostaan sitä, minä propaganda tai oma propagandalle täysin vastakkainen kokemus sen näyttävät:
"Menneisyyttä ei voinut tuhota. Se kasvoi maan alla kuin sienirihmasto. Historia kuiskaili kätketyistä valokuvista ja kirjeiden koukeroisista riveistä. Vaikka emme osanneet lukea, löysimme kirjoituksesta viestin: on ollut toisin - voi olla toisin taas. Ei niin kuin ennen, ei niin kuin nyt, vaan jotain parempaa. Oli olemassa mahdollisuus."
Äidinmaa on myös kulutuskriittinen romaani, jollaisena se on edelleen erittäin ajankohtainen:
"Oliko joskus tosiaan uskottu kaiken ehtymättömyyteen? Oliko jokainen ajatellut, että juuri hänellä oli ollut oikeus saada esineitä, hyödykkeitä ja omaisuutta vain siksi, että hän oli ollut olemassa? Isompia asuntoja, nopeampia autoja, hiotumpia jalokiviä, tehokkaampia tietokoneita, parempia matkapuhelimia, heroiinia ja pornografiaa, uusia parittelukumppaneita, joogaopettajia, henkilökohtaisia valmentajia, ampuma-aseita, vapautta, vapautta, loputonta vapautta itsensä toteuttamiseen ja oman persoonansa palvomiseen. Olivatko kaikki kuvitelleet olevansa poikkeuksia? Että yksilönvapaus oli jotain absoluuttista ja universaalia ja peräisin luonnosta?"
Diktatuurin mekanismin kuvaus on Äidinmaan suurin vahvuus: romaani näyttää, että lähtipä yhteiskunta vallankumouksen kautta kehittymään sitten kuinka idealistiseen tai utopistiseen suuntaan tahansa, valta ja väkivalta johtavat aina pakkoon, sortoon ja alistumiseen. Jos joku määrittelee, mitä on "hyvä", se ei koskaan ole kaikille yhtä hyvä - olipa kyse sitten siitä, että kaikille haluttaisiin jotakin ikään kuin tasa-arvoista tai samanarvoista asiaa, kuten Äidinmaassa naisille keskinäistä rakkautta, jota jaetaan kaikille ja jota kukaan ei voi yksin vaatia itselleen, tai siitä, että aiemmin sorretulle ryhmälle vaaditaan enemmän tai parempaa ja luodaan näin taas uusi sortomekanismi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti