Asko Sahlberg: Pilatus

"Jos olen jotakin oppinut, niin tämän: pimeyttä täytyy katsoa suoraan silmiin."

Like 2016. 439 s.

Asko Sahlbergin romaani Pilatus maalaa henkilökuvan nimihahmostaan. Pontius Pilatus on tuutu Raamatun sivuhenkilönä, mutta Sahlberg nostaa hänet keskushamokseen ja lukija pääsee seuraamaan Pilatuksen elämänvalintoja ja työtä roomalaisen imperiumin palveluksessa. Lukijalle tutut tapahtumat Juudeassa ja Jeshua-niminen henkilöhahmo astuvat näyttämölle vasta romaani puolivälin kieppeillä.

Romaanin sävy on melankolinen ja Pilatuksen katse tarkkailee ympäristöä usein ulkopuolelta. Rooman kansalaisen valta vaikuttaa omaan kohtaloonsa näyttäytyy rajallisena, olipa kyseessä sitten prefekti tai keisari. Pilatus kuvaa osuvasti vallantavoittelua ja -himoa. ihmisen tarvetta tavoitella suurempaa, olla enemmän, kuulua joukkoon. Romaani on kerrottu retrospektiivisenä muistelmana, ja Pilatuksen ääni on suurimmalta osin kaikennähnyt ja tarpeekseen saanut:

"Minua viehätti se, että hän ei udellut mitään minun elämästäni eikä toimistani; useimmat ihmiset tekevät sen virheen, että kuvittelevat kaikkien olevan halukkaita jollottamaan loputtomasti itsestään. Heidän mieleensä ei juolahda, että jotkut meistä saattavat olla itseensä kovin uupuneita."

Myös pitkän iän salaisuus paljastetaan romaanissa:

"'Niinpä tiedätte pitkän iän salaisuuden', Tiberius totesi ja heilautti itsensä notkeasti satulaan. 'Se on kyllästyminen. Silloin päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet tuntuvat niin pitkiltä, että ihminen on lopulta jo halukas kuolemaan ja koko ongelma, siis pitkän iän turhamainen tavoittelu, on poistunut. Jos siis toivotte pitkää ikää, käyttäkää aikanne maaten, sillä toista tapaa pidentää sitä ei ole. Aika on illuusio, josta ihminen luo oman harhaisen kuvansa.'"

Paitsi valtaa Pilatus kuvaa osuvasti myös "kiihkoilijoita" - siis nykytermein radikalismia ja radikalisoitumista. Siinä missä nykyajassa äsken mainitsemani sanapari on tapana liittää islamiin, Pilatuksen kontekstissa juutalaiset näyttäytyvät oudon ja käsittämättömän vieraan uskon edustajina, joille ei mikään riitä ja jotka ovat valmiita ilomielin kuolemaan uskonsa puolesta kuin Isis-terroristit nykyaikana. Kun Pilatus ja roomalaiset legioonalaiset tappavat ryhmän juutalaisia kiihkoilijoita ja Pilatus tarkastelee kuolleita, hän näkee ja tulkitsee seuraavaa:

"Se oli nuoren miehen, melkein vielä poikasen ruumis ja sen kasvot saivat minut kavahtamaan. Niille oli jähmettynyt autuas, suorastaan hurmoksellinen ilme ikään kuin hän olisi viimeisen hengenvetonsa myötä jo taivaltanut juutalaisten paratiisissa, täyttynyt ylimaallisen onnen  tunteesta kaiken ihanuuden ympärillään nähdessään. Se sai minut aprikoimaan lyhyen, ohitse kiitävän lyhyen hetken verran oliko tuo nuorukainen kuollessaan tiennyt jotakin mitä minä en tiennyt enkä kenties koskaan tulisi tietämään, oliko hänen valitsemansa tie oikea ja minun väärä, kätkivätkö noitten itsensä uhranneitten miesten pian luhistuvat tomumajat sisälleen minulle ratkaisemattomaksi jäävän arvoituksen, salaisuuden ikuisen onnen salien avaimen. Huomasin alkaneeni vapista ja työnsin soihdun takaisin sotilaan kouraan."

Sahlbergin kieli on osin liian maskuliinista makuuni, mutta osin kielikuvat onnistuvat piirtämään tarkkanäköisesti esiin tunnelmia, jotka ovat tunnistettavia:

"Mies istui kunuleella penkillä juopuneen yskinäisyytensä latteassa kehässä."

Kokonaisuudessaan Pilatus on historiallinen romaani, joka avaa näkökulmia tuttuihin tarinoihin ja henkilöhahmoihin uudesta perspektiivistä ja toisaalta onnistuu historian näkökulmasta paljastamaan olennaisuuksia myös nykyajastamme.