F-hoone, Tallinna

Ravintola F-hoone sijaitsee vanhassa tehdasaluekompleksissa Telliskivessä, joka on otettu luovaan käyttöön. Yhdellä käyntikerralla on vaikeaa sanoa, mitä kaikkea alueella on ravintolan lisäksi - äkkiseltään käveltynä ja tarkasteltuna voisi sanoa ainakin, että sirkkelöinnin perusteella jokin verstas ja kenties autokorjaamo. Telliskiven nettisivut paljastavat kuitenkin enemmän toimintaa - ja mielenkiintoista sellaista.

Ravintola F-hoone on tilava, hauskan retrosti ja avarasti sisustettu ravintola tehtaan F-sisäänkäynnin kohdalla. Ruokalistalla on monenlaisia vaihtoehtoja, ja myös vegemenu, joka on laajuudeltaan sivun mittainen kuin myös perusmenu, on olemassa.

Tilasin salaatin ilman ekstratäytteitä ja pääruoaksi hapankaalia ja hapankermaa paistetun tattari-sipuli-sienisekoituksen kera.

Ystäväni valitsi salaatin oliivien kera ja pääruoaksi neljän juuston pastan.

Salaatinkastikelista oli varsin monipuolinen, ja kastiketta oli runsaasti. Itse tehty pesto sai erityiskehuja, myös kotitekoinen majoneesi oli maukasta - tosin turistille majoneesi on riskivalinta, jota en ainakaan tässä paikassa toiste tee.

Tilasimme myös pullollisen kelpo kuohuviiniä sekä kivennäisvesien aatelia San Pellegrinoa, ja laskun loppusumma jäi alle neljäänkymmeneen euroon.

Ruoka oli erinomaista ja ravintolan miljöö viihtyisä - tämä on paikka, jota todella voi suositella. F-hoone on myös valittu Viron viidenkymmenen parhaan ravintolan listalle vuosina 2012 ja 2013.

Boheem, Tallinna

Tallinnan vanhakaupunki on kaunis, mutta mikäli vaeltelu sen muurien sisäpuolella alkaa kyllästyttää eikä ostoskeskuskokemus kiinnosta, kannattaa suunnata Kalamajan kaupunginosaan, jossa sijaitsee muun muassa Kahvila Boheem. Boheem on oivallinen pistäytymispaikka, jossa voi nauttia kahvin, hetkellisen istuskelujuoman kuten Martinin tai vaikkapa lounaan. Laivaturisti löytää satamasta Kalamajaan helposti kävelemällä, laiskottelija voi nousta raitiovaunuun. Matka ei ole pitkä ja alueella on mukavaa ihan vain vaellella, sillä arkkitehtuuri on erilaista kuin Suomessa, voi ihastella vanhoja ja jokseenkin rapistuneita puutaloja ja alueella on myös kirpputoreja.

Marita Taavitsainen ja orkesteri Koivu @ Finlandia

Suurena tähtenä lavalle spiikattu Marita Taavitsainen hönkäili Suomenlahden aalloilla Andre-hittiään siihen malliin, että sanojen ensimmäiset tavut kuulostivat lauletuilta ja loppu suli hengitykseen. Nyt on kuultu tämäkin.

Päivän toinen bändi, Ex-miehet, viihdytti napakammin.

Niin tai näin, kyllä laivalle livetanssimusiikki kuuluu yhtä lailla kuin päiväristeilyt kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin. Juurevaa.

Orkesteri The Everlast @ KOM-teatteri, Helsinki

Okko Leon ohjaama näytelmä Orkesteri The Everlast on "Komedia siitä mitä takahuoneessa tapahtuu". Tapahtumat sijoittuvat hääkeikalle, työväentalon takahuoneeseen, mikä selittää nostalgisen lavastuksen. Tapahtumat rakentuvat pitkälti odottamiselle, ja odottamisen tyhjä tila nostaa esiin bändin sisäiset ristiriidat, joiden varaan näytelmän juoni rakentuu.

Bändijulisteen näköisessä käsiohjelmassa Hannu (Jani Rapo), bändin viides jäsen, "joka ei sano sanaakaan koko näytelmän aikana", saa eniten tilaa. Hannun esittely on kenties (ironinen) kannanotto ihmissuhdedynamiikkaan, sillä Hannusta kerrotaan: "Mikäli tätä näytelmää esitykseksi työstävät ihmiset kokevat Hannun kiusallisena, vastenmielisenä tai jopa vaivaannuttavana, hänet voidaan toki sulkea pois koko näytelmästä, ikään kuin häntä ei olisikaan eikä hänestä kukaan olisi mitään koskaan kuullutkaan. Sitä paitsi näinhän me toimimme sellaisten ihmisten kohdalla, joilla ei ole meille mitään annettavaa."

Bändin muut jäsenet ovat Halla (Juho Milonoff), Rane (Pekka Valkeejärvi), Timi (Samuli Niittymäki) ja Jase (Janne Reinikainen), lisäksi matkalla takaisin kohti kuuluisuutta ja uranousua bändin liepeillä hengaa Hallan sisko, Idols-tähti Simone Päiväperhonen (Laura Malmivaara).

Näytelmän ensimmäisessä dialogikohtauksessa lavalla nähdään Halla ja Rane. Juho Milonoffin Halla on saituutensa kourissa eittämättä näytelmän hauskimpia hahmoja, varsinkin kun hän lisäksi on hieman hidasälyinen.

Särön näytelmän fiktiiviseen maailmaan toi minulle lähes ylitsepääsemättömästi se, että alkukaksikko näytteli keskeiset roolit myös Kom-teatterin Karkkipäivässä - Milonoff oli pääroolin yksinäinen pikkupoika, Valkeejärvi keski-ikäinen kirjailija, jolle osui jonkinlainen pelastajan rooli. Orkesteri on näytelmänä aivan erilainen kuin traaginen ja itkettävä Karkkipäivä, mutta Milonoffin puhemaneeri - joka kyllä sopii tähänkin hahmoon - on aivan sama. Myös näiden kahden näyttelijän esittämien roolihahmojen valtasuhde on samankaltainen kuin Karkkipäivässä - Milonoff on avuton altavastaaja, Valkeejärvi muriseva keski-ikäinen. En ole varma, pääsinkö näistä samankaltaisuuksista ylitse kunnolla koko näytelmän aikana, mikä toi katsomiskokemukseeni oudon ja epäsopivan heijastuspinnan.

Orkesteri The Everlast hauskuuttelee elähtäneen, superhittinsä vuonna 95 tehneen bändin alennustilalla ja ihmissuhdekarikatyyreillä. Loppua kohden komedia kääntyy farssiksi ja ylikierroksilla käydään komeasti. Tilanne- ja henkilöhahmostereotyypit ovat hyvin hallussa, mutta yllätyksiä on vähän. Jasen hahmo onnistutaan pitämään hauskana, hänessä olisi suurimmat mahdollisuudet ajautua surkean ja säälittävän puolelle. Omalaatuisin hahmo on Halla, jonka repliikit käsittämättömyydessään aiheuttavat yllättävimmät naurut - yllättävyyttä näytelmä kaipaisi lisää, vaikka kokonaisuus toimii hyvin yhteen.

Jari Silomäki: "We Are the Revolution", after Joseph Beuys @ Korjaamo Galleria, Helsinki

Tsekkaamisen arvoinen näyttely Korjaamo Galleriassa 20.10. saakka!

Jari Silomäki kertoo näyttelyesitteessä "'We Are the Revolution', after Joseph Beuys" valokuviensa taustasta seuraavasti: "Vuonna 2006 aloitin projektin, jonka tarkoituksena oli kävellä kaikissa 1900-luvun poliittisissa murhapaikoissa yhtä monta askelta kuin kyseisellä paikalla tapahtuneessa tragediassa on kuollut ihmisiä. Aloitin edellisen vuosisadan käsittelemisen kävelemällä Itävalta-Unkarin arkkiherttua Frans Ferdinandin ja hänen vaimonsa Sophie Chotekin murhapaikalla Sarajevossa ja lopetin sen kävelemällä Ground Zerolla New Yorkissa. Näiden kahden tapahtuman väliin mahtuu kymmeniä miljoonia askeleita."

Mustavalkokuvat herättävät ajatuksia, muistuttavat tapahtuneista ja tapahtumisen paikkasidonnaisuudesta. Näyttelyn lähtökohtana on saksalaisen Joseph Beuysin (1921-1986) kuva "We Are the Revolution" (1972), jossa taiteilija kävelee kohti kameraa. Silomäen kuvissa toistuu sama tilanne:

 Kävelen 237 000 askelta Normandian rannikolla, 2013

 Kävelen 3669 askelta Budapestin Radiotalon edustalla, 2013

 Kävelen 8100 askelta Srebrenicassa, 2013

Kävelen Auschwitz-Birkenaussa itseni uuvuksiin, 2013

Kävelen 174 askelta Lepolassa Riihimäellä, 2013

Korjaamon Sushibar+Wine, Helsinki

Korjaamon ravintola Sushibar+Wine on normaalioloissa varsin hintava sushila, mutta lounashinta on aika kiva: kymmenen palan setti maksoi 10,90 ja sisälsi monenlaisia makuja. Tarjolla oli myös 15 palan setti, ja menu vaihtuu päivittäin.

Ilmapiiriltään Sushibar+Wine on mukava: avara, rauhallinen, elegantti. Lounasaikaan paikka oli myös lastenvaunuväen suosiossa, eikä ihme, sillä sisustus on tilavakäytäväinen ja paikan rauhallisuudesta mainitsinkin jo.

Lounasviinin hinta on 3,90 e / 12 cl - ja käsitteenä "lounasviini" on kerrassaan porvarillisen mainio.

Sushi on maukasta.

Olympiastadionin torni, Helsinki

Podin joitain viikkoja tai kuukausia tornikateutta, kun kuulin ystävieni tornikokemuksesta stadionin tornissa. Niinpä eräänä aurinkoisena lokakuun päivänä hissittelin itseni 72 metrin korkeuteen (5 e) tiiraamaan, miltä Helsinki tuosta korkeudesta näyttää, kun katsomiskeskiö sijaitsee Töölössä.

Hissi on nopea ja miellyttävä. Tornissa oleillaan ulkoilmassa. Tarjolla on "alaparveke" sekä joka suuntaan avoin tornin huippu, joka tosin (ja ihan syystäkin) on kalteroitu.

Yllätyin tornin pienuudesta. Ruuhkattomana turistihetkenä kokemus on hieno, mutta mikäli tornissa on kerralla enemmän kuin kymmenen ihmistä, alkaa varmasti ärsyttää ja ahdistaa.

Paras mukavuus on maisema, juuri muita ei ole tarjolla. Ylätasanteen keskellä on pieni koroke. Jos se on pöytä, se on matala. Jos se on tuoli, se on silti hyvin matala - istuttaessa katse ei yllä maisemaan asti. Toisaalta on hyvä, ettei tarjolla ole muuta kuin rautaa, betonia ja lähes 360-asteinen näkymä yli taloje, puistikkojen, katujen ja merenlahtien. Se riittää. Se on hieno. Ja on mahtavaa silloin tällöin turisteilla kotikulmilla!