Bändijulisteen näköisessä käsiohjelmassa Hannu (Jani Rapo), bändin viides jäsen, "joka ei sano sanaakaan koko näytelmän aikana", saa eniten tilaa. Hannun esittely on kenties (ironinen) kannanotto ihmissuhdedynamiikkaan, sillä Hannusta kerrotaan: "Mikäli tätä näytelmää esitykseksi työstävät ihmiset kokevat Hannun kiusallisena, vastenmielisenä tai jopa vaivaannuttavana, hänet voidaan toki sulkea pois koko näytelmästä, ikään kuin häntä ei olisikaan eikä hänestä kukaan olisi mitään koskaan kuullutkaan. Sitä paitsi näinhän me toimimme sellaisten ihmisten kohdalla, joilla ei ole meille mitään annettavaa."
Bändin muut jäsenet ovat Halla (Juho Milonoff), Rane (Pekka Valkeejärvi), Timi (Samuli Niittymäki) ja Jase (Janne Reinikainen), lisäksi matkalla takaisin kohti kuuluisuutta ja uranousua bändin liepeillä hengaa Hallan sisko, Idols-tähti Simone Päiväperhonen (Laura Malmivaara).
Näytelmän ensimmäisessä dialogikohtauksessa lavalla nähdään Halla ja Rane. Juho Milonoffin Halla on saituutensa kourissa eittämättä näytelmän hauskimpia hahmoja, varsinkin kun hän lisäksi on hieman hidasälyinen.
Särön näytelmän fiktiiviseen maailmaan toi minulle lähes ylitsepääsemättömästi se, että alkukaksikko näytteli keskeiset roolit myös Kom-teatterin Karkkipäivässä - Milonoff oli pääroolin yksinäinen pikkupoika, Valkeejärvi keski-ikäinen kirjailija, jolle osui jonkinlainen pelastajan rooli. Orkesteri on näytelmänä aivan erilainen kuin traaginen ja itkettävä Karkkipäivä, mutta Milonoffin puhemaneeri - joka kyllä sopii tähänkin hahmoon - on aivan sama. Myös näiden kahden näyttelijän esittämien roolihahmojen valtasuhde on samankaltainen kuin Karkkipäivässä - Milonoff on avuton altavastaaja, Valkeejärvi muriseva keski-ikäinen. En ole varma, pääsinkö näistä samankaltaisuuksista ylitse kunnolla koko näytelmän aikana, mikä toi katsomiskokemukseeni oudon ja epäsopivan heijastuspinnan.
Orkesteri The Everlast hauskuuttelee elähtäneen, superhittinsä vuonna 95 tehneen bändin alennustilalla ja ihmissuhdekarikatyyreillä. Loppua kohden komedia kääntyy farssiksi ja ylikierroksilla käydään komeasti. Tilanne- ja henkilöhahmostereotyypit ovat hyvin hallussa, mutta yllätyksiä on vähän. Jasen hahmo onnistutaan pitämään hauskana, hänessä olisi suurimmat mahdollisuudet ajautua surkean ja säälittävän puolelle. Omalaatuisin hahmo on Halla, jonka repliikit käsittämättömyydessään aiheuttavat yllättävimmät naurut - yllättävyyttä näytelmä kaipaisi lisää, vaikka kokonaisuus toimii hyvin yhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti