"Rosan jotakuinkin hallittu elämä oli jäämässä kaaoksen jalkoihin."
Teos 2012. 220 s.
Kristiina Lähde on runoilija, suomentaja ja kirjailija. Joku on nukkunut vuoteessani (2012) on hänen esikoisromaaninsa.
Runoilijatausta näkyy romaanin kielessä: havainnot ovat ilmavia, tarkkanäköisiä, assosiatiivisia. Tämä on sekä romaanin vahvuus että heikkous.
Asetelma on mielenkiintoinen: päähenkilö Rosa herää aamulla sängystään ja huomaa, että sängyssä on mies. Mies on Rosalle täysin tuntematon. Mies on kuin kotonaan. Kaapista löytyy miehen viikattuja vaatteita. Kylpyhuoneessakin on miehen tavaroita, pyykkikorissa hänen likaisia vaatteitaan. Mistä on kysymys? Onko joku tullut hulluksi, mitä on todellisuus? Miten tällaisessa tilanteessa voi toimia? Minkä tahon puoleen voi kääntyä, jos aikoo selvittää asiaa?
Henkilökuvia rakennetaan hiljalleen, viittausten varaan, pienien havaintojen, jotka kätkevät alleen syvyyttä. Romaanin henkilöhahmot ovat kukin tavallaan kykenemättömiä ihmissuhteisiin. Romaanin motoksi on nostettu David Levyn lausahdus "Robots will one day be so life-like that a human could fall in love and marry one". Tämä tunteista ja elämästä etääntymisen kokemus tuo mieleen Eeva Rohaksen romaanin Syvä pää (2012), jossa päähenkilö ryhtyy hoivaamaan reborn-nukkea. Lähteen romaanissa ihmissuhdehavaintoja kuullaan yksityisetsivä Upin suusta, joka työssään on usein pikemminkin terapeutti: "Olen huomannut, että monista on mukavaa, että on joku, joka on seurana arkipäivässä - vaikkei hän olisikaan aivan sitä, mitä haluaa."
Minuus voi hävitä parisuhteeseen, toiseen ihmiseen. Totuuden ja kuvitelman, löytämisen ja katoamisen rajapintaa havainnoi romaanissa henkilöhahmo Laura: "Niin suuri halu ihmisellä on joskus saada kiinni toisesta ihmisestä, että ensi hetkestä lähtien koko tutustuminen on yhtä pienien johtolankojen keräilemistä ja niiden tulkitsemista sopivasti. Väärennämme todistusaineistoa omien silmiemme edessä, omaksi haitaksemme. Halusin nähdä hänen tasaisuutensa luotettavuutena, passiivisuutensa vakautena, mielipiteettömyytensä harkitsevuutena. Rakastamisen tahto ei ole rakkautta, ja kun tahtoakaan ei riittänyt, ei jäänyt kuin harha."
Lauran hahmon kautta otetaan kantaa myös voimattomuuteen: "Ensin oli stressi, joka painoi ja painoi, eikä hellittänyt öisinkään. Herkeämätön stressi ja väsymys aiheuttivat alakuloa, kunnes lopulta Laura masentui. Depressiota Laura yritti hoitaa piristymällä ja ottamalla itseään niskasta kiinni, mikä oli virhe. Hän ei ymmärtänyt, että jos yrittää olla yhtä reipas ja tehokas kuin ennenkin, vaikka käytössä on vain viidesosa entisistä voimista, ei siitä hyvä seuraa." Neuvo on viisas - vähillä voimilla ei voi olla yhtä toimelias ja reipas kuin aiemmin, vaikka juuri tämä (neuvoksi naamioitunut) vaatimus usein tuleekin vastaan.
Päähenkilö Rosa on melko tyypillinen malli itsensä unohtavasta ja uhraavasta hoivaajaluonteesta: "Kun huomattiin, että eväät olivat unohtuneet, Rosa hallitsi tilanteen. Hän oli parhaimmillaan, kun jotain meni pieleen. Kaikki saa romahtaa, minä siivoan. Koko ikäni olen harjoitellut pieleen menemisistä selviämistä ja varautumista pahimpaan." Onko tästä mahdollista oppia irti?
Rosan isä on muistisairas. Hänkin on omalla tavallaan menettänyt yhteytensä maailmaan ja ihmisiin: "Kello on seinällä, mutta se ei käy samaa aikaa kuin minä. /--/ Kello ei totisesti käynyt hänen kanssaan samaa aikaa. Ei kalenterikaan. Koko maapallo tuhansine esineineen, paikkoineen ja kirjaimineen oli muuttumassa yhä käsittämättömämmäksi viidakoksi tai oikeastaan kaatopaikaksi, kun kaikesta ympäröivästä tuli vääjäämättä tarpeetonta ja hyödytöntä ihmiselle, joka oli katoamassa itsensä sisään." Rosan isän henkilöhahmossa, vaikka kyseessä onkin vain sivuhahmo, tuodaan hyvin esiin minuuden ongelma - mikä on minuuden ydin, kuinka vähä riittää siihen, että voidaan puhua minästä? Onko olemassa minuutta, jos se ei voi kommunikoida muiden kanssa, onko olemassa minuutta, jos se ei ole mitenkään synkronoitunut ympäröivään maailmaan?
Joku on nukkunut vuoteessani ei ole itseapuromaani tai romaani, joka erityisesti tarjoaisi vastauksia tai vinkkejä vastaavissa elämäntilanteissa oleville ihmisille, ja hyvä niin. Lähestymistapa on kuulas ja romaani on rakenteeltaan melko aukkoinen, jopa fragmentaarinen. Ehdoton vahvuus ovat tarkkanäköisest ihmissuhde- ja elämänvalhehavainnot. Vaikka romaanin tematiikka on ajatonta - mitä on minuus, miten identiteetti rakentuu, hajoaa, katoaa ja voi löytyä, mitä on parisuhde - käsittelytavassa on jotain hyvin nykyaikaista. Kestääkö tämä aikaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti