"Elvi Sinervon (1912-1986) kirjailijanura kesti parikymmentä vuotta."
SKS 1989. 351 s.
Luen hyvin vähän elämäkertoja, ja usein elämäkertoja lukiessani muistan, miksi. Ihmisen elämäntyö puhuu usein enemmän puolestaan kuin elämäkerturien visiot, tai toisaalta mielestäni on mielenkiintoisempaa lukea jollain lailla yleishistoriallisempia katsauksia, kuten kirjallisuushistoriaa ylipäätään.
Elvi Sinervon elämäkerta ei tee tässä poikkeusta. Sinervon elämässä on mielenkiintoisia ja puhuttelevia jaksoja, kuten jatkosodan aika, jonka hän vietti vankilassa kuten moni muukin kiilalainen. On tärkeää muistuttaa itseään ja nykysuomalaisia ylipäätään siitä, että Suomessakin on mielipidevankeja.
Elvi Sinervo oli voimakkaasti poliittinen kirjailija. Hän on kirjoittanut niin runoja, proosaa kuin draamaakin. Kalevi Kalemaan kirjoittama elämäkerta Elvi Sinervo - Vuorellenousija paitsi käy läpi Sinervon elämänvaiheita, kertoo runsaasti myös hänen teoksistaan ja niiden synnystä ja aikalaisvastaanotosta.
Sinervo kirjoitti myös vankina ollessaan (1941-1944), ja vankilan olojen konkretiaa elämäkerrassa kuvataan osuvasti. Runokokoelman Pilvet syntyi vankilassa vessapaperille (jota vangit saivat kaksi palaa vuorokaudessa ja kukin käytti sen ensisijaisten tarpeidensa mukaan) ja koottiin kirjaksi seuraavaan tapaan:
"Latojana siviilissä työskennellyt vanki tekstasi runot vessapaperille ja kirjansitoja Aino Kallio sitoi liuskat yhteen langalla ja perunasta valmistetulla liimalla. Elvi Sinervo oli itse piirtänyt kansiaiheen, jonka Elli Stenberg koruompeli harmaa-mustaraitaiseen vanginpuvun kankaaseen. Se liimattiin perunaliimalla kansipahviin. Kaikki työ oli tehtävä ovessa olevan tirkistysläpän alla, kuolleessa kulmassa vartijan katseilta. Alkeellinen sitomisprässi saatiin kokoamalla kirjan päälle yön ajaksi kirjoja, jakkara, pari täyttä pesuvatia ja muuta mahdollista painoksi sopivaa tavaraa."
Vankilan olojen kurjuus ja rajoittuneisuus välittyy elämäkerrasta hyvin. Ruoka oli vähäistä ja kehnoa, poliittiset vangit tavallisten rikollisten silmissä alinta pohjasakkaa. Eristämistä käytettiin kurinpidon keinona, "karhunkoppiin" pääsemisessä oli kuitenkin se ilo, ettei enempää voinut rangaista - joten siellä ollessaan saattoi vaikkapa laulaa, mikä muutoin ei ollut sallittua. Vangit oppivat puhumaan toisilleen äänettömästi ja huuliaan liikuttamatta, jotta kommunikaatio jäi vartijoilta huomaamatta, tai myös putkistoon morsettamista harjoitettiin - morsettaminen kyllä kuului käytäville, mutta äänen alkuperää oli mahdotonta jäljittää.
Minä luen taas elämäkertoja paljon, sillä minusta on mielenkiintoista sukeltaa historiaan yksilöiden kautta. Ikävä kyllä elämäkertojakin on erilaisia, jotkut hyviä, jotkut taas vähemmän hyviä. Kalemaan elämäkerta Elvi Sinervosta, jota olen sattuneista syistä joutunut lukemaan enemmänkin, kuuluu ikävä kyllä jälkimmäisiin. Siinä on paljon suoranaisia asiavirheitä ja ilmaan jääviä, perustelmattomia tulkintoja. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että olet nostanut Elvi Sinervon esille blogissasi. Hienoa! Pidän muutenkin blogisi aiheista, mutta harvemmin ehdin kommentoimaan.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Sinervon tuotanto on mun mielestä tosi mielenkiintoinen (sikäli kuin olen ehtinyt siihen perehtyä) ja jotenkin yllättävän vähän esillä. Elämäkertojen lukeminen puolestaan on varmasti myös tottumiskysymys: jos lukee vain vähän jotain lajia, vastoinkäymiset ja kehnot kokemukset saavat suuremman roolin kuin sellaisen lajin suhteen, jota lukee runsaammin. Toisaalta musta tuntuu tällä hetkellä, että tutustumisen arvoista kirjallisuutta on lähestulkoon musertavan paljon, vallitsee hillitön valinnan vaikeus. Mutta valinta se on epäonnistunutkin valinta ;)
Poista