torstai 5. tammikuuta 2023

Ravintola Yes Yes Yes, Helsinki

Vegeravintola Yes Yes Yes on sitä, mitä nimi lupaa - ihan jees. Hintatasoonsa nähden siis ei aivan vaivan väärti. Valitsimme maistelumenun (56 e) ilman viinipakettia (100 e). 

Menuun kuului kahdet alkupalat. Ensin tarjoiltiin friteerattuja halloumitikkuja kastikkeen kanssa ja paistettuja ruusukaaleja oman kastikkeensa kanssa. Molemmat olivat hyviä, mutta kokonaisuus jäi kuivaksi. Toisena tarjoiltiin labnehia, jonka keskellä oli pieneksi kuutioitua punajuurta, ja salaattiannos. Tämän toisen alkuruuan kyytipojaksi tuli leipää. Nämäkään alkupalat eivät oiken sopineet yhteen - ja jos olisi tullut tilanneeksi menun yksin ja valinnut tässä kohden labnehin, olisi kyllä tullut annoskateus, jos olisi nähnyt jonkun tilanneen salaatin. Alkupalat, vaikka eivät oikein muodostaneet mitään kokonaisuutta, olivat hyviä.

Pääruokana oli risotto, jonka kuvaus kuuluu "Risotto, blood orange, saffron, lemon, fennel flower, pepper". Lautaselle päätynyt lopputulos oli lähes keittomainen, hyvin suolainen ja melko hapan kokonaisuus. On sanottava, että teen itse parempaa risottoa. Kokonaisuudessaan alkuruoat ja pääruoka olivat hyvinkin suolaisia.

Jälkiruoka oli onnistunut ja herkullinen: Lautasella oli kevyttä passion-mangosorbettia, suussa sulavaa marenkia, marjoja ja marjakastiketta. 

Tuskin varta vasten hakeudun Yes Yes Yesiin toiste, mutta jos sinne vielä päädyn, kokemus kokonaisuudessaan on ihan jees. En tiedä, syntyisikö eheämpi menukokonaisuus itse a la carte -listalta poimimalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti