lauantai 21. marraskuuta 2015

Ipi Kulmakuppila, Helsinki


Karhupuiston kulmilla Kallion kirjaston vieressä oli liikehuoneisto, jonka ikkunoissa tuntui olevan koko viime vuoden teksti "Avaamme tähän kahvilan". Kun tekstissä ilmoitettu päivämäärä umpeutui, hymähtelimme, mitäköhän tuossakin tapahtuu. Elokuussa kiinteistössä aukesi kuitenkin todella kiinnostava kahvila, Ipi Kulmakuppila. Ehdin testaamaan sitä itse vasta nyt marraskuussa.

Ensinnäkin Ipi tuo Kallioon sitä, mitä Ipiä ennen on edustanut vain Bergga Karhupuistossa ja osin Galleria Keidas Flemarilla: kunnon kahvilan, jossa on tarjolla sekä suolaisia että makeita herkkuja, jonne voi mennä myös nälkäisenä, joka on tunnelmaltaan rauhallinen ja kutsuva ja jossa halutessaan voi tilata myös jonkin alkoholijuoman.

Ipi on sisustellu skandinaavisen vaaleaan ja rauhalliseen tyyliin. Tiloja on kolmessa tasossa: kahdella alatasolla erilaisia pöytäpaikkoja ja parvella on puolestaan chillailumeininkiä lepakkotuoleineen. WC:t yllättävät shokkivärityksellään - mutta varsin pirtsakasti.

Myynnissä on herkullisen ja ruokalisan näköisiä leipiä, valtava päivän salaatti, ja monenlaisia makeita herkkuja, sekä isoja että pieniä. Ipin olutvalikoimasta luin syksyllä, ja jutussa sitä kehuttiin laajaksi. Olut- ja siiderivalikoimat eivät ehkä ole erityisen laajat (siidereitä on kaksi, oluita viiden ja kymmenen väliltä), mutta loogisesti valitut: tuotteet ovat kotimaisia - joskaan ei ehkä enää voi sanoa pienpanimoiden, sillä eiköhän Laitila ole jo jokseenkin vakiinnuttanut asemansa juomamarkkinoilla.

Myös hintataso on Ipissä kohdallaan: esimeriksi päivän salaatin ja oluen sai alle viidellätoista eurolla.

Tunnelmaltaan kahvila on sellainen, että siellä on mukavaa istuskella. Moni näyttää löytäneen paikan myös etätyöntekoon, aivan kuten Berggankin.

Eivätkä nämä kehut yksin riitä, sillä Ipin taustalla on hyvä ajatus: se tarjoaa työtä kehitysvammaisille,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti