sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Pieni Karhunkierros @ Oulangan kansallispuisto, Kuusamo/Salla

 
Pieni Karhunkierros on tosi kiva päiväretkeilykohde, joka ei vaadi yöpymistä. Reitin pituus on noin 12 kilometriä ja reitti tekee ympyrän. Matkan varrelle osuu jos jonkinlaista maisemaa. Luontoon.fi-sivusto toteaa reitistä sen vaativan perusretkeilytaitoja "korkeuserojen vuoksi". Reitti on merkitty hyvin selvästi ja se ei kokemukseni mukaan vaadi niinkään retkeilytaitoja vaan hieman kävelysinnikkyyttä, sillä kulkipa reitin kumppaan suuntaan tahansa, portaita riittää noustavaksi. Kulkusuunnassa kannattaa kuitenkin tehdä ehdottomasti se valinta, että pisimmät portaat - joissa todellakin rappusia ja jyrkkyyttä riittää - kulkee alaspäin. Reitillä on myös useita riippusiltoja, mutta myös moni koira oli uskaltautunut vaeltamaan reitin sinä päivänä, kun olimme liikkeellä.











Muutoinkin Pienellä Karhunkierroksella riitti väkeä aurinkoisena heinäkuisena päivänä (joita ei liikaa tähän kesään osunut) - erityistä luonnonrauhaa reitillä ei päässyt kokemaan sillä matkalla riitti niin vastaantulijoita kuin myötäkulkijoitakin, mutta toisaalta hieman karhupelkoisenakin ihmisenä tuntui ihan turvalliselta käpsytellä korvessa. Toisaalta ihmisiä oli niin paljon liikkeellä, että taukotupien pöydistä sai ihan vakavalla mielellä etsiä itselleen istumatilaa.

Pienen Karhunkierroksen reitti ja maisemat ovat kuitenkin niin upeat, että ruuhkankin uhalla se kannattaa kävellä läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti