Ateneumin näyttely Tarujen kansat (18.6.-27.9.) on ajatuksia herättävä katsaus suomalaiseen ja norjalaiseen kuva- ja veistostaiteeseen vuosisadan vaihteen molemmin puolin.
Näyttely alkaa maisemakuvista ja etenee henkilökuvien kautta valokuviin ja taidenäyttelyjulisteisiin.
Näyttelyn puhuttelevin taiteilija Edvard Munchin lisäksi on ehdottomasti itselleni aiemmin tuntematon Theodor Kittelsen, jonka kuvat ovat samaan aikaan realistisia ja fantastisia ja herättävä todellakin myyttien ja taruolentojen maailman henkiin. Kittelsenin kuvat ovat pelottavia: on metsä, jossa onkin kasvot; on vesi, jossa onkin näkki ja niin edelleen. Kuvien sisältö on sellainen, jonka kuka tahansa ajatuksissaan luonnossa kävellyt on joskus nähnyt (ja koettanut vakuutella itselleen, ettei näky ole totta) - hehkuivatko pimydessä silmät, vai mistä on kyse?
Kittelsen on kuvittanut norjalaisen kansansadun Soria Morian linna, ja nämä kuvitukset olivat näyttelyn vaikuttavinta antia. Internetin kuvahaku ei tee oikeutta Kittelsenin kuville, vaan niiden pelottavuus välittyy Ateneumin näyttelystä, joka kannattaa käydä katsomassa!
Suomen ja Norjan taiteen käsitteleminen rinnakkain avaa maiden välille yhteyksiä, joiden avulla teoksia on helpompaa ymmärtää. Opin näyttelyssä muun muassa sen, että siinä missä suomalaisille taiteilijoille Karjala oli inspiraation ja alkuperäisyyden myyttinen tyyssija, norjalaisille vastaava paikka oli nimeltään Telemark.
Kepeyttä näyttelyyn tuo taiteilijoiden omakuvien sarja, jossa esimerkiksi Hugo Simberg on maalannut itsensä niin kalliolaisen hipsterin näköiseksi, että didgeridoo vain kainaloon ja Flow-festivaaleille! Kovinkaan montaa omakuvista ei voi ottaa hirveän vakavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti