keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Escape Room: Apocalypse @ Korjaamo, Helsinki


Helsingissä on jo useita Escape Room -konseptilla toimivia arvoituksenratkaisupelejä, ja Korjaamon Escape Room Töölössä avautui maaliskuussa. Escape Roomissa ideana on sulkeutua pienellä porukalla huoneeseen (tai jonkinlaisen huoneistoon), ratkaista älyllinen temppurata tunnissa ja selviytyä ulos huoneesta ennen kuin tapahtuu jotain peruuttamatonta - Apocalypsen tapauksessa maailmanloppu.

Apocalypse johdattaa pelaajat uskonnollisten arvoitusten äärelle, mutta peliä eteenpäin kuljettavissa ratkaisuissa korostuu nokkeluus. Pelinjohtaja seuraa tiimin tapahtumia ulkopuolelta kameran välityksellä ja antaa tarvittaessa tai pyydettäessä vinkkejä tilanteen edistymiseksi. Ensikertalaisena vinkit tulivat tarpeeseen, sillä kokemusta konseptista tai sen mahdollistamista arvoituksista tai ratkaisuista ei ollut. Apocalypse herätti himon päästä pelaamaan uudelleen.

Hinnaltaan kokemus vastaa teatterikäyntiä. Korjaamolla ilta- tai viikonloppupeli maksaa 130 euroa ja maksimiryhmäkoko on kuusi henkilöä. Suuri osa pelimateriaaleista on englanniksi, mikä mahdollistaa osallistumisen myös kansainvälisellä porukalla. Erityisen syvällistä kielitaitoa peli ei kuitenkaan vaadi - tosin jos englanti ei luonnistu lainkaan, ratkaisu jää kyllä mysteeriksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti