"Me nukuimme huoneessa joka oli kerran ollut voimistelusali."
Tammi 1998. Suom. Matti Kannosto. Alkuteos The Handmaid's Tale, 1985. 395 s.
Orjattaresi on ensimmäinen Margaret Atwoodilta lukemani teos, ja viehätyin heti Atwoodin kieleen sekä tapaan, jolla hän laittaa kertojansa havainnoimaan maailmaa. Vaikka Atwood on voimakkaan feministinen, Orjattaresi ei missään kohdin paasaa. Isisin nousun, Boko Haramin ja ylipäätään kiristyneen aatteelllisen ilmapiirin myötä Orjattaresi sitä paitsi tuntuu pelottavankin ajankohtaiselta.
Kyseessä on dystopiaromaani, joka sijoittuu 1980-luvun Amerikkaan. 1960- ja 70-lukujen naisten vapautumisen, e-pillereiden, seksuaalisen vapauden ja aborttitaistelun jälkeen tapahtuukin toinen vallankumous, joka aiheuttaa yhteiskunnallisen u-käännöksen.
Orjattaresi kuvaa hienosti ja hienovireisesti vallankaappauksen toteutumista: ensin tulee kaaos, sen jälkeen kansa on varpaillaan, koska se ei tiedä, mitä tapahtuu. Varpaillaanolosta johtuen mitkä tahansa vakauttavilta vaikuttavat muutokset otetaan kiltisti vastaan, ja valtaapitävät voivat perustella niiden outoutta nimenomaan tilanteen vakauttamisen näkökulmasta ja nimeämällä ne tilapäisiksi. Tavallisten ihmisten arkeen ilmestyy uudelleenkoulutettuja henkilöitä samaan tapaan kuin Putinin kätyreiksi paljastuneet pienet vihreät miehet ilmaantuivat Krimille, eikä ihmisille kerrota, minne arjesta tutut ihmiset, kuten kioskinpitäjät, ovat yhtäkkiä hävinneet.
"Te olette tottuneet siihen että kaikki on aivan tavallista ja jokapäiväistä --. Tämä ei kenties juuri nyt näytä teistä sellaiselta, mutta kyllä se pian alkaa näyttää. Sitten se on ihan tavallista." Poikkeustilasta tuleekin tavallisuutta, mutta mennyt aika on kuitenkin aina läsnä myös uudessa, ja se muistuttaa itsestään nimenomaan niiden elementtien kautta, jotka säilyttävät vanhan tavanomaisuutensa: "Tiskipyyhe on valkoinen ja siinä on sinisiä raitoja. Tiskipyyhkeet ovat samanlaisia kuin ne ovat aina olleet. Joskus nämä normaaliuden välähdykset iskevät yllättäen kimppuuni sivustasta, kuin väijytyksestä. Muistutuskaikesta siitä mikä oli tavallista ja jokapäiväistä on kuin potku. Näen tiskipyyhkeen erillään yhteyksistään ja henkeni salpautuu. Joissain suhteissa asiat ovat pysyneet joillekuille melkein muuttumattomina."
Rahaliikenne on siirtynyt lähinnä korttimaksuiksi, ja eräänä päivänä, luonnollisestikin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, naisten tilit jäädytetään. Myöhemmin tilien käyttöoikeudet siirretään naisten aviomiehille tai isille. Myös naisten työpaikat lakkaavat olemasta - jos ei ole omaisuutta, ei voi käytännössä tehdä itsenäisesti mitään. Naisista tulee kotiensa vankeja, ennen kuin vallankumous ottaa seuraavan askeleensa.
Tämän uuden dystooppisen valtion ydinideana on tehdä naisista synnytyskoneita ja korvata rakkaus ja erotiikka järjestetyillä avioliitoilla. Naiset kuuluvat eri kasteihin - karkeasti ottaen on vaimoja, marttoja ja orjattaria. Yhteiskunnan tukiranka on normatiivinen uskonoppi, jossa kaikki harhauskoisuus hävitetään väkivaltakoneiston avulla ja miehet hallitsevat tätä maailmaa.
Orjattaresi kuvaa osuvasti niin vallankumousen mekanismia kuin diktatuurinkin logiikkaa, sitä, mitä seuraa yksilönvapauden alistamisesta koneistolle ja miten vastarintaliike kuitenkin versoo olosuhteissa kuin olosuhteissa; miten kieli jäsentää todellisuutta ja miten kuitenkin, kontrollista huolimatta, aina jää mahdollisuus yrittää toimia toisin - ja miten vallanpitäjät jaloista ajatuksistaan ja pyrkimyksistään huolimatta kuitenkin sallivat ja mahdollistavat itselleen kaksinaismoralismin. Romaanissa oleva Komentaja-niminen mieshahmo toteaa päähenkilölle Leninin sanoin, ettei munakastakaan voi tehdä rikkomatta munia, "Ajattelimme että meiltä sujuu paremmin". Päähenkilö on ällistynyt Komentajan sanoista, sillä hän ei todellakaan koe uutta maailmanjärjestystä millän lailla paremmaksi, sehän on riistänyt koko hänen elämänsä ja minuutensa. Komentaja täsmentääkin repliikkiään: "Parempi ei koskaan ole parempaa kaikille, -- joillekuille se on aina pahempaa."
Tämä kannattaa pitää mielessä myös eduskuntavaalien jälkeisessä suomalaisessa todellisuudessa vuonna 2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti