"Olen syntynyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran tyttövauvaksi Detroitissa eräänä poikkeuksellisen savusumuttomana päivänä tammikuussa 1960, ja toisen kerran nuoreksi pojaksi terveyskeskuksessa Petoskey-nimisen paikan lähistöllä Michiganissa elokuussa 1974."
Otava 2003. Suom. Juhani Lindholm. Alkuteos Middlesex, 2002. 773 s.
Jeffrey Eugenidesin romaani Middlesex muistuttaa polveilevuutensa ja sukusaagamaisuutensa johdosta lukukokemuksena Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyttä (1967). Takakansi luo vaikutelman teoksesta, jossa minäkertoja tilittää hermafrodiittiuttaan, mutta oletus lunastuu vasta romaanin loppuneljänneksen aikana, sitä ennen, ennen syntymäänsä, kyseinen minä on kaikkitietävä kertoja, joka kertoo niin isoanhempiensa kuin vanhempiensakin rakkaustarinan sekä suvun saapumisen Kreikasta Amerikkaan.
Kerronnan rakenne on suorasanaisesti selitetty auki, kerrassaan hienosti: "Kun siittiö kohtaa munasolun, minä hätkähdän. Kuuluu kova pamahdus kuin äänivalli murtuisi, kun maailmaani ilmaantuu halkeama. Tunnen liikkuvani, alan kadottaa osia syntymää edeltävästä kaikkitietävyydestäni, kierin kohti yksilönä olemisen tyhjää taulua."
Kielikuvat ovat muutoinkin paikoin riemastuttavia. Kun erään henkilöhahmon on aika sotapalveluksessa lähteä rintamalle ja lähdön kauhistuttavuus alkaa pala palalta valjeta hänelle, hän havainnoi ympäristöään näin: "Hän tuijotti auringonlaskua ja ihasteli hylkeitä, jotka loikoilivat kivillä puolueettomina kuin sveitsiläiset." Mikä kateus velvollisuudettomien "puolueettomien sveitsiläisten loikoilua" kohtaan!
Romaanin kerronta käy milloin milläkin sivupolulla ja palaa välillä nykyaikaan, jossa minäkertoja on aikuinen. Rakenteensa vuoksi romaanissa ei kannata juuri lukutaukoja pitää, koska muutoin sen maailmaan on hankalaa palata.
Minulle tämä lukukokemus oli varsin ristiriitainen - toisaalta nautin juonen piirtämästä suuresta kaaresta ja absurdeista tapahtumista sekä päähenkilön itsereflektiosta, toisaalta materiaalia teoksessa on niin paljon, että se tuntui lähes tukahduttavalta. Kun päähenkilö havahtuu hermafrodiittiuteensa, romaanin pohdinta sukupuolesta ja sen synnystä ja rakentumisesta on oivaltavaa. Varsinainen hermafrodiittiuden analyysi ja identiteettipohdinta jää kuitenkin romaanissa vain vivahteeksi muiden joukossa, ennen kaikkea Middlesexissä on mielestäni kyse sukusaagasta ja kohtaloiden limittymisestä toisiinsa, kertomuksesta, jonka opetus on se, että elämässä voi tapahtua aivan mitä tahansa ja kukin pelaa niillä korteilla, jotka kohtalo on hänelle jakanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti