tiistai 22. heinäkuuta 2014

Syri i Kaltër, Albania

 
Sarandan lähellä oleva luonnonihme, Syri i Kaltër (englanniksi nimellä Blue Eye) on uskomattoman kaunis keidas keskellä kuivaa sisämaata - aivan ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.


Retkiä tälle lähteelle järjestää muun muassa rantabulevardin puolivälissä oleva keltainen ufon näköinen turistipallura. Autokyydistä veloitetaan kymmenen euroa per henki, ja lisäksi kansallispuiston portilla jokainen ostaa viidenkymmenen leken (euro on noin 140 lekeä) hintaisen lipun.


Sininen lähde on äimistyttävä. Vuorilta valuu kylmiä, kirkasvetisiä puroja lähteelle, jonka vesi pulppuaa yli viidenkymmenen metrin syvyydestä, ja jatkaa sitten pienenä jokena tai kanavana matkaansa maataloutta harjoittavan laakson läpi. Vesi on noin kymmenasteista ja lähteessä on mahdollisuus uida.


 Lähteellä on myös ravintola sekä yöpymismahdollisuus kotamaisissa pikku mökeissä. Tällaiseen paikkaan voisi olla aivan mahtavaa tulla yhdeksi yöksi, kuunnella yön läpi kosken kohinaa ja ihailla näyttävää lähdettä, kun ateriointikin onnistuu ravintolassa. Tällainen majoitusmatkakin mahdollisesti olisi neuvoteltavissa turistipalluran työntekijöiden kanssa. Hintakaan ei voine mitäään aivan järkyttävää olla, sillä hintataso maassa on hyvinkin edullinen.


Näyttää siltä, että turismi Sarandan alueella on vahvassa kehittymisen vaiheessa - pieniä päivämatkoja ei juurikaan näytetä markkinoitavan, vaikka näkemistä kyllä kaupungin ympäristössä riittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti