maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ravintola Idea, Paleokastritsa

Päätin blogata ravintola Ideasta siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä syödyt pitsat lukeutuvat eittämättä elämäni pitsojen kärkikaartiin: melko simppelit raaka-aineet, mielettömän hyvä maku ja sopivassa suhteessa mehevyyttä ja rapsakkuutta. Jos menee Korfun Paleokastritsaan, kannattaa ehdottomasti syödä pitsa Ideassa!


Ruokalistalla on myös muita annoksia, joista kokeilimme miekkakalaa ja jättikatkarapuja, jotka molemmat olivat varsin keskinkertaisia.

Kuitenkin ravintola Idean listalta voi sydämensä pohjasta kehua myös kahta jälkiruokaa, eritoten kahvia nimeltä pistacchio: kupin pohjalla on pistaasihilloa, sitten maitokahvi ja päällä kermavaahto; tämä on taivaallista. Koetimme löytää pistaasihilloa Suomesta, ja tähän mennessä lähimmäs on osunut Stockan Herkun pistaasitahna, jonka nesteaineena tosin on hunaja. Jonkinlaisen koti-pistacchio-imitaation sillä kuitenkin saa aikaisiksi! Otan mielelläni vastaan havaintoja pistaasihillon hankintapaikoista.


Toinen aikuiseen makuun osuva ja uppoava jälkiruoka oli sitruunasorbetti, joka ravintola Ideassa tarkoitti kuoharilasista tarjoiltua sitruumavodkan kanssa vaahdotettua sitruunasorbettia - ihana herkku tämäkin.

Ravintola Idea sijaitsee Paleokastritsan perukoilla, lähellä kohtaa, josta Kerkyraan menevät vihreät linja-autot lähtevät. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti